Friday 17 August 2012

Värjääntynyt mekko

Jaahas... Avomiehelläni oli käynyt klassinen kömmähdys pyykinpesussa, sillä mustien vaatteiden ja väriä päästävien farkkujen sekaan oli eksynyt muutama kuukausi sitten ostettu Tara Jarmonin kauniilla vaaleanpunaisella helmakaistaleella koristettu tummansininen mekko.

Alhaalla näkyykin vilahdus tuosta mekosta, vyötäröllä on samaisen merkin vaaleanpunainen ohut rusettivyö.
Sen sijaan, että avomieheni olisi vain kertonut mekon kohtalosta, hän yritti parhaansa mukaan paikata tilanteen ja korvata pilalle menneen mekon. Hän sai onnekseen hieman lisäaikaa mekon ollessa pakattuna muuttolaatikoihin, jolloin en saanut tietää helman värjääntymisestä viikkokausiin. Muutama ilta sitten hän viimein uskaltautui kertomaan mekon menneen pesussa pilalle, sillä hän oli viimein saanut varmistuksen uutta mekkoa jahdanneelta äidiltään, että samainen mekko oli löytynyt vielä omassa koossani.

Tänään saapuvat siis avomieheni vanhemmat, kera uuden (onneksi nyt alennuksessa olleen) mekkoni. Näin tuon pilalle menneen mekon eilen ja yritinkin jo miettiä sen värjäämistä vaikkapa kokonaan mustaksi/tumman siniseksi. Huonommaksi se ei enää voi oikein mennä ja toisaalta tykkään mekon klassisesta leikkauksesta, joten olisi kiva yrittää saada mekko vielä käyttökelpoiseksi... Onko teillä kokemusta värjäyksestä tai vinkkejä onnistuneeseen värjäykseen?

21 comments:

  1. Paljon on kiinni mekon materiaalista, miten tasaisesti tai ylipäätään värjäys onnistuu. Huh, mies pesemässä mekkojani, jamais! ;)))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä pesee se joka ehtii, mutta mies on näissä vaatejutuissa pro - silittää muun muassa kaikki vaatteemme! Kyllä se on yleensä minä joka pesee cashmere-neuleita koneessa tai muuta, joten minun ei tarvitse olla yhtään huolissani! :)

      Delete
  2. Voi miten kiltti mies sulla, kun osti uuden tilalle.

    Mä olen värjännyt vain pellavaiset laskosverhot Dylon- värillä koneessa, ja se onnistui erittäin hyvin. Ensin verhot pestiin, sitten väriaine ja suola koneeseen, pyöräytettiin ohjelma läpi. Sitten taas verhot pestiin (40astetta) ja lopuksi ajoin koneen vielä yhdeksässäkympissä, jotta se varmasti puhdistuisi.

    En tiedä sitten, vaikuttaako värjäyksen onnistumiseen se, että pellava on luonnonmateriaali.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hänkin taisi kovasti pitää mekosta kun oli noin ihana ja näki suuren vaivan! :)

      Tuota Dylonia näköjään suosittelee moni, pitääpä ehdottomasti lähteä tutkimaan sitä, kiitos! Ja tosiaan, mekon materiaali pitääkin tarkistaa heti ensimmäisenä! :)

      Delete
  3. Onpa sinulla ihana mies kun sinulle uuden mekon hankki! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Taisi itsekin tykätä aika lailla mekosta kun näki moisen vaivan hankkiakseen uuden! Olen tosiaan onnekas kun on niin ajattelevainen mies! :)

      Delete
  4. Meneekö mekko liian lyhyeksi jos värjäytyneen kaistaleen poistaisi kokonaan?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei sain tästä hyvän idean, kiitos! Ajattelin ensin kokeilla värjäystä, mutta jos se jostain syystä ei onnistu, vaihdan tuon kaistaleen joksikin muuksi väriksi, tai siis hankin kankaan ja vien mekon taitavan ompelijan käsittelyyn! :)

      Delete
  5. Toisaalta, eipä se ainakaan pahemmin voi enää pilalle mennä, eli Dylonit koneeseen ja mekko perään vaan;)

    Jos alaosa värjääntyi kerran jo pesussakin, ottaa väri varmasti kiinni värjätessäkin, olettaisin.

    Onnea matkaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Dylonia taidan kokeilla, kiitos vinkistä! :) Ja tosiaan, luulisi että kangas värjäytyisi uudestaankin kun on jo kerran värjäytynytkin!

      Delete
  6. Kiva että saat uuden tilalle :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niinpä, ihanasti tehty! :) Nyt kun saisin vielä tuon pilalle menneenkin mekon uuteen uskoon!

      Delete
  7. Dylonin valmiilla pussiväreillä ei voi epäonnistua, niillä olen värjännyt pellavaa, puuvillaa ja joitain tekokuitujakin hyvin onnistuneesti.

    ReplyDelete
  8. Minä olen värjännyt puuvillavaatteita. Riskinä on se, että jos vaatteessa on näkyviä koristetikkauksia, ne eivät välttämättä värjäydy yhtälailla. Toisaalta Dylonin pesukoneväri maksaa täällä ainakin alle kympin, joten et menetä mitään jos kokeilet värjäystä tummansiniseksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heti tämän postauksen kirjoitettua muistinkin että sinulla on aiheesta postauksia. Yritin ottaa kaikki vinkit talteen, kiitos niistä! :) Dylonilla ajattelin myös kokeilla, niin moni sitä täällä suosittelee.

      Delete
  9. Niitä värejä löytyy eri materiaaleille, eli ei kun kauppaan pakkauksia tavaamaan. Itse tuli "nuorena ja köyhänä" uusittua vaatteita värinappien avulla, esim. kaikki vanhat kulahtaneen väriset mustat rytkyt värinapin kanssa koneeseen niin jo ovat kuin uusia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Enpä muuten ole ikina ajatellut tätä, kiitos vinkistä!

      Delete
    2. Hei Pauliina, minäkin olen värjäillyt kulahtaneita vaatteita, tosin ihan "värin uusimiseen" tarkoitetuilla väreillä. Omassa käytössäni on ollut värit mustien vaatteiden ja farkkusinisten värjäykseen ja hyvin olen onnistunut! :) Mustat vaatteet kulahtavat kuitenkin aika helposti, joten niillä tosiaan saa kivasti jatkoaikaa vaatteen siistinä pysymiseen!
      Mutta tosiaan, seuraava askel on materiaalin tarkistus ja sen jälkeen kaupan hyllylle värejä tutkimaan! :)

      Delete
    3. Tämä on Tessa näitä blogin parhaita puolia, ihanaa kun bloggaajat ja lukijat voivat saada vinkkejä toisiltaan ja täällä kommenttiboksissa voi saada ahaa-elämyksiä! :)

      Delete
  10. Voi iso harmitus! Värjäämisestä ei ole mitään kokemusta.

    T. Maija

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niinpä! Minulla ei ole onneksi lainkaan huono mieli, päinvastoin hymyilyttää koko tarina näin onnellisen lopun jälkeen! :)

      Delete