Tuesday 6 November 2012

Sohvapulman ratkaisu

Vaikuttaa siltä, että olemme löytäneet sohvan!

Muistatteko, kun Sohvamietteitä-postauksessa harmittelin, ettei löytämäämme Ohio-sohvaa saanut tilattua haluamallamme materiaalilla? Muutama päivä tuon postauksen jälkeen päätin vielä vierailla sohvan valmistajan nettisivuilla ja löysin jälleenmyyjän kertomasta poiketen tiedon, että sohvaa saa sittenkin useammalla eri materiaalilla verhoiltuna.
(Kuva lainattu: Softline)
Laitoin samantien eräälle sohvaa myyvälle nettikaupalle sähköpostia ja pyysin materiaalinäytteitä. Näytteiden saavuttua on ollut harmittavan pimeää jotta sävyjen tarkempi tarkastelu olisi onnistunut, mutta nyt viikonloppuna ehdimme vihdoin vertailla kankaita ja varmistua oikeasta väristä.
Uusi sohva tulee siis olemaan valkoinen. Olen kulkenut yllänäkyvän kangaspalasen kanssa paikasta toiseen varmistuakseni oikeasta sävystä ja tänään taidan näpytellä tilauksen menemään. Tämä on muuten ensimmäinen valkoinen sohvamme, joten sen siistinä pysyminen hieman mietityttää. Sohvaan saa onneksi tilattua myös toiset päälliset ja ne varmaankin joudumme myös tilaamaan, meillä kun on aina välillä tapana herkutella sohvalla. Myös sohvan suojaamisesta pitää ottaa selvää, siihenkin taitaa olla nykyään monia vaihtoehtoja. Onko teillä valkoisia sohvia ja miten olette saaneet pidettyä ne puhtaina?

Ai niin, googletellassani löysin hauskan tiedon Softlinen sivuilta: Ohio-sohva on ollut esillä ensimmäisessä Sex and the City -elokuvassa ja toiminut Mr. Bigin ja Carrien löhöilypaikkana Mr. Bigin asunnossa!

17 comments:

  1. Sohvasta tulee varmasti upea - valkoinen sohva on erityisen kaunis ja ylellinen :) Onneksi nykyään on myös hyviä suoja-aineita sohvia varten, joten kaikki lika ja tahrat eivät samantien tartu. Täällä jäädään odottelemaan innolla kuvia uudesta sohvasta sitten kun se teille saapuu!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin minäkin tätä pähkäilin. Meillä on niin isot parvekkeen ovet että saan sohvan palaset suihkutettua (taitavat olla aika myrkkyä hengitysteille nuo suoja-aineet) vaikka ulkosalla. Täällä myös pesuloiden palvelut ovat aika edullisia, joten päällisen raaskii viedä useammin pesuun ja lika ei pääse sitten ehkä niin hyvin sitten pinttymään.

      Laitan varmasti kuvia kun sohva saapuu, ihanaa saada sisustusta taas yhden askeleen pidemmälle! :)

      Delete
  2. Meillä on valkoinen nahkasohva ja siistinä on pysynyt, vaikka perheessä on yksi sotkeva taapero. Nahka tosin hylkii likaa aivan eri tavalla kuin kangas. Kannattaa varmaan ostaa joku todella tehokas suojasuihke. Ihanalta näyttää tuo teidän uusi sohva!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ajattelinkin että tehokkaat suojaukset alle! :) Sohvan päällisen saa pesettää pesulassa ja tarvittaessa siihen saa hankittua myös vaihtopäälliset, joten toivon todellakin että sohvaa kestää käyttöämme.

      Delete
  3. Juu, valkoinen puuvillakangasverhoilu-soffa, jossa eläminen kn sallittu, vain tummilla farkuilla istuminen kotiväeltä kielletty ! Softcare on hyvä suoja, kestää jopa muutaman pesun. Käperryn valkoiselle soffalleni ....

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana kuulla että teillä on toiminut! Me ollaan kotosalla aina kotivaatteissa, joten omista farkkutahroista ei tarvitse onneksi murehtia!

      Kiitos myös suojausainesuosituksesta, piitäkin lähteä katsomaan josko täälläkin myytäisiin samaa! :)

      Delete
  4. Meillä on valkoinen nojatuoli ja ihan hyvin olisi puhtaana pysynyt, ellei perheeseemme kuuluisi kahta koiraa. Onneksi päällinen on irrotettavissa ja konepesun kestävä, muuten sohva olisi jo harmaa. :) Tummilla farkuilla istumista kannattaa tosiaan välttää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meilläkin on irroitettava huppu, tosin konepesua sille ei taideta suositella. Isompien tarhrojen vuoksi päällinen pitääkin kiikuttaa sitten pesulan ammattilaisten arvioitavaksi... Toivottavasti sohva pysyy meilläkin hyvässä kunnossa! :)

      Delete
  5. Valkoista sohvaa ei itselläni ole koskaan ollut, mutta moni valkoisen sohvan omistaja on blogeissakin myöhemmin kiroillut valintaansa, vaikka verhoilu olisi irrotettavakin.

    Kiinteä verhoilu (niinkuin tuossa näyttäisi olevan?) valkoisena on aina vähän riskaabeli suoja-aineista huolimatta. Vuosien aikana sohva näyttää helpommin nuhraantuneelta kuin tummemmat ja meleeratut värit, joissa lika ei erotu niin helposti. Varovaista oleilua sohvalla on siis tiedossa, niin upea kuin valkoinen onkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Auts! Kommenttisi jälkeen harkitsin vielä muutaman kerran tämän hankkimista, mutta päädyimme nyt kuitenkin tähän valkoiseen. Nyt pitää sitten ottaa kaikki keinot käyttöön sohvan suojaamiseksi!

      Sohvassa on irroitettava päällinen ja tarvittaessa siihen saa ostettua uuden. Toivon kuitenkin kovasti että sohva säilyy hyvänä suojauksen ja säännöllisen pesettämisen avulla! :)

      Delete
  6. Valkoinen on kaunis ja tyylikäs! Mutta niin arka, tosiaan vaikka tummille farkuille... Valkoiseen voi helposti yhdistää eri värisiä tyynyjä ym.

    T. Maija

    ReplyDelete
    Replies
    1. Valkoinen on kyllä todella kaunis, toivottavasti vain saamme pidettyä sen puhtaana! Olenkin jo miettinyt kaikenlaisia tyynyjä sohvalle, valkoiseen tosiaan sopii monikin väri! :)

      Delete
  7. Kangassohvan huoltoon ei ole vinkkejä. Meidän sohva on valkoista nahkaa ja sitä tulee vähän väliä hinkattua puhdistusaineilla ja suojattua. Kyllä siihen ihon rasvasta ja vaatteista aina vähän tummaa tulee auttamatta. =)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuota pientä tummumista ei kai voi estää... :/

      Muistankin teidän sohvan ja sen hankkimisen, se on kyllä kaunis! :)

      Delete
  8. Tiedätkö, meidän äidilläkin on jo vuosia ollut valkoinen sohva. Ja mieti jos se siinä menossa ja tällä isolla porukalla pysyy hyvänä, kyllä se pysyy teilläkin. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kerroin tämän T:lle ja se huojentui tästä tiedosta! ;)
      Ehkäpä mekin siis voidaan onnistua valkoisen sohvan pitämisessä! :)

      Delete
  9. Kankaan laatu vaikuttaa paljon siihen miltä se tulee vuosien myötä näyttämään. Meillä oli valkoinen sohva, mutta kangas ei ollut kovin laadukas. Siitä tuli vuosien mittaan hyvin nuhjuinen, vaikka päälliset sai irti ja pystyi pesemään itse koneessa.

    Nykyinen sohva on musta ja olen tyytyväinen :)

    ReplyDelete