Wednesday 18 April 2012

Kenkälaatikoita - Boites à chaussures

Tarkoituksenani oli tänään ottaa kuvia ihanalta Mussulta saamaani kenkähaastetta varten, mutta kenkälaatikoita kasaillessani ja samalla huonoa valaistusta surkutellessani muistin että minullahan on huomenna juuri tähän aiheeseen liittyvä koulutus. Olen nimittäin menossa tutustumaan Canonin tiimin ja valokuvaaja Pekka Punkarin avulla tuotekuvauksen saloihin.

Päätin siis jättää kenkähaasteen viikonlopulle, sillä mikä olisikaan parempaa harjoitusta koulutuksen jälkeen kuin pienen ballerina- jo korkokenkäkokoelmani kuvaaminen. Ihanaa päästä oppimaan valokuvauksesta uusia asioita, toivottavasti nuo huomisen opit tulevat tavalla tai toisella näkymään myös täällä blogin puolella!
Huomenna lähdemme Monan kanssa Helsinkiä kohti jo aamuvarhain, ohjelmassa on tuon Canonin järjestämän iltapäivän lisäksi ainakin lounasta, shoppailua ja muutaman blogittaren tapaamista. Ihana tyttöjen päivä siis tiedossa!

9 comments:

  1. Kuulostaa ihanalta päivältä. Jäin miettimään, kun katselin kuvista että sinulla on kengät ilmeisesti säilytyksessä noissa kenkälaatikoissa. Itse olen hävittänyt melkein kaikki laatikot ja nyt mietinkin, että olisiko kengät hyvä säilyttää niissä? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Säilytän oikeastaan kaikki kenkäni laatikoissa, ne pysyvät siellä suojassa aina seuraavaa käyttökertaa varten ja laatikot on helppo pinota säilytyksen ajaksi jotta tilaa säästyy. Muutamat käytössä olevat kengät löytyvät tietysti eteisestä jatkuvasti, mutta muuten olen kokenut tuon parhaimmaksi tavaksi! :)

      Delete
  2. Kerrassaan ihana paita, erityisesti nuo kaulukset , mista se on hankittu :-)?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Paita on Christelle & Co:n, Stokkalta ostettu. :)

      Delete
    2. oi miten olenkaan missannut tuon, sillä merkki kuuluu myös omiin suosikkeihini - pari hyvää Christelle & Co löytöä tuli tehtyä myös Hulluilta päiviltä :-)

      Delete
  3. Ihanan tyylikkäänä jälleen, kyllä musta-valkoinen vaan on raikasta :) Odottelen jo kenkäpostaustasi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Musta-valkoinen on kyllä niin ihanan helppo, simppeli ja ajaton! :) Kiva kuulla että kenkäpostaus kiinnostaa, tuo onkin oikein mieluinen haaste tällaiselle kenkätytölle! :)

      Delete
  4. Voi ku oot kaunis :)

    http://fashionbeautymylife.blogspot.com/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos anna, tosin eiköhän se kauneus ole katsojan silmissä! :)

      Delete