Toki asia voi olla myös päinvastoin, esimerkiksi ekspateilla. Kalenterini ei ole varmaan ikinä ollut niin täynnä, kuin ekspat-vuosinamme; viikottaiset illalliset, mökkiviikonloput, kaupunkilomat ja tyttöjen kesken vietetyt lukemattomat lounaat. Uusiin ihmisiin tutustui jatkuvasti ja samantyyppinen elämäntilanne sai solmimaan vahvoja ystävyyssuhteita - moni niistä on jatkunut tiiviinä tähän päivän saakka.
Mutta entä sitten, kun muutat ihan yksin (tai kumppanin kanssa) uuteen maahan?
Ei ekspat-statuksen tuomaa turvaa muuttoasioissa, ei yhtään tuttua uudessa kotikaupungissa.
Meillä oli ensi alkuun täällä todella yksinäistä. Terveysjuttujen (ja sen vakuutuksen) vuoksi jouduin murehtimaan niin paljon, että olin jo aikeissa pakata tavarat kasaan ja lähteä kotiin. Töiden, opiskelujen ja harrastusten kautta ei tuntunut löytyvän uusia ystäviä. Ei, vaikka olin kuvitellut, että sosiaalisina tyyppeinä pystyisimme pikku hiljaa rakentamaan oman verkostomme. Tarjouduin tekemään hyväntekeväisyystyötä, opiskelin kieltä ja muistan usein kävelleeni kaupungilla miettien itsekseni "kivan näköinen tyttö, olisipa ihana tutustua". Tyydyin kuitenkin aina vain hymyilemään nätisti.
Sitten poikaystäväni toimistolle tuli samanikäinen saksalainen mies, joka oli juuri palannut puolisonsa kanssa useamman vuoden jälkeen Pariisista. Ei mennyt kuin muutama päivä ja olimme syömässä crêpejä Nürnbergin linnan muurien lähellä sijaitsevassa ravintolassa - ja sen jälkeen olemmekin testanneet yhdessä uusia paikkoja lähes viikottain!
Ympyrät ovat muuten usein tosi pieniä. Useampi Suomessa asunut tuttumme on muuttamassa tänne ja tälläkin viikolla saamme kestitä työmatkalle tullutta ystäväämme ja hänen tyttöystäväänsä. Kyseinen ystävämme käy täällä aina parin kuukauden välein ja silloin on aina ollut aurinkoista; toivottavasti nytkin!
En ole ihan varma, miksi aloin alun perin kirjoittamaan tätä postausta. Ehkä halusin muistuttaa, että täällä ruudun takana kirjoittelee ihan tavallinen tyttö, tavallisine huolineen. Ehkäpä joku muukin on jossain vaiheessa ollut samanlaisessa tilanteessa?
Tänään aion nauttia leffaillasta, kynttilöistä ja bataattikeitosta; ihan tavallisia, mutta sitäkin mieluisampia juttuja!
No mutta, tämähän oli ihan mukava postaus, Vähän erilainen. Tavallaan itse koen tällä hetkellä olevani aika samanlaisessa tilanteessa. vaikka ihan Suomessa asunkin. Olen asunut koko ikäni opiskeluaikaa lukuunottamatta Itä-Suomessa, kunnes sitten toissa vuonna muutimme mieheni kanssa töiden perässä pääkaupunkiseudulle. Ne todelliset ystävät jäivät sinne kotikaupunkiin, enkä oikeastaan tuntenut täältä ketään. Itse olen vielä töissä niin miesvaltaisella alalla, ettei töidenkään kautta oikein ole tullut muuta kuin hyviä työkavereita. Harrastuksissa tapaan ihmisiä, mutta sekin jää vain sinne harrastusten pariin. Ja tunnistan myös itseni tuosta, että välillä kun tapaa jonkun mukavan tytön kaupan kassalla tms, niin miettii vaan mielessään, että olisipa kiva tutustua, jos saisi vaikka ystävän :D Ja usein tunnen siinä kohti itseni vähän pöhköksi ajatuksineni. Noh, ehkäpä sitä vähitellen tutustuu täälläkin päin uusiin ihmisiin. Jotenkin vaan välillä kaipaan niitä tyttöjen iltoja joita vietimme ystävieni kanssa ennen muuttoa. oin siis hyvin samaistua siihen miltä sinusta on tuntunut siellä maailmalla!
ReplyDeleteAjattelinkin kirjoittaa, ettei vastaavaan tilanteeseen tarvitse muuttoa ulkomaille, muuttaminen jo ihan kotisuomessakin riittää!
DeleteAsun täällä jo toista vuotta ja edelleen koen, että ystävystyminen ei ole helppoa. Juttelin erään stuttgartilaisen psykologiopiskelijan kanssa asiasta ja hän totesi baijerilaisten olevan usein etäisiä ja hitaasti lämpeneviä. En halua allekirjoittaa mitään yleistyksiä, mutta täällä ei helposti nuoretkaan ystävysty työpaikalla, saatika jos sattuu vielä olemaan se ainoa ulkomaalainen... Onneksi olemme kuitenkin löytäneet matkan varrella hyviä ystäviä, mutta aikaa ja paneutumista se on vaatinut.
Onneksi asioilla on taipumus loksahdella paikalleen ja kovasti toivon, että löydät uudelta paikkakunnalta mukavaa seuraa! <3 Ja sitä ennen pitää olla kiitollinen nykyajan keksinnöistä: Skype ja Whatsapp ovat täällä käytössä jatkuvasti! :)
Haikean ihana teksti. Itselläni on samanlainen tilanne; muutin poikaystäväni perässä toiseen maahan ensin puoleksi vuodeksi vaihto-opiskelijana, sitten puolen vuoden Suomen reissun jälkeen takaisin, kun nykyinen opiskelutilanteeni (gradu) tarjosi mahdollisuuden asua saman katon alla rakkaan kanssa. Vaihtoaikaiset kaverini ovat jo palanneet takaisin kotimaihinsa ja nyt tunnen olevani väliinputoaja täällä; en ole työssäkäyvä enkä opiskelijakaan. Vaikka tänne muuttoa en ole varsinaisesti katunut, niin monesti kaipaan omaa kaveripiiriä (tai edes yhtä kaveria) ja omia menoja.
ReplyDeleteOnneksi kuitenkin poikaystäväni esitteli minut ihastuttavalle tytölle, jonka kanssa olemme jo sopineet kahvittelusta. Miten paljonkaan mieltä voi piristää uusi tuttavuus ja sen tuoma vaihtelu arkeen? Itsekin monesti mietin, että kehtaisiko vaan mennä juttelemaan ventovieraalle kuntosalilla tms sen takia, että hän näyttää ihmiselle, johon olisi hauska tutustua :) Uskaltaisikohan joskus?
-N
Tiedätkö, minäkin ajattelin alussa ihan samalla tavalla. Uuden alku muuttoineen ja sopeutumisineen voi olla välillä aika hankalaa ja sitten muka jossain välissä pitäisi löytää ystäviä, huh! Ehkäpä siellä salilla voisi olla joku muukin vakkari, jonka kanssa voisi vaihtaa muutaman sanan? :) Kaveripiirillä on myös tapana kasvaa eksponentiaalisesti, joten se alku taitaa olla tässäkin asiassa se hankalin juttu.
DeleteToivottavasti kahvittelut sujuvat hyvin! :)
Yllättävä postaus. Kirjoituksistasi saa sellaisen kuvan, että olet koko ajan säntäilemässä päivällisille, kokkailemassa vieraillesi yms.
ReplyDeleteMutta kuten edellä kirjoittanut jo kerkesi sanoon, että ei tarvi edes kuin Suomessa muutta toiselle paikkakunnalle, niin uusia ystäviä voi olla jo vaikea löytää. Itse asiassa asia vaikeutuu yhä enemmän mitä vanhemmaksi tulee. Opiskeluaikana ja sen ikäisenä on vielä tosi helppo tutustua ihmisiin. Kaikki on ikään kuin samassa tilanteessa, auki ja etsimässä jotain. Mutta sen jälkeen, kun ihmisten elämäntilanteet muuttuu ja arki on kiireistä, ja ihmisillä on se oma pieni piiirinsä, niin siihen voi olla vaikea enään uusien ihmisten päästä mukaan. Ehkä pitäisi vaan rohkaistua puhumaan ihmisille, eikä olla kuin suomalaiset tuppisuita.
En yleensä kirjoittele kauhean henkilökohtaisista juttuja, mutta ajattelin postauksella muistuttaa, että täällä ruudun toisella puoella on vaaleanpunaisten kuppikakkujen ja asupulmien lisäksi joskus myös murheita, vaikka senhän te fiksuina toki jo tiesittekin! :) Lisäksi muuttamiseen liittyvistä jutuista on tullut paljon postaustoivomuksia, joten kai tämä osaltaan voidaan laskea myös sellaiseksi.
DeleteTällä hetkellä minulla on jo ihan mukavasti ystäviä täällä, mutta aina ei ole ollut näin. Vieläkään en koe, että sosiaalinen elämäni olisi liian kiireistä (ja kavereiden/ystävien kanssa vietetty aika on aina erilaista suhteen syvyydestä riippuen), mutta toki nykyään näen kaveraita viikottain (välillä useampaankin otteeseen). Rakastan kutsua vieraita kylään ja käydä ulkona - ja yritän kiireistä huolimatta pitää ystäviini yhteyttä. Käymme myös miehen kanssa aika paljon kahdestaan ulkona (syömässä, näyttelyissä, puistoissa...); uudessa maassa asuessa kokemisen ja näkemisen halu on suuri.
Ja totta, näin vanhempana sitä on vaikeampi tutustua uusiin ihmisiin ja niin kuin parisuhteen, myös ystävyyssuhteen eteen pitää tehdä töitä.
Joskus Suomessa spinning-tunneilla käydessäni kuulin tutultani, että samoilla tunneilla käynyt ranskalais-portugalilainen nainen ei uskonut minun olevan suomalainen, koska hymyilin tuntemattomille! :D Joten kyllä vain pitäisi rohkaistua olemaan ystävällinen ja vaihtaa myös muutama sana tuntemattomien kanssa, ikinä ei tiedä, mihin se voi johtaa! :)
Niinhän sitä ystävyyssuhteidenkin eteen on tehtävä töitä.... Tulet ehkä vielä kuitenkin huomaamaan, että ajankuluessa elämäntilanteiden myötä osa niistä kuitenkin kuihtuu ja toisaalta työn ja perheen yms. lisäksi osalla ei vain riitä enää aikaan kovinkaan tiiviiseen joka viikkoiseen tai edes joka kuukausittain tapahtuvaan yhteydenpitoon. Ne on ne elämän prioriteetit, mitkä määrittelee mihinkä panostetaan, kun aika on rajallista. Ei se aina riitä, että toinen yrittää, molemmin puolin täytyisi panostaa.
DeleteHuomaatko tälläinen syvällisempi postaus poiki heti paljon ja pitkiäkin kommentteja? Ehkä tällaisillakin teemoilla on kysyntään (eikä vain kuppikakuilla ja asupostauksilla).
Totta, ystävyyssuhteet elävät muun elämän mukana ja ajan ja voimavarojen ollessa rajallisia, kannattaa miettiä, mihin asioihin haluaa elämässään panostaa. Hyvät ystävät ymmärtävät, että elämäntilanteet muuttuvat ja yhdessäolo on silloin helppoa pidemmänkin tauon jälkeen.
DeleteBlogini on minulle visuaalinen harrastus, johon liittyy valokuvaaminen ja elämän pienistä kauniista asioista nauttiminen. Toivon ,että blogini voi antaa inspiraatiota tai pienen hengähdystauon, mutta haluan pysytellä mukavuusalueellani ja jätän henkilökohtaisimmat asiat vain läheisilleni ja minut tunteville. :)
En tarkoittanut, että sinun pitäisi, eikä ole viisastakaan avautua netissä kaikista yksityisasioista.
DeleteMutta halusin vain kommentoida, että netti on pullollaan näitä ihmisten visuaalisia harrastuksia eli blogeja ja loppujen lopuksi hyvin harvassa niistä on mitään tärkeää sanottavaa, mikä ihmisiä koskettaa. Joten on hyvä että joskus joku herättelee ihmisiä ja saa aikaan aitoa keskustelua ja ihmiset huomaavat, että eivät ole ainoita hankalissakaan tilanteissa. Ja ehkä voivat jakaa kokemuksia ja neuvoja.
Todella mielenkiintoinen kirjoitus, ja se saikin minut ensimmäistä kertaa kommentoimaan tänne. :) Tuo on ihan totta, että uuteen paikkaan muutettua, oli se sitten Suomessa tai ulkomailla, on ainakin alussa hieman pää pyörällä ja ehkäpä yksinkin, vaikka olisi kuinka sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut. Niin kävi itsellenikin muutettuani joitain vuosia takaperin Britteihin. Sittemmin olen kyllä palannut Suomeen, ja asunut täälläkin useilla paikkakunnilla. Tietyt käynnistymisvaikeudet ovat leimanneet jokaista muuttoa. Edessä saattaa itsellänikin olla jälleen muutto. Minne, sitä en vielä tiedä. Levoton sielu. :)
ReplyDeleteOletko muuten täällä blogissa avannut enemmän tuota terveys/vakuutusasiaa. En halua udella, mutta jos olet, lukisin mielelläni aihetta käsittelevän postauksen. Olen kuullut Saksan julkisesta ja yksityisestä terveyshuollosta toisistaan melkoisestikin poikkeavia tarinoita.
Kiitos tästä kirjoituksesta! Hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus. :)
Kiva, että innostuit kommentoimaan! :)
DeleteEn ole avannut tuota vakuutusasiaa sen enempää, kun kyse oli harvinaisesta ongelmasta monien ikävien juttujen yhteissummana. Pääpiirteittäinhän on kaksi vaihtoehtoa: joko asuu lyhyen aikaa Saksassa ja hoitokulut ovat Kelan piirissä tai sitten ottaa (ja maksaa) itselleen saksalaisen sairauskassan jäsenenyyden, joka korvaa hoitokulut julkisella puolella.
Kivaa iltaa ja tsemppiä muuttomietiskelyihin! :)
Kiva postaus! :) Samanlaiset asiat pyörii mielessä, sillä huomenna koittaa lähtö vaihto-oppilaaksi Espanjaan!
ReplyDelete- Hansu // Hassutellen
Älä murehdi, vaihto-oppilaat löytävät seuraa. Yleensä kyllä etupäässä toisistaan.
DeleteMinulla on muutamakin vaihtokokemus ja niiden perusteella voin sanoa samaa :)
DeleteOpiskelu kansainvälisessä ympäristössä on ikimuistoista, erilaista ja hurjan rikastuttavaa, ihan kaikin tavoin!
Olipa mukava lukea vähän henkilökohtaisempi postaus. Kiitos tästä :) T. Petra
ReplyDeleteKiva, että pidit! :) Tykkään kirjoitella henkilökohtaisempiakin postauksia, mutta usein ne jäävät ihan vain omiin arkistoihini. Tästä aiheesta on kuitenkin ollut usein kommenttiboksinkin puolella puhetta, joten päätin rohkaistua kertomaan ajatuksiani ihan näin postauksen muodossa.
DeleteOlipa kiva postaus :). Minulla tilanne on vähän erilainen: Muutimme Berliiniin ihan mieheni kanssa (myös suomalainen) minun työni perässä. Olen töissä isossa, todella kansainvälisessä firmassa, jossa käytännössä kaikki ovat samaa ikäluokkaa kuin minä (ja sinä). Kavereita siis oli yhtäkkiä ihan räjähdysmäisesti, bilekutsuja sinne ja tänne, mutta moni oli paljon "villimmässä" elämäntilanteessa. Myöhemmin ne omat ystävät ovat kuitenkin löytyneet, mutta lähinnä muista pohjoismaalaisista ja suomalaisista. Aikaisemmin aina ajattelin, että on hassua, miten jotkut jäävät ulkomaille muuttaessaan semmoiseen "ulkomaalaiskuplaan", mutta nyt huomaan olevani ihan samanlaisessa itsekin!
ReplyDeleteJoka tapauksessa, bloggauksesi oli mielenkiintoinen ja pystyn samaistumaan siihen.
Tuo kuulostaa myös tosi tutulta! Uskon, että monilla ekspateilla tilanne on sama: uusi maa, haasteet ja sama elämäntilanne auttavat ystävystymisessä. Usein ekspat-aika onkin juuri tuollaisessa kuplassa elämistä, huonossa ja hyvässä. Uskon, että siellä kuplassa olo auttaa ulkomailla asumisen haasteissa, sillä samassa tilanteessa elävät ymmärtävät sellaisia juttuja, jota muut (läheisetkään) ihmiset eivät aina ymmärrä.
DeleteIhana postaus Maija! :)
ReplyDeleteTäällä kamppailtiin loppuvuodesta ihan samojen asioiden kanssa: tuntui kurjalta jättää Suomeen (taas) omat piirit ja rutiinit ja aloittaa taas alusta. Kolmas kerta ja silti aina yhtä rasittavaa :D Vaikka opiskelenkin yliopistossa, jossa on paljon kainsainvälistä porukkaa brittien lisäksi, niin tuntui kuitenkin siltä, ettei sieltäkään niitä "läheisiä" ystäviä oikein helpolla ole saanut: en ole kova bilettäjä ja suurin osa ystävistä asuu yliopiston soluissa, kun taas minä elelen rauhallista arkea poikakaverin ja koiranpennun kanssa omassa kodissa. Pakko siis tosi kliseisesti todeta, että ilman vanhoja lukioystäviä, jotka ovat myös muuttaneet Lontooseen opiskeluiden perässä, olisin aika ajoin aika yksinäinen myös. Onnekseni meidänkin porukasta n. 70% on täällä eripuolilla kaupunkia, joten kauheasti en siis ole joutunut "epäsosialistumaan" tähän mennessä. Toki välillä mietin, josko olisin saanut läheisempiä ystäviä paikallisista, jos tätä suomalaista ympyrää ei olisi tarjolla? Ehkäpä pitää siis hiukan tsempata tämän asian kanssa tulevaisuudessa ;)
Maria / Petite Living
Niinhän se on, että ulkomailla asuvat viettävät hurjan usein aikaa muiden ulkomaalaisten kanssa. Kuulostaa monien mielestä hassulta, mutta on kiva, että löytyy myös sellaisia, joiden kanssa voi ihmetellä samoja juttuja ja jotka ehkä ikävöivät samoja asioita. Meillä on tällä kertaa ollut eri tavalla ja suurin osa ystävistäni on paikallisia.
DeleteJa ihan ehdottomasti kannattaa mennä mukavuusalueen ulkopuolelle ja yrittää saada paikallisia kavereita, ehkäpä koirapuistossa jonkun toisen hauvan omistajasta? :)
Ihana ja koskettava postaus! Vaikka en olekaan asunut ulkomailla niin olen käynyt läpi samanlaisia tuntemuksia. Muutin opiskeluiden perässä toiseen kaupunkiin ja nyt poikaystävän ja työn perässä kolmannelle paikkakunnalle. Oi miten minä kaipaankaan sitä leppoisaa ajanviettoa ystävien seurassa, että voi ex tempore lähteä kahville tai lounaalle tai kävelylle ystävän kanssa. Nykyään joudun suunnittelemaan etukäteen matkustus- ja yöpymiskuviot ennen kun pääsen tapaamaan rakkaitani. Onneksi poikaystävän paikallisesta ystäväpiiristä on löytynyt pari tosi mukavaa naista joissa on potentiaalia hyviksi ystäviksi. Kaipaan kuitenkin omia ystäviäni ja minua suruttaa, että olen jäänyt paitsioon. Eräs vanha ystäväni suunnittelee häitään ja minä olisin niin mielelläni mukana häähössöttämässä, sovittamassa pukua ja askartelemassa hääkarkkeja sun muuta. En päässyt kaasoksi vaikka olin uskonut pääseväni. Vaikka olen tarjonnut apuani ja sanonut että tulen mielelläni vaikkapa askartelutalkoisiin niin olen jäänyt asian ulkopuolelle - kynnys vaivata toisella paikkakunnalla asuvaa ystävää on varmaankin korkeampi kun lähellä asuvaa.
ReplyDeleteOn tosi mukavaa lukea myös postauksen muita kommentteja. Tämä on ilmeisesti yleinen ongelma joka mietityttää monia. Tsemppiä ja voimia teille kaikille! :)
Niin ja vinkkinä vielä niille lukijoille jotka muuttavat opiskeluiden perässä toiselle paikkakunnalle ja pohtivat tätä yksinäisyysasiaa - älä ole huolissasi! Minä en tuntenut ketään opiskelupaikkakunnaltani mutta opiskeluvuosistani tuli elämäni sosiaalisin aika. Opiskelijapiireissä tutustuu nopeasti uusiin ihmisiin kunhan laittaa itsensä likoon. Mene mukaan fuksiaisiin, tuutortapaamisiin ja sitseille, ilmoittaudu vapaaehtoiseksi erilaisiin tehtäviin, mene mukaan ainejärjestön tapahtumiin, pyri ainejärjestön hallitukseen tai johonkin muuhun tehtävään. Juhliin voi hyvin mennä vaikkei etukäteen tuntisikaan ketään, sieläpähän tutustuu sitten. Ja sivuhuomautuksena vielä sille jota kaikki tämä hirvittää - olen perusluonteeltani introvertti enkä todellakaan mikään sosiaalisuuden multihuipentuma. Kyllä se siitä! :)
ReplyDeleteNäin aikuisena opintojen jälkeen uudella paikkakunnalla tuntuu vaikeammalta aluttaa alusta ja löytää uusia ystäviä, eli jos jollakulla on vinkkejä siihen niin kuuntelen korvat höröllä.
Mene rohkeasti mukaan erilaisiin harrastuksiin, erikoisempiinkin, jos ne kiinnostavat. Niissä tapaa ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista, joten löytyy helposti puheenaihe, mistä aloittaa keskustelu. Kannattaa myös rohkeasti aloittaa keskustelu ihmisten kanssa esim. harrastuspiireissä, työpaikalla ja jos huomaa, että tulee jonkun kanssa tulee juttuun, niin voi kysyä vaikka, että kiinnostaisiko toista lähteä vaikka kahville joskus. Itse olen aikuisena, opintojen jälkeen löytänyt ystäviä juuri työpaikalta ja harrastuksista. Tosin ei se siltikään aikuisena enää ole helppoa.
DeleteKiitos vinkeistä, anonyymi! Töistä olen löytänytkin yhden kivan samanikäisen jonka kanssa olen kahvitellut ja pyysinpä hänen tupareihimmekin. Harrastan paljonkin ja sitä kautta tulee rupateltua mm. ennen ja jälkeen tanssitunteja. Oma aktiivisuus on varmaankin aa ja oo - voisin vaikka pyytää tanssituttavaa seuraksi katsomaan tanssiesitystä. Ehkäpä. Hassua vaan miten suomalaisena ei kehtaa vaikka kyseessä on kiva asia josta vastapuolikin luultavasti ilahtuu.
DeleteEva: Tosiaan, ei tarvitse muuttaa edes kauas, niin joutuu pähkäilemään samojen asioiden kanssa. Ja tuollaisten isojen muutosten keskellä on myös aina pelko vanhojen ystävien menettämisestä, oli kyse sitten lapsen, muuton tai vaikkapa sairauden aiheuttamista muutoksista.
DeleteMinäkin olen sanonut ystävilleni, että koitan osallistua yhteisiin juttuihin mahdollisimman paljon, vaikkapa sitten Skypen välityksellä. Toivottavasti sinäkin saat vielä osallistuttua hääjärjestelyihin; niin kuin sanoitkin, ystäväsi ei halua varmasti vain vaivata, kun asut kaukana.
Ja kiitos, kun jaoit vinkkejäsi muille, täällä tuntuu olevan paljon samojen asioiden kanssa painiskelevia! :)
Anonyymi: Kiitos vinkeistäsi! Nämä asiat vaivaavat varmasti monia ja usein riittää jo pieni rohkaisu ensiaskeleen ottamiseen! :)
DeleteSama anonyymi lisää vielä...
DeleteSanotte, että olette löytäneet tai ette ole löytäneet samanikäistä ystävää.... Oletteko tulleet ajatelleeksi, että näin aikuisiällä ystävien ei välttämättä tarvitse olla juuri samanikäisiä. Ystäviä voi löytää eri ikäisistäkin ihmisistä. Osa ystävistäni on minua nuorempia, jotkut huomattavasti vanhempiakin. Riittää, että on jotain yhteistä ja tulee juttuun. Suosittelen avartamaan näkökulmaa, että potentiaalisia ystäviä voi löytää eri ikäisistä ihmisistä. Teini-ikäisinä asia tietysti on vähän toisin.....
Totta. Ystävyydellä ei tarvitse olla ikärajoja ja erilaiset ystävät ovat suuri rikkaus.
DeleteMietin asiaa ja totesin, että useimmat ystävistäni ovat suurinpiirtein samanikäisiä (ehkäpä kymmenen vuoden ikähaarukalla), muttei asian välttämättä tarvitse olla niin! :)
Tuttu tunne! Ja mulla kohta edessä vielä toisin päin eli takaisin Suomeen 17 ulkomaanvuoden jälkeen, ja yksin.
ReplyDeleteOh, uskon että tuleva muutto jännittää!
DeleteOikein paljon voimia Tibs! <3
Hei, voinko kysyä sellaista, että millä alalla siellä työskentelet? Pohjustan nyt tätä kysymystä sillä, että luin blogiasi aiemmin ja siellä kerroit sen alan, mitä olet opiskellut ja mistä olet valmistunut(käsitykseni mukaan, siis olet valmistunut).
ReplyDeleteMietin, että teetkö nyt alasi töitä vai jotain muuta? Tähän ei tarvitse vastata, enkä tätä siksi kysynyt, että haluaisin tietää työpaikkasi. Kunhan nyt tuota olen vain jäänyt pohtimaan, että millä alalla työskentelet....
Niin ja vielä siitä, kun mainitsit tuossa opiskeluista, niin oletko jatkanut oman alasi opiskelua jollain tasolla vai oletko jotain uutta opiskellut....?(JOS haluat kertoa)...
ReplyDeleteHeippa,
DeleteOlen jättänyt nuo ainakin toistaiseksi tämän blogin puolelle, vaikkei niissä mitään salaista tai erikoista olekaan. Edellisessä blogissa kerroinkin silloisesta tutkinnostani (ja silloin tosiaan valmistuin), mutta tällä hetkellä en työskentele sillä alalla. :)
Puhelinmyyjänä :-D!? :-D:-D:-D
DeleteHmh, en nyt ihan ymmärrä kommenttiasi? :)
DeleteKiitos tästä! Itse juuri Saksaan muuttaneena mietin samoja asioita. Työkaverit ovat kivoja, mutteivät ystäviä, ja joskus mietityttää, miten sellaisia mahtaa löytää. Mutta ehkä ajan kanssa. Aiemmat ulkomaan keikkani kun ovat olleet väliaikaisempia ja enemmän kansainvälisissä ympyröissä, joten vähintäänkin muista ulkkareista on saanut kavereita.
ReplyDeleteJo se näyttää helpottavan monia, että tietää, ettei ole ajatustensa kanssa yksin. Kiitos, että kommentoit ja jaoit ajatuksiasi!
DeleteOikein paljon voimia sinne Bremeniin! :)
Kiitos! :)
DeleteMinun piti vielä vinkata noin yleensä expateille, että toki internetistä voi olla tässäkin asiassa suurta apua. Budapestissa asuessani löysin mahtavia ystäviä expatblog-sivuston kautta, ja nyt olen käynyt Internations.org -yhteisön tapaamisessa ja sitä kautta jo yhteen ihmiseen vähän enemmän tutustunutkin. Monissa kaupungeissa on aktiivisia yhteisöitä molempien kautta.
Mieheni on myos ranskalainen ja mina luonnollisesti suomalainen. Tavattiin Ranskassa kun tein yliopisto-opinnot siella, opiskelijana oli niin mahdottoman helppoa tutustua uusiin ihmisiin, tapahtumia ja menoja oli niin paljon etta oli jatkuvasti pakko karsia tapaamisia kalenterista. Asuttiin jonkin aikaa Ranskassa viela mun valmistuttua, mutta sitten mieheni sai hyvan tyotarjouksen ulkomailta ja muutettiin sinne, ei silla etta itsekin aloin hiukan kyllastya Ranskaan ja olin valmis uusiin tuuliin.
ReplyDeleteSilti tuntui niin raskaalta alottaa kaikki alusta. Mieheni kavi toissa, sanoi etta just niita tyokavereita sielta saa mutta ei ketaan sellaista ole viela tavannut joka haluaisi vapaa-ajallakin tavata. Kaikilla on jo ne omat vakiintuneet piirit.. Itse taas en ole viela loytanyt toita, en kylla tosin ole pistanyt kaikkea likoon, kun taloudellisesti ei ole mikaan valttamattomyys etta minakin tyoskentelen joten olen asettanut tyopaikan suhteen riman vahan korkeammalle, toivon etta sellainen aukenisi kuitenkin jossain vaiheessa.
Mutta nyt kotirouvana elo taalla ulkomailla, uudessa maassa on aika yksinaista. Soittelen kotiin perheelle Suomessa ja ystaville Ranskaan paivittain. Miestani myos vaivaa sama yksinaisyys. Vietamme kaiken vapa-ajan kahdestaa, ei siina ei meita toisten seura haittaa mutta olisi ihana jarkata illallisia, tavata muita ystavia..mutta miten ja missa? Olispa jokin sellainen baari minne voisi lahtea hakemaan seuraa, ei siis miten yhdenyon juttuja vaan ihan platonista ystavyytta :D
milla
Hei Milla,
DeleteAjatuksesi kuulostavat tosi tutuilta. Me mietimme ihan samoja juttuja tänne muuttaessamme. Meidän kohdalla sopeutuminen vaati paljon aikaa ja matkan varrelle on mahtunut paljon töyssyjä. Olimme usein vähän väliinputoajia lapsiperheiden ja nuorien opiskelijoiden keskellä, mutta pikkuhiljaa asiat alkoivat rullaamaan ja aloimmme löytää ystäviä. Toivon kovasti, että tekin onnistutte tutustumaan pian uusiin ihmisiin!
Oikein paljon jaksamista ja kauniita kevätpäiviä Milla! :)
Voi miten tutun kuuloista! Meillä on vielä sellainen elämäntilanne että olemme aina n. vuoden verran yhdessä paikassa, hyvällä tuurilla kaksi vuotta, joten ystävyyssuhteita on todella vaikea luoda. Toki miehen työn puolesta tulee aina se perusporukka, mistä löytyy samanhenkisiä ihmisiä joiden kanssa aikataulutkin menee yhteen...mutta alitajuntaisesti sitä koko ajan tiedostaa sen että kohta taas vaihdetaan paikkaa niin jotenkin sitä kai suojelee itseään ja pitää ystävyyden aika pinnallisina. Toki olen löytänyt ihania ystäviä joiden kanssa pidän yhteyttä ja näen aina kun mahdollista, mutta se muuttohetki on vaan niin raskas kun taakse jää tärkeitä ihmisiä. Nyt tulimme n. puoleksi vuodeksi Suomeen, joten pääsemme viettämään vaihteeksi aikaa "vanhojen" ystävien kanssa, sitten taas mennään jonnekin päin maailmaa! Tavallaan aika ihanaa elämää kun pääsee näkemään eri maita ja kulttuureja, mutta kyllä mä mielummin ehkä olisin aina vähintään sen pari vuotta yhdessä paikassa. :) Tosi kiva postaus!
ReplyDeleteEli vietätte siis oikein tyypillistä ekspat elämää! :) Nuo hyvästit kuulostaa niin tutulta, jossain vaiheessa oli aika rankkaa, kun läksiäisiä vietettiin joka viikonloppu ja se vanha tuttu porukka lähti pikkuhiljaa ympäri maailmaa. Onneksi on Facebook ja muut yhteydenpitovälineet - ja osaan voi törmätä sitten tauon jälkeen uudelleen uudessa maassa!
DeleteUlkomailla asumisessa on tosiaan hyvät ja huonot puolensa - sydän tuntuu olevan monessa maassa, mutta silti elämä on parhaillaan todella rikasta. Vähän hullun hommaa, sanon minä! ;)
Oikein paljon tsemppiä tulevaan maahan ja nautihan nyt siellä kotisuomessa olosta! <3
Hyvästä aiheesta kirjoitit, riippuu myös paljon henkilöstä itsestään että kaipaako ympärilleen esim. suurta ystäväjoukkoa, viihtyykö paremmin yksin vai riittääkö ystävä tai pari. Itse lukeudun noihin jälkimmäisiin. Joskus on hyväkin ns. vaihtaa piirejä, itse kaipaan Helsingistä vain paria sukulaista ja tietysti Suomen kesä on kaunis, mutta muuten ei tule paljoa mitään sieltä kaivattua
ReplyDeleteIhan totta, eri ihmiset kokevat yksin olon todella eri tavoin.
DeleteMinäkin kaipaan Suomesta lähinnä läheisiäni ja vaikeita asioita kohdatessa sitä aina helposti vertaa, kuinka hyvin Suomessa asiat ovat. Muuten taidan olla vähän hassu, kun en kaipaa niitä tuttuja ruisleipiä tai oivariineja! ;)
Asun Suomessa kaupungissa, jossa olen asunut jo lähes 10 vuotta. Minusta tuli marraskuussa äiti ja tämä sai minut täysin uuteen tilanteeseen. Vanhat ihanat ystäväni ovat melkein kaikki täällä Helsingissä, mutta olen ystäväpiirimme ensimmäinen äiti. Myös mammaystävät ovat tärkeitä, joten minun tuli tehdä uusia ystäviä. Tuppasin itseni yhteen jo olemassa olevaan asuinalueemme "mammarinkiin" ja mm viime viikolla sovin vaunutreffejä ihmisten kanssa, joita en ole ikinä nähnyt. Niin se vain on, että on oltava todella rohkea ja ennakkoluuloton jos näin aikuisena meinaa luoda uusia ystävyyssuhteita! Tsemppiä! :-)
ReplyDeleteTuollaiset elämänmuutokset ovat kyllä suuria juttuja ja tuoreena äitinä onkin kiva saada seuraa myös muista samassa elämäntilanteessa olevista. Hienoa, että olet uskaltautunut tutustua uusiin ihmisiin ja olet löytänyt ystäviä myös muista äideistä! :)
DeleteMukavaa viikonloppua!
Haluaisin uusia kavereita, Tiedätkö hyviä vinnkeistä mistä niitä löytyy?
ReplyDeleteHeippa,
DeleteTässä ketjussa on minun mielestäni aika hyviä vinkkejä! :) Ystäviä voi saada vaikkapa opiskeluiden, töiden ja harrastusten kautta, joten kannattaa avoimesti vilkuilla ympärilleen, olla ystävällinen ja avoin! :)
Jo, kyllä tästä ketjusta löytyy paljon hyviä vinkkejä ja kiitos vielä sinun avusta. :)
DeleteKyseleen vain:Onko sinulla fb? olis kiva joskus jutella siellä.
Kiitos! :)
DeleteOma facebook-tilini on valitettavasti vain minut henkilökohtaisessa elämässä tunteville, mutta käypä ihmeessä tykkäämässä blogin fb-profiilia https://www.facebook.com/InMyBallerines -osoitteessa! :)
Mielelläni siis juttelen lukijoiden kanssa siellä ja myös täällä kommenttiboksin puolella! :)