Edellisessä
Hiukset suoriksi pyöröharjan avulla -postauksessa lupasin kertoa föönaukseen käyttämistäni tuotteista, joten listasin ylös omat suosikkini.
Blow dryssa tärkeimmät välineet ovat tietenkin hyvä hiustenkuivaaja ja hiusten pituuteen soveltuva pyöröharja. Oma suosikkini on kuvassa taka-alalla näkyvä pyöröharja, jossa taipuisten, hyvän pidon antavien luonnonharjasten seassa on jämäkämpiä piikkejä jotka uppoavat helposti paksumpiinkiin hiusosioihin. Koko hommassa tärkeintä on hyvä pito, jotta hiukset pysyvät jännitettyinä harjaksissa ja itse koen, että tällaiset kombi-harjat ovat helpoimpia käyttää. Harjan keraaminen, lämpöä sitova runko nopeuttaa hiusten kuivumista ja muotoilua, mutta ihan yhtä hyvään lopputulokseen voi päästä myös hieman hellävaraisemmalla puurunkoisella harjalla.
Minulla on käytössäni myös avomieheni äidin suosittelema, puurunkoinen ja pelkästään luonnonharjaksista valmistettu harja, mutta halkaisijaltaan pienempi harja on jäänyt vähemmälle käytölle nyt kun hiukseni ovat hieman pidemmät. Luonnoharjakset tekevät tukasta superkiiltävän, joten niitä kannattaa suosia. Hiustenkuivaajassa on hyvä olla littana pää, jotta ilmavirran saa kohdistettua suoraan harjaan (itselläni tätä ei löydy ja olen pärjännyt ihan hyvin ilman, mutta parempi on, kun ilmavirran saa kohdistettua suoraan harjassa kulkevaan hiusosioon).
Heti suihkun jälkeen selvitän pyyhekuivat hiukset jätettävän hoitoaineen ja Tangle Teaser -harjan avulla. Tällä hetkellä kylpyhuoneestani löytyy minulle uusi tuttavuus: Label . m -merkin Protein Spray on näiden muutamien käyttökertojeni aikana toiminut oikein mainiosti.
Ennen föönaamista suihkutan kosteat hiukset kauttaaltaan lämpösuojalla. Osiksen Flatliner on ollut käytössäni jo useamman vuoden ja se suojaa hiuksiani niin suoristamisessa kuin kihratamisessakin. Juuri ennen föönaamista levitän myös latvoja siloittavan tuotteen: ennen käytössäni oli Moroccanoilin hiusöljy, mutta olen pitänyt kovasti myös tällä hetkellä käytämästäni, Moroccanoilia reippaasti edullisemmasta John Friedan Frizz-Ease seerumista. Seerumin levitettyäni jaan hiukseni useampiin osioihin hiusklipseillä ja sen jälkeen alan osio kerrallaan kuivaamaan.
Itse föönaustekniikasta löytyy kasapäin hyviä videoita netistä ja edellisessä postauksessa linkkailinkin Lauren Conradin helpon tutoriaalin. Vaikka oma tekniikkani kalpeneekin täysin ammattilaisten rinnalla, voisin silti jossain vaiheessa koittaa näyttää, millä tavalla harja pysyy kädessäni: ensimmäisten, hieman vaivalloisten kokeilujen jälkeen hiusten föönamisesta on tullut lähes yhtä helppoa kuin suoristusraudan käytöstä!