Thursday 14 November 2013

Joulu Pariisissa

Olette usein kyselleet jouluisesta Pariisista ja nyt ehdin viimein kirjoittaa muutamia vinkkejä aiheeseen liittyen. Mielestäni Pariisin Joulusta nauttii parhaiten kiireettömästi katuja kierrellen, ihastellen kauppojen ja kadunvarsien koristeluja, sekä nauttien kaupungin jouluisesta tunnelmasta. Lounaalle kannattaa istahtaa johonkin Pariisin lukuisista bistroista; pöytä on kiva ottaa ikkunan vierestä, sillä jouluostoksilleen kiirehtiviä pariisilaisia on mukava katsella syömisen lomassa.

Mielestäni Pariisin parhaat kaakaot saa Angelinasta, joten talviaikaan se onkin mitä parhain paikka pieneen herkuttelutaukoon ja jalkojen lepuuttamiseen.

Koska tapahtumien aikataulut ja paikat voivat muuttua, muista tarkistaa tietojen paikkansapitävyys vielä etukäteen netistä. Tapahtumien aikatauluja ja lisää infoa löytyy muun muassa Que faire à Paris- ja Pariisin kaupungin sivuilta. Mutta tässä siis omia vinkkejäni jouluiseen Pariisiin!
Suurten tavaratalojen jouluikkunat
Jokainen pariisilainen haluaa joulun aikaan nähdä suurten tavaratalojen, Galeries Lafayetten ja  Printempsin näyteikkunoiden joulusomistukset. Perinteiset jouluikkunat ovat vuosien saatossa ottaneet askeleen modernimpaan suuntaan ja tänä päivänä tavaratalot tekevätkin yhteistyötä tunnettujen muotitalojen kanssa luodakseen ikimuistoiset ikkunanäkymät joululahjashoppailijoille. Tavaratalojen ikkunat ovat tämän vuoden osalta jo paljastettu; Gwyneth Paltrow julkisti viime viikonloppuna italialaisen muotitalo Pradan Printempsille suunnittelemat jouluikkunat ja Galeries Lafayetten juhlasomistukset ovat taas suunniteltu Kaunotar ja Kulkuri -teemaa mukaillen. Jouluikkunoiden lisäksi kannattaa piipahtaa myös Galeries Lafayetten sisällä ihailemassa, suurta, useiden kerrosten korkuista joulukuusta, jonka on tänä vuonna koristellut kellomerkki Swatch.

Joulumarkkinat Pariisissa

Pariisissa on Joulun aikaan useita markkinoita. Niistä tunnetuin lienee Champs-Élysees -kadun päässä sijaitseva markkina-alue, jossa kadun molemmat puolet ovat täynnä joulukoristeita, paahdettuja manteleita, ranskalaisia crêpejä ja muuta jouluaiheista tavaraa myyviä kojuja. Joulurauhaa etsivän ei välttämättä kannata suunnata näille tupaten täynnä oleville markkinoille, mutta me olemme joka vuosi piipahtaneet siellä herkuttelemassa churroilla.
Turistin tielle saattavat myös osua Trocaderon ja Montmartren joulumarkkinat, jotka ovat ensiksi mainittua hieman pienemmät, mutta myöskin väkimäärältään usein hieman rauhallisemmat. Jos haluat suunnata pois turistimassoista, ota suunnaksi La Defensen joulumarkkinat ja pidä huoli, että pääset maistamaan siellä herkullista raclettea.

Fête Foraine au Grand Palais (Jours de Fêtes)
Yhden Pariisin upeimman rakennuksen, Grand Palais:n sisään rakennetaan tämän joulun ajaksi huvipuisto. Upean lasikaton alta löytyy niin jättimäinen maailmanpyörä, törmäilyautoja kuin karusellikin ja huvipuistotunnelman kruunaa tietenkin kojusta ostettu vaaleanpunainen hattara. Grand Palais:n huvipuisto on auki 21.12. - 5.1. välisenä aikana ja sisäänpääsy maksaa 15 euroa. Viime vuonna Grand Palaisissa oli suuri kaukalo luistelua varten ja tasatunnein palatsissa satoi lunta; ainakin tuolloin tapahtuma oli todella suosittu ja jonot olivat etenkin viikonloppuisin aikamoisen pitkät.

Luistelu
Jos haluat virittäytyä talviseen tunnelmaan luistelemalla, muun muassa Hôtel de Villen edustalta löytyy siihen mahdollisuus 21.12. lähtien. Luistelemaan pääsee ilmaiseksi ja luistinten vuokra on viitisen euroa. Myös Eiffel-tornin ensimmäisellä tasolla on avoinna pikkuinen luistelukenttä 15.12.-21.1. välisenä aikana.

Illumination des Champs
Maailman kauneimmaksi kutsutun kadun, Champs-Élysees:n jouluvalot sytytetään 21. marraskuuta. Tänä vuonna kunnia Champsin jouluvalojen sytyttämisestä tulee olemaan kauniilla ranskalaisnäyttelijällä, Laëtitia Castalla. Myös luksusputiikeista tunnetun Avenue Montaignen valot ovat näkemisen arvoiset!
Ilmaiset karusellit
Pariisin kaupunki tarjoaa joulukuun lopusta maaliskuun alkuun asti ilmaisen karusellielämyksen kahdessäkymmenessä eri kaupunginosassa. Lasten kanssa Pariisin matkustavalle tämä onkin täydellinen tilaisuus; mikä olisikaan ihanampi muisto, kuin perinteinen karusellikyyti!

Joulumessu: Madeleine ja Sacre Coeur
Joulun tärkeintä sanomaa, Joulurauhaa pääsee kuuntelemaan useammassakin paikassa. Itse olen käynyt Jouluisin avomieheni perheen kodin lähellä sijaitsevassa kappelissa, mutta jumalanpalvelukseen voi osallistua myös suuremmissa kirkoissa, kuten Madeleinella ja Sacre Coeurilla.

Herkuttele
Jos haluat maistaa perinteisiä ranskalaisia jouluruokia ravintolassa, kannattaa valita vaikkapa ostereita, foie gras:ta taikka chaponia (kanaa). Makeista herkuista kannattaa maistaa jouluhalkoa (Bûche de Nöel); niitä myydään lähes jokaisessa leipomossa. Viime Joulun parhaimpia jouluhalkoja voi kurkistaa muun muassa täältä. Me päädyimme viimeksi La Pâtisserie des Rêvesin jouluhalkoon ja se oli kyllä täydellinen päätös jouluaterialle!

P.S. Viime vuonna kokkailimme ranskalaisia jouluruokia myös kotonamme, reseptit löytyvät Vaihtoehtoja suomalaisille jouluherkuille -postauksesta.

6 comments:

  1. Ihania kuvia! Olen vuosia sitten myös kokenut joulunodotuksen Pariisissa:)
    Muuten, mikä on tuon kauniin Logomania-huivisi värisävy? Harmaa vai beige? Sopii sinulle todella hyvin.
    T. Ninni

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon! :) Huivini on harmaa, minusta siinä on tosi kaunis sävy ja se sopii monen kanssa.

      Pariisin Joulu on kyllä kuvauksellinen, kiva, että olet myös päässyt kokemaan sen! :)

      Delete
  2. Hei,
    Kiitos vinkeistä :-) Mitenhän osaankaan valita mieluisimmat kohteet. Onko Sinulla tietoa moneltakos ne valot Elyseellä syttyvät?
    T: Torstaina Pariiisiiin :-)) Aika Ihquu

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heippa, kiva kuulla että vinkeistä on apua!
      Valot sytytetään kello 18.00 osoitteessa 127 avenue des Champs Elysées.

      Oikein, oikein ihanaa lomaa! :)

      Delete
  3. Vau, olet ihanan infopaketin koonnut! Kiitos tästä. Pakko laittaa talteen jos vuoden päästä pääsisin itsekin kokemaan Pariisin joulunaikaan. :) Ensi keväälle olen reissun Pariisiin varannut, sitä odotellessa! Kiitos mukavasta blogista, poikkean tänne satunnaisesti, mutta onpahan aina muutama uusi postaus luettavana. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kitos sinulle, että piipahdit blogissani! Toivottavasti pääset toteuttamaan vinkkejä tulevina vuosina! :)

      Delete