Wednesday 29 August 2012

Lounasaikaan

Mozzarellaa, avocadoa, kaksi tomaattia, runsaasti basilikaa, balsamicoa, muutama rouhaisu merisuolaa ja pippuria myllystä. Nopea mozzarellasalaatti on ehdottomasti yksi lempiruokiani, helppoa ja herkullista.
Salaatissa pidän suolasta ja pippurista aika karkeina ja siksi tykkään kuvissakin näkyvien Iittalan Collective Tools -sarjan suola- ja pippurimyllyjen laajasta karkeuden säädöstä. Yksinkertaisen ja kauniin ulkonäkönsä ansiosta ne sopivat myös kauniisti erilaisiin kattauksiin, eikä ajattomaan muotoiluun kyllästy varmasti vuosienkaan saatossa.
Ystäväni ovat muuten tottuneet siihen, että kaivan aina kahvilassa laukustani oman pikkuannostelijan makeutusainetta. Koen sen mukana kantamisen käytännölliseksi, sillä harvan ystävän luota löytyy teessä käyttämääni makeutusainetta, enkä ole käynyt vielä kahvilassa, jossa makeutusaineiden joukosta olisin löytänyt Steviaa. Pieni annostelija ei vie tilaa laukusta ja käytän sitä päivittäin, joten se on helppo tapa saada teeni aina haluamallani tavalla.

Sittemmin olen huomannut että avomieheni äiti tekee samoin kantaessaan mukanaan makeutusainetta, mutta sen lisäksi hänen laukussaan kulkee päivittäin myös pieni pippurimylly, josta hän tarvittaessa rouhii salaattiinsa tarpeeksi karkeaa pippuria. Ensimmäisellä kerralla olin kieltämättä aika yllättynyt, mutta nykyään tarpeen tullen otan hänen ojentamansa pippurimyllyn käteeni ja rouhin salaattiini täydellisen kokoista pippurirouhetta - kummeksuvista tarjoilijoista välittämättä!

12 comments:

  1. Hih, sä oot söpö kun sulla on omat makeuttaja messissä aina <3 :) Pus, mul on ikävä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, laukusta pitää löytyä aina käsidesi ja makeutusaine! :)
      Mullakin on ikävä, toivottavasti pian nähdään ja onneksi on Skype! <3

      Delete
  2. Ihanaa kun näitä postauksia taas tulee :-) Ruokapostaukset ovat aina mieluisia luettavia, mutta kovasti jälleen odottelen iki-tyylikkäitä "päivän asu" postauksia :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin ihanaa kuulla että siellä on odoteltu postauksia! Nyt suurimpien muuttokiireiden jälkeen otan itseäni niskasta kiinni, niin postaustahdin kuin päivän asujenkin suhteen! :)

      Delete
  3. No voihan anoppi ja pippurimylly ;)
    Me saatiin nuo Iittalan suola-ja pippurimyllyt aikanaan häälahjaksi, ja kuten sanoit, niihin ei kyllästy! Tykkään niistä edelleen tosi paljon.
    Ja arvaas vaan tuliko nälkä tästä postauksesta....eikun jääkaapille :D Tosin meillä ei taida olla mitään noin herkullista tarjolla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No joo, olin kyllä aika äimästynyt kun näin toisen kantavan pippurimyllyä mukanaan! :)
      Tools-sarjassa on muuten vaikka kuinka paljon muitakin tyylikkäitä ja kauniita juttuja, ovat mielestäni täydellisiä juuri hälahjaksi.

      Delete
  4. Ensimmäinen (ja vielä ainoa) kahvila, jossa olen saanut teeheni Steviaa on ollut Helsingissä Sis. Deli+Cafe Kalevankadulla. Toivottasti se alkaisi tosiaan jatkossa yleistymään!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehkäpä pitäisi laittaa toivomusta omiin vakikahviloihin, onhan Stevian käyttö yleistymässä! :)

      Delete
  5. Yummy salad! Also love the salt & pepper mills :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. That's one of my favourites, so easy and delicious! :)

      Delete
  6. Hei ihana neiti, blogistani lyötyy sinulle pieni tunnustus! :) Ja onpas muuten hyvän näköistä ja kuuloista salaattia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi kiitos Ida, tulenpa heti kurkkaamaan! <3

      Delete