Syksyllä minua ilahduttaa erityisesti mustien sukkahousujen paluu pukeutumiseeni. Kylmään vuodenaikaan käytän lähes päivittäin mustia sukkiksia, joten sukkahousuvalikoimanikin kaipaa näin syksyn tullen hieman täydennystä.
Olen viimeiset vuodet vannonut
Wolfordin nimeen, sillä merkin sukkahousut ovat osoittautuneet ahkerassa käytössä todella laadukkaiksi ja kestäviksi. Tykkään sukkahousujen napakasta istuvuudesta ja suosin sileää materiaalia, jonka ansiosta vaatteet ikään kuin liukuvat sukkahousujen päällä. Useimmiten käytän paksuja, läpinäkymättömiä mustia sukkahousuja, mutta kaapistani löytyy myös useampi pari 20 denierin sukkiksia juhlia tai lämpimämpiä ilmoja varten.
Ja mikä sitten tekee Wolfordin sukkahousuista paremmat verrattuna muihin kokeilemiini sukkahousuihin?
Kestävyys ja laadukkaan tuntuiset materiaalit.
Wolfordin sukkahousut, myös ne ohuemmat, kestävät käytössäni todella pitkään, siitäkin huolimatta että pesen sukkahousut pesupussissa muun pyykin mukana. Myös materiaali on ihanan silkkistä ja sileää, joten eipä ole ihme että Wolford on kivunnut lempimerkikseni!
Mutta millainen sukkahousutyttö olisin, jos en haluaisi kokeilla jotain uutta ja etsiä vieläkin parempia sukkahousuja? Nimittäin toinen, paljon kehuja saanut sukkahousumerkki,
Falke, on jäänyt minulle lähes tuntemattomaksi ja ajattelinkin näin merkin kotimaassa suunnata katsastamaan Falken tämän syksyn valikoimat.
Aikaisemmat kokemukseni Falken sukkahousuista ovat olleet hieman onnettomia, sillä olen muutaman kerran matkoillani ostanut Wolfordin puutteessa hätäisesti Falken sukkahousuja huonolla menestyksellä. Olen tällöin napannut sukkahousut hyllystä ilman sen kummempia neuvoja tai kokotaulukkoon vilkaisua, jolloin se kaikkein tärkein, eli koko, on mennyt vikaan. Ja kumma kyllä, yksi kerta ei ole muistamattomalle riittänyt, vaan olen viettänyt useammankin lomapäivän nostellen nilkkoihin valuvia, liian suuria sukkahousuja! (Kuvat lainattu Harrods)

Tällä kertaa ajattelin siis mennä Falken osastolle ihan ajan kanssa vertailemaan valikoimaa ja ehkäpä jopa nappaamaan myyjääkin hieman hihasta, saa siis nähdä löydänkö tästä Wolfordille varteenotettavan kilpailijan!