Thursday, 30 May 2013

Leffaillan asu

Tänään on (taas) vietetty etelä-Saksassa arkipyhää. Näitä vapaapäiviä onkin täällä viime aikoina riittänyt, tässä kuussa ei tainnut olla yhtään täyttä viikkoa. Otimme jo eilen tästä vapaasta täyden hyödyn irti kun päätimme suunnata elokuvateatterin myöhäisnäytökseen; illallisen jälkeen, hieman ennen yhtätoista menimme nimittäin katsomaan Star Trekiä.

Varmaan jo arvasittekin, leffaehdotus tuli tällä kertaa mieheltäni - tosin minua ei ollut vaikea houkutella mukaan, kun luvassa oli suuri kulho popcorneja ja elokuvateatterin uutuutena Deluxe-näytös kaukosäätimellä säädettävine penkkeineen ja alkuproseccoineen.

Keskiviikko-illan asuksi valikoitui tällä kertaa pikkumustaa hieman arkisemmilla asusteilla maustettuna.
Mekko Hallhuber, Vyö Friis&Company, Neule Mango,
Sukkahousut Wolford, Ballerinat Repetto, Laukku LV

Tuesday, 28 May 2013

Kesä, tule tännekin!

Vaikka täällä saadaan edelleen vain haaveilla kesäisistä ilmoista ja sunnuntailöhöilyistä rannalla, niin siltikin kauppojen värikkäät kesämallistot ovat saaneet minut innostumaan yhdestä jos toisestakin kesäasusteesta ja -vaatteesta. Viime aikoina olen löytänyt kaikenlaista raikasta ja kesäistä vaatekaappiini ja viikonlopun kaupunkireissulla mukaani tarttuikin sen ainaisen mustan sijaan myös pinkkiä ja keltaista.

Iltapäivän teekupposta nautiskellessani innostuin kokoamaan täydellisen kesäpäivän asua.
(Kuvat lainattu)
1. Diorin suuria huiveja on tarjolla ihanissa kesäväreissä: tämä pinkki olisi aika kiva pari samanväriselle clutchilleni.
2. Rakastan suuria hellehattuja, mutta mistä ihmeestä löydän sellaisen, jonka lieri ei painu koko ajan silmien eteen? (kuva: Mytheresa) 3. Tote-mallinen laukku taipuu niin kaupunkipäivään kuin rannallekin (Dior). 4. Olkaimeton musta mekko on Sandrolta. 5. Missasin nämä helmisankaiset aurinkolasit muutama vuosi sitten, mutta nyt niitä näyttäisi olevan taas saatavilla: aurinkolasifriikki taitaa siis ottaa suunnan kohti Chanelin putiikkia! 6. Sandaalivalikoimani on aika surkea ja omaksi yllätyksekseni olen ihastellut näitä Balenciagan sandaaleja jo useamman vuoden - en vain vieläkään osaa päättää, ovatko ne täysin minun juttuni... (Kuva: Mytheresa)

Olin muutama viikko sitten kirjaimellisesti luottokortti kädessä ja varaamassa meille matkoja lämpimään, mutta viimehetkellä aloin epäröimään kesäkuun aikataulujemme kanssa ja matka jäi varaamatta. Eilen pitkän ajan sääennustetta katsoessani alkoi kaduttamaan, sen mukaan täällä olisi nimittäin vain kolme aurinkoista päivää kesäkuussa! Taidanpa siis aloittaa matkojen selailun uudestaan...

Monday, 27 May 2013

Kuulumisia viikonlopulta

Täällä ollaan heräilty viikonlopun jälkeen (valitettavasti hyvin harmaaseen ja sateiseen) maanantaihin. Mukava ja onnistunut viikonloppumme alkoi perjantaina illallisella ystäviemme luona ja lauantaina otimme suunnan kohti Münchenia, tarkoituksenamme viettää rento vapaapäivä kaupungilla kiertelyn merkeissä.

Kauniissa ja tunnelmallisessa Münchenissa riitti tällä kertaa tavallistakin enemmän menoa, nimittäin lauantai-illalla pelattu Bayern München - Dortmund -jalkapallopeli veti kadut täyteen ihmisiä. Joukkueen logoa näkyikin lähes jokaisen vastaantulijan päällä ja ravintoloiden edustoille oli viritetty suuria screenejä pelin seuraamista varten. Kotiin päin lähtiessämme halusin napata take-away -sushit Sushi Shopista ja taisin näyttää aika häkeltyneeltä, kun tajusin paikan ravintolapuolen muuttuneen suureksi katsomoksi!
Instagram-seuraajat näkivätkin, että vierailimme myös Münchenin uudessa Louis Vuittonin liikkeessä. Liike muutti saman kadun varrella uusiin tiloihin ja nyt tuo kolmikerroksinen LV on Saksan suurin. Muutama viikko sitten pidetyissä avajaisjuhlissa vieraili niin Uma Thurman kuin Olivia Palermokin ja täytyy sanoa, että nuo uudet tilat olivat kyllä todella arvokkaat ja elegantit. Esillä oli myös monia mielenkiintoisia tuotteita harvinaisista malleista aina vanhoihin museokokoelmien kappaleisiin ja liikkeen sisustusta ja vitriinejä ihastellessa vierähtikin tovi. Tästä videosta pääsee kurkistamaan avajaishulinaa, sen aikana järjestettyjä työnäytöksiä ja illan tyylikkäitä vieraita.

Valitettavasti tuo lauantain sää oli todella sateinen, joten kuvailu jäi taas tällä kertaa vähemmälle. München on nimittäin lempikaupunkejani täällä Saksassa ja mielelläni kuvaisin sitä enemmänkin. Toivottavasti siis ensi kerralla pääsemme sinne vähän aurinkoisemmissa merkeissä ja voinkin silloin kertoa myös hieman omista lempipaikoistani!

Friday, 24 May 2013

Vendredi

Olen juuri astumassa ovesta ulos ja lähdössä illalliselle ystäviemme kanssa. Tarkoituksenamme oli ensin nauttia kauniista säästä ja käydä ulkona, mutta lämpötilan ollessa nytkin vain yhdeksän astetta, saimme kutsun viettää iltaa ystäviemme uudessa kodissa. Kävin aikaisemmin päivällä toisen ystäväni kanssa ulkona, eikä siellä olisi tarjennut lainkaan ilman hanskoja ja huvia, jopa trenssi tuntui jo liian viileältä tuossa säässä; monet olivatkin talvitakeissa liikkeellä!

Bon Week-end!

Thursday, 23 May 2013

Stuff Parisians like

Minun on pitänyt jo pitkään kertoa teille aivan mielettömän hauskasta kirjasta nimeltä Stuff Parisians like. Itse löysimme tämän kirjan erään ranskalaisen televisokanavan haastattelun myötä ja seuraavalla Pariisin matkallamme hankimmekin sen kotiin iltalukemiseksi.

Stuff Parisians like -kirjan kansi lupaa "Discovering the quoi in the je ne sais quoi". Kirjoittaja Olivier Magny kuvailee kirjassa erittäin hauskalla otteella mistä tunnistaa paljasjalkaisen pariisilaisen: mitä he syövät lounaaksi, missä viettävät vapaa-aikansa ja sen kaikkein tärkeimmän: miten käyttäytyä kuin pariisilainen.
"There are three dimensions to being cool in Paris: owning an iPhone, wearing Converse shoes,
and eating sushi - at least twice a week."

Stuff Parisians like -kirjan mukaan pesunkestävä pariisilainen ei ikinä pysähdy katua ylittäessään (ja ylittää sen tietenkin jossain muualla kuin suojatien kohdalla), on aina dieetillä, unelmoi asuvansa New Yorkissa ja pukeutuu mustaan. Kirja on jaettu teemoittain kappaleisiin, jotka kertovat kustakin pariisilaisesta ilmiöstä. Jokaisen kappaleen lopusta löytyy myös aiheeseen sopiva vinkki kuten "You need a chip in your credit card to use the Vélib. Ride with a Parisian if you don't have one." ja sen jälkeen vielä lyhyt Sound like a Parisian -fraasi: "Je me déplace partout en vélo. (I ride my bicycle everywhere.)"

Tämä kirja poikkeaa ilahduttavasti monista muista Pariisi-opuksista, sillä se on erittäin viihdyttävä myös niille syntyperäisille pariisilaisille; avomieheni halusi ihan erikseen huikata myös omat suosittelunsa!
P.S. Oletko suuntaamassa Pariisiin ja mietit, mitä tuoda kotiin tuliaisiksi? Minulla on jossain vaiheessa tulossa vinkkejä sen suhteen, mutta sitä ennen Stuff Parisians like -kirja antaa hieman apua: "Parisians lack imagination. Baby shower? Macarons Ladurée. Birthday party? Macarons Ladurée. Thank-you note? Macarons Ladurée. Dinner Party? Macarons Ladurée. Weekend in Normandy? Macarons Ladurée."