Thursday 5 July 2012

Sinéquanone

Pariisissa shoppaillessani olen tutustunut Sinéquanonen vaatteisiin ja niiden vilahdellessa täällä blogissa saan myös usein kysymyksiä merkistä. Sinéquanonen vaatteet ovat mielestäni kauniita, tyylikkäitä ja naisellisia, eikä Sinéquanonen liikkeissä ole yleensä montaakaan vaatekappaletta johon en ihastuisi. Merkin mekot ovat usein naisellisesti leikattuja ja lyhyissä mekoissa helman pituus on juuri sopiva ollakseen vielä tyylikäs. Tämä ranskalainen vaatemerkki on kaiken lisäksi aika edullinen, hintatasoa voisi verrata varmaankin Zaraan.

Ainoa huono puoli Sinéquanonessa taitaa olla ettei sitä saa Suomesta. Ranskassa Sinéquanonen liikkeet ovat luonnollisesti hyvin edustettuina, mutta muualla Euroopassa niitä on vain muutamia. Tästä linkistä löytyvät kaikki Sinéquanonen liikkeet. (Hei Karla, jos olette Milanoon menossa niin huomasin että sieltäkin löytyy yksi!)

Vaikka Pariisin matkaa ei ole tällä hetkellä suunnittelmissa (äh, lähdimme viime viikolla sieltä vain päivää ennen alen alkua), kokosin silti Sinéquanonen nettikaupan alennusmyynnistä muutamia kesäisiä suosikkejani. (Kuvat lainattu)
Nämä olisivat kyllä täydellisiä alennusmyyntiostoksia! Kauniita perusvaatteita, klassisia värejä ja ripaus tyttömäisyyttä, ehdottomasti hyviä luottovaatteita niin toimistolle kuin kaupunkipäiväänkin.
Mekot taitavatkin olla henkilökohtaisia suosikkejani. Kietaisumallisia päänteitä, lähes polviin asti ulottuva pituus, ryhdikkäitä materiaaleja ja kauniita malleja... Jos yhtä uutta vaateketjua toivoisin Suomeen, niin se voisi hyvinkin olla tämä!

16 comments:

  1. Kiitos tästä vinkistä, ihania ja vieläpä edullisia vaatteita! Taitaa lähteä tilaus tänään netin kautta

    ReplyDelete
    Replies
    1. äh kidutusta, eivät ilmeisesti toimita Suomeen :(

      Delete
    2. No niinpä! :( Itsekin olisin mielelläni laittanut ale-tilausta menemään, sen verran monta kivaa juttua nettikaupasta löysin!

      Delete
  2. Uusi lukija täällä hei :) Jään mielenkiinnolla seuraamaan blogiasi nyt tänne löydettyäni! Pitääpä käydä Sinéquanonessa viikonloppuna jos piipahdan Ranskaan, jostain syystä ei ole ikinä tullut astuttua ovesta sisään :-O

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Piretta,tervetuloa! :)

      Voi miten kateellinen olen tuosta mahdollisuudesta, toivottavasti löydät itsellesi jotain ihanaa! :)

      Delete
  3. Wohoo, kiitos tästä, toimittavat nimittäin Belgiaan :D! Miten kokomitoitukset, ovatko normaaleja, nafteja vai reiluja? Ihania vaatteita!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hieno juttu että joku voi käyttää tätä vinkkiä hyväkseen! :)
      Kokomitoitus on mielestäni aika normaali. Jos yhtään auttaa niin, edellisessä postauksessa näkynyt mekko on kokoa 38 ja saman merkin villakangastakin omistan koossa 36.

      Delete
  4. Kiitos vinkistä, vaatteet näyttävät tosi naisellisilta. Ranskalaiset vaatteet sopivat mulle yleensä hyvin. Pitääpä pitää tämä merkki mielessä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannattaa ehdottomasti poiketa jos jossain matkoillasi törmäät tähän merkkiin, erityisesti Sinequanonen mekot ovat todella kauniita! :)

      Delete
  5. Kyllä Sinéquanonea myytiin (ainakin) joskus aikaisemmin myös Suomessa joissain putiikeissa. En muista oliko Serpenttiini Ateneuminkujalla tai joku Fredan putiikki, tyyliin Deb.

    Nykytilanteesta ei ole mitään hajua.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla! :) Toivottavasti Helsingissä päin asustavat lukevat tämän vinkin, kiitos! :)

      Delete
  6. Harmi, ettei kaikki toimita Suomeen. Esim. itse tilaisin Juicya (Stokkallakin suppea valikoima). Olin Pääsiäisenä Milanossa ja huomasin siellä montakin "vierasta" putiikkia - siis putiikkia, joka myi hieman tuntemattomampaa merkkiä. Hmm, pitäisikin tehdä uusi retki sinne... ;)

    T. Maija

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, Milanoon mielisin itsekin! :) Hyvä ystäväni saapui sieltä juuri ja oli myös pitänyt kaupungista. :)

      Delete
  7. Siis tuollahan on ihan järjettömän ihania mekkoja, kävin kuolailemassa! Kiitos vinkistä, jos joskus pääsen merkin lähettyville :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannattaa tosiaan pistää mieleen tämä merkki jos vaikka matkoilla osuisi reitin varrelle, tosin siellä päin on varmasti myös roppakaupalla ihania vaateliikkeitä! :)

      Delete
    2. Tapiolassa Anna-Bella myy tätä merkkiä ja heillä on myös Helsingissä Boutique, oliskohan Fredalla?

      Delete