Saturday 19 May 2012

Ravintolapäivä Raumalla

Tänään vietettiin jo maailmallekin levinnyttä Ravintolapäivää, jolloin kuka tahansa saa avata oman ravintolansa yhden päivän ajaksi. Myös kotikaupungistani Raumalta löytyi muutama ravintola ja kahvila, mielenkiintoisilta vaikuttivat ainakin senegalilaista ruokaa tarjoava piknikravintola, kahvia ja leivoksia tarjoava taidekahvila ja lounaspaikaksemmekin valikoitunut Vanhassa Raumassa sijainnut hampurilaiskioski Pallogrilli.
Pallogrillin edessä ihmiset istuskelivat puutalojen portailla ja vaikka tarjolla olisi ollut mahdollisuus aterioida myös sisätiloissa, päätimme kävellä eväinemme viereiseen puistoon nauttimaan lämpimästä auringosta. Lounaaksi saimme tänään siis herkullisia kotitekoisia hampurilaisia ja raikasta sitruunalimonadia, mielettömän ihana konsepti tämä Ravintolapäivä!

13 comments:

  1. Voi, miten ihania kuvia! Pallogrilli oli varmasti ihan toppen. Sulla on makeat aurinkolasit ja muutenkin style look. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos Norppa! <3 Pallogrilli oli kyllä tosi hyvä, ensi kerralla pitää ehdottomasti lähteä tarpeeksi aikaisin liikkeelle että ehtii kiertämään useampiakin paikkoja! :)

      Delete
  2. Oi mitä kuvia! En saa silmiäni irti tuosta herkkuhampurilaisesta hih ;) Sinäkin olet ollut niin tyylikkäänä liikenteessä. Harmi, etten itse päässyt testaamaan Ravintolapäivää tällä(kään) kertaa, ensi kerralla on ehdottomasti päästävä kokemaan! Ihan mahtava idea kyllä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Jonna! <3 Tuo hampurilainen oli kyllä herkullinen, onneksi Pallogrillille ei pääse joka päivä, menisi muuten vallan herkutteluksi! ;)

      Mekin olimme ensimmäistä kertaa Ravintolapäivänä liikkeellä, kannattaa ehdottomasti käydä kurkkimassa milloin seuraava päivä on ja merkata kalenteriin, siellä Helsingissä voi varmasti helposti herkutella koko päivän kiertämällä ravintolasta toiseen! :)

      Delete
  3. Mmm, maukkaan näköinen burgeri! Ravitolapäiävä on loistojuttu! Elegantti tuo sinun paita/mekko :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikö olekin! Aivan ihana tapahtuma, ensi kerralla voisin harkita omankin ravintolan perustamista, jos vain suinkin olen silloin täällä Suomessa. Luulenpa että saisin helposti myös erään ihanan pariisittaren kokkaamaan kanssani, miltä kuulostaisi La Petite Patisserie de Maija? ;)

      Ja kiitos, kyseessä on tosiaan paita, olin pitkästä aikaa farkuilla liikenteessä!

      Delete
    2. Se kuulostaisi vallan houkuttelevalta! Ehkä pitäisi jopa harkita visiittiä Raumalle silloin :)

      Näin ollen: ihana paita :)

      Delete
  4. Nam, näyttää oikein herkulliselta:) Ja sääkin suosi ulkona herkuttelua. Kaunis pusero sinulla. Missä päin Pallogrilli on? Nostalgiaa..., en ole aikoihin käynyt Raumalla.

    T. Maija

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sää oli kyllä tosi hyvä Ravintolapäivää ajatellen, torkuimme ulkona vielä pienet iltapäivänokosetkin, niin lämmintä oli! :)

      Vanhassa Raumassa Kuninkaankadulla sijainnut Pallogrilli oli siis auki vain Ravintolapäivänä, toivottavasti sitä pitäneet tytöt innostuvat avaamaan sen myös ensi kerralla. Mutta jos Raumalle olet tulossa, voin suositella lounaspaikoista ainakin Café Salia ja Luwilaa, illallista taasen kannattaa syödä Ravintola Nyyperissä! :)

      Delete
  5. Voi miten hauskaa että ravintolapäivä on levinnyt Raumallekin! :)

    P.S. Viimeinen lopputentti ensi viikon pe, sitten sinnepäin! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä, jo viime kerralla luin Länsi-Suomesta että Ravintolapäivästä on innostuttu täälläkin, mutta nyt vasta ehdimme itse herkuttelemaan. Toivottavasti raumalaiset oikein innostuisivat tästä, keskustan alueellakin olisi niin helppoa liikkua ravintolasta toiseen jalan, etenkin kesäaikana tämä on ihan mielettömän ihana tapahtuma! :)

      Ihanaa, pian nähdään! Tsemppiä kovasti viimeiseen tenttiin! <3

      Delete
  6. Kuten täällä muutkin ovat jo ihastelleet, kovin kaunis on paitasi, kenen mallistoa se mahtaa olla? :-) ...kovasti ihastelen myös aurinkolasejasi :-)

    ReplyDelete
  7. Kiitos! :) Paita on Hallhuber-merkkinen, valitettavasti en ole varma saako kyseistä merkkiä ostettua Suomesta...
    Aurinkoista viikkoa! :)

    ReplyDelete