Monday 9 April 2012

Sept faits révélés - Seitsemän tunnustusta

Sain Private Blend -blogista haasteen jossa kuuluu kertoa seitsemän tunnustusta itsestään. Kiitos M, hetken pohdittuani sain kun sainkin seitsemän asiaa kokoon, joten tässä on vastineeni.

1. Luulin yli kolmen vuoden ajan ettei poikaystäväni äiti ole opiskellut lukion jälkeen - olin siis todella yllättynyt kun eräänä päivänä kuulin hänen olevan ammatiltaan sisustusarkkitehti!

2. Olen nuorena harrastanut monia eri urheilulajeja ja yhdestä harrastuksesta sainkin ensimmäisen ammattini.

3. Olimme seurustelleet poikaystäväni kanssa muutaman kuukauden kun sain häneltä joululahjaksi Hermèsin rannekorun. Avattuani paketin ja ihasteltuani lahjaa hän kysyi minulta varovaisesti että tiedänkö kyseistä merkkiä... (Hih, tämä lahja meni kyllä täysin oikeaan osoitteeseen!)

4. Muutamme pois Suomesta kesäkuussa, mutta emme vieläkään ole päättäneet pysymmekö Euroopassa vai muutammeko Aasiaan.

5. Minulla on kaksi ihanaa veljeä.

6. Voin syödä samaa ruokaa kuukausikaupalla siihen kyllästymättä. Tällä hetkellä syön lähes poikkeuksetta kotona lounaaksi vuohenjuustosalaattia, illallista varten kokkaamme toki monipuolisemmin.

7. Olen lukenut ranskaa yläasteelta lähtien. Lukiossa opiskelumotivaationi oli moneen otteeseen aivan nollassa ja puhuin usein aikeistani lopettaa ranskan opiskelun. Vanhempani kuitenkin jaksoivat kannustaa minua ja he olivat varmoja että jonain päivänä kielen osaaminen olisi minulle hyödyllistä. He eivät olisikaan voineet olla enempää oikeassa - lukion jälkeen olen muun muassa valmentanut ranskalaisia lapsia judossa, tominut laspenvahtina ranskalaisissa perheissä, työskennellyt kahdelle eri ranskalaiselle firmalle ja nyt viimeisimpänä, löytänyt ranskalaisen miehen!

Haasteeseen kuuluu sen eteenpäin jakaminen viidelle blogille ja haluan haastaa mukaan seuraavat ihanat bloggaajat:

Stockholm by me -blogin Veera
Char and the city -blogin Char
Mona's Daily Style -blogin Mona
Ainoa -blogin Tuulia
Kotirouva Lontoossa -blogin Maria

30 comments:

  1. Minua herätti mielenkiinto, että muutatte pois suomesta jo muutaman kuukauden kuluttua ja ette tiedä vielä minne :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Noh, me oikeastaan olimme jo kerraan päättäneet tulevan asuinmaamme, mutta sitten tulikin vielä second thought! :) Välillä olen kuullut täällä expateista jotka saavat tietää seuraavan asuinpaikkansa vain muutaman viikon varoajalla, mutta onneksi olemme niin onnekkaita että tämä päätös on vain meistä kiinni!

      Delete
    2. Aika hieno mahdollisuus :)

      Delete
  2. Sä olit keksinyt kivat jutut tähän!:) <3 Mä oon aina niin huono keksimään mitään, mutta koitan ryhdistäytyä;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Sullakin olisi varmasti tähän vaikka mitä mielenkiintoisia juttuja, pyydä vaikka Eetulta apua! :)

      Delete
  3. Tällaiset postaukset ovat aina niin kivoja ja mielenkiintoisia!:) Vaikkei paljastaisikaan itsestään aivan kaikkea, näissä pääsee tutustumaan bloggaajaan edes vähän enemmän. Hauskaa kuulla, että olette muuttamassa pois Suomesta! Innolla jään odottamaan mihin maahan muutatte, jos sitä aiot edes kertoa!:>

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, itsekin tykkään lukea näitä muiden kirjoittamana! :) Itse on vain niin vaikeaa keksiä mitään mielenkiintoisia juttuja, mutta sainpa ainakin jotain aikaiseksi!
      Aion kyllä kertoa muutosta kun asiat tästä hieman selkenevät, kiva kuulla että myös sellaiset jutut kiinostavat! :)

      Delete
  4. Wau. Eli elämään on tulossa suuria muutoksen tuulia, kun Suomi vaihtuu muihin maisemiin!
    Tuosta olen itsekin haaveillut ja haluaisin päästä sen toteuttamaan vielä joku päivä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tosiaan suuria muutoksia, onneksi postitiivisia sellaisia!
      Toivottavasti sinäkin pääset toteuttamaan tuon unelman jonakin päivänä! :)

      Delete
  5. Hienoja tunnustuksia:) Oletko muuten ihan aina asunut Raumalla? Siellä on viime vuosian ollut paljon ulkomaalaisia. Mun pikkuveli oli siellä pitkään töissä ja hänen vaimonsa on Raumalta:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos champagne! :) Mielenkiintoista kuulla että läheisesi ovat täältä, tämä kun on niin pieni paikka että en ihmettelisi vaikka jotain kautta tietäisinkin heidät. Olen hetken ulkomailla ja pääkaupunkiseudulla asumisen lisäksi asunut tällä alueella lähes koko ikäni.

      Delete
  6. Aika mielenkiintoista, no Euroopassa asumisessa on se hyvä puoli että on lyhyet lentomatkat :) vaikka Aasiassa on varmasti toki halvempaa

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta! Me olemme pyöritelleet päätökseen vaikuttavia tekijöitä jo hetken, joten eiköhän pian tule varmistettua tuo seuraava asuinmaamme! :)

      Delete
  7. Kiva kun tartuit haasteeseen, näitä oli kiva lukea. Mielenkiintoista tietää minne muutatte! Hauskaa alkavaa viikkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos vaan vielä kerran haasteesta! :)
      Toivottelen täällä harmauden keskellä aurinkoisempaa viikkoa!

      Delete
  8. Oih,isoja muutoksia luvassa siis elämässänne! Oikein aurinkoista tiistaita :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä, onneksi pian on päätös vahvistettu ja pääsen suunnittelemaan muuttojuttuja! :) Ihanaa viikkoa sinne!

      Delete
  9. Kiitos tästä Maija! Kivoja juttuja kerroit, varsinkin toi muuttojuttu on tosi jännä, odotan mielenkiinnolla minne päin te lopulta päädytte!

    Mä olen itse kerran jo aikaisemmin kertonut näitä juttuja mutta jos keksin vielä lisää kerrottavaa niin laitan eteenpäin! Mukavaa viikonjatketta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Veera! :) Olitkin keksinyt tosi mielenkiintoisia juttuja, tykkään niin paljon lukea näitä muiden "paljastuksia"! :)

      Delete
  10. Ihania tunnustuksia! Oikeasti mielenkiintoisia ja hauskoja :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva että oli mieleen, jotenkin niin vaikea keskiä näitä vaikka muiden kirjoittamana tykkäänkin aina lukea! :)

      Delete
  11. Ihania tunnustuksia! Olen melko uusi lukija täällä blogissasi, joten mukavaan saumaan kirjoitit tällaisen postauksen :) Suurella mielenkiinnolla jään myös odottamaan tulevia postauksiasi muuttonne suhteen, kovasti tsemppiä! Ja täytyy vielä sanoa, että sulla on aivan mielettömän ihana tyyli. Itse aina kateellisena katson miten kauniilta näytät asussa kuin asussa. Jospa tässä kevään myötä itsekin innoistuisi ostelemaan muun muassa uusia hameita :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Eve, näissä tosiaan pääsee kätevästi kurkistamaan hieman pintaa syvemmälle! :) Ihanaa että olet kiinnostunut myös meidän muutostamme, nimittäin luulen että aiheesta on tulossa postauksia, niin iso juttu se tällä hetkellä elämässämme on! :)

      Täällä punastelen ihanista sanoistasi, vaikkakin blogin kuvat ovat vain kauniimpi puoli totuudesta, tänäänkin taas päivä on vierähtänyt jumppatrikooissa ja puuvillapaidassa! <3

      Delete
  12. Onnea kovasti muuttoon! :)

    Heräsi uteliaisuus, että miten pitkään olette yhteensä seurustelleet?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos chloe, sulla on muuten aivan ihana nimimerkki! :)
      Olemme seurustelleet hieman yli 3,5 vuotta yhdessä, jos nyt oikein laskin! ;)

      Delete
  13. Mukava lukea vastauksia, mutta mitkä olivatkaan kysymykset?

    Kyselee utelias iskä ;-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nämä on mun seitsemän valinnaista tunnustusta, höpsö <3

      Delete
  14. Kiitos paljon haasteesta, nyt se on toteutettu! :)

    ReplyDelete
  15. Kivoja tunnustuksia! Nämä oli mukava lukea :) Hauskaa nähdä minne muutatte, varmasti aika kihelmöivän jännää aikaa teille!

    ReplyDelete