Sunday 24 June 2012

Kesäsuosikit

Päivitin jo heti asunnonmetsästysmatkan jälkeen Internetin aloitussivulle Rauman säätietojen alapuolelle tulevan asuinkaupunkimme sään. Sääennusteiden mukaan siellä on ollut lämmintä. Koko viikon lämpötila on huidellut lähes kolmessakymmenessä asteessa, tosin jonain päivänä taisi vähän myös ukkostaa. Blogiani seuraava hurmaava neitokainen lähetti minulle mailia että Saksassa on ollut lämmin kevät ja alkukesä: tulevassa asuinkaupungissamme on kuulemma saanut rusketusrajat jo maaliskuussa.

Olen aikamoinen vilukissa, tälläkin hetkellä villasukat jalassa. Ulos en ole vielä uskaltautunut ilman takkia tai pitkähihaista, villapaitaakin olen vielä tällä viikolla käyttänyt. Ilman sukkia olen sentään tarjennut ballerinoissa, mutta varvassandaalien käyttöön on vielä monta lämpöastetta matkaa. Olen onnellinen aurinkoisista päivistä, mutta olisi ihanaa saada mittari myös täällä kipuamaan kahdenkymmenen asteen yläpuolelle.

Noh, mikään ei onneksi estä haaveilemasta nurmikolla makoilusta hyvän lehden parissa tai puistossa kävelystä varvassandaalien kera. Olin purkamassa Vallée Villagen ostoksiani kun innostuin nappaamaan uusista hankinnoistani muutaman otoksen muiden kesäisten luottojuttujen kera.
Yleensä ottaen olen sitä mieltä että samaa kuosia ei tulisi olla monessa vaatteessa tai asusteessa samaan aikaan, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen kun ostin Vallée Villagesta Burberryn rantatunikan ja bikinit, molemmat puolet edullisemmin kuin normaalisti. Paljon käytössä olleiden valkoisten Havainasten rinnalle ostin muutama viikko sitten uudet varvassandaalit, väriksi valikoitui tuollainen kaunis harmaa-ruskea väri. Näiden lisäksi ei taida tarvita kuin jääkylmää vettä, uusin Elle ja aurinkorasvaa... Niin, ja tietenkin sitä aurinkoa!

11 comments:

  1. Niin tunika kuin bikinitkin näyttävät aivan ihanilta!:) Ja bikinit ovat varmasti kestävät, ystäväni omistaa vastaavanlaiset Burberrylta, ja on sanonut niiden olleen käytössä ahkerasti jo 6 vuotta ja ovat edelleen hyvässä kunnossa. Kun tuntuu, että nykyään kaikki bikinit menevät suunnilleen yhdessä kesässä huonoiksi, nuo maksavat varmasti itsensä takaisin moninkertaisesti!:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos lili! <3 Kiva kuulla että nuo bikinit ovat kestäneet ystävälläsi, odotinkin että nämä olisivat hieman laadukkaampaa materiaalia! :)

      Delete
  2. Hyvältä kuulostaa kesäsää uudessa kotikaupungissa:)! Samaa ei voi sanoa täällä. Itsekin olen todella viluinen! En voi kuvitellakaan lähteväni ulos ilman sukkia/pitkähihaista jne. Myös minä olen käyttänyt takkia. Miksi palelluttaa itsensä?! Ei oikein huvita mitään ostaakaan, kun niitä ei voi käyttää. Tänään bongasin ihanan Ralphin oranssin topin, joka jäi rekkiin...

    T. Maija

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ääh, joo... Vähän lämpimämpää saisi olla. Tosin pian taitaa ollakin, ainakin iltapäivälehtien lööppien mukaan! :)
      Noh jos jotain positiivista tässä, niin siinä vaiheessa kun täällä alkaa olla kesävaatteiden aika, saa niitä kätevästi ostettua alesta! :)

      Delete
  3. Aivan ihanat ostokset! Huoh, mäkään en ole käyttänyt bikineitä vielä kertaakaan tänä kesänä. Buu.

    Pellegrinon kuplavesi on kyllä parasta koko maailmassa. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Osaan kuvitella miten hyytävää merellä on vielä ollut! Vanhempani olivat viime viikon veneilemässä - koko viikon satoi... Noh, eiköhän tuo sää pian muuttuisi, en malta odottaa että saisi nauttia kesästä ja lämmöstä kunnolla!

      Minä en edes muuten tykkää muista kuplavesistä, ehdoton lemppari siis! :)

      Delete
  4. Olen lukenut sun blogia aina silloin tällöin, mutten aiemmin kommentoinut. Saako kysyä, mikä tuo vyö on sun profiili kuvassa. Aina sitä niin ihailen, kun blogissa käyn!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa että kommentoit, kiva että olet löytänyt tänne! :)
      Valitettavasti vyöasiassa en voi auttaa sinua, sillä se on poikaystäväni äidin ja minulla vain lainassa... Olen itsekin yrittänyt metsästää samantyylistä, vinkkaan kyllä heti tänne blogin puolelle jos onnistun etsinnöissä! :)

      Delete
    2. Tee se jos onnistut löytämään täydellisen vyön :-)

      Delete