Monday 5 August 2013

Helppo nuttura

Koen olevani aika huono hiustenlaittaja. Joko föönaan hiukseni suoriksi tai kiharran ne ghd-raudalla - kiireessä taas sidon hiukseni useimmiten nopeasti kiinni. Ballerinanutturan lisäksi hiukseni ovat usein kiepsaistu rennolle kampaukselle niskaan ja nyt kesäkuumalla olenkin suosinut näitä helppoja nutturoita vielä tavallista enemmän.
Olette kyselleeet muun muassa näissä kuvissa nähdylle nutturalle teko-ohjeita ja ajattelin nyt muutaman kuvan avulla näyttää, miten tuo kampaus syntyy. Helpon nutturan tekemiseen tarvitsee vain harjan, hiuslenkin, muutaman pinnin ja tarvittaessa myös lakkaa. Itse teen tämän kampauksen nykyään jo ihan muutamassa minuutissa ja tarvittaessa sen teko onnistuu myös ilman peiliä (tosin peili helpottaa nutturan tekemistä huomattavasti, kuvissakin näkyvä nuttura olisi nimittäin saanut hieman siloittelua, jos olisin kurkistanut peiliin!)

 1. Sido hiukset niskaan ponnarille ja liuta ponnari aina hiusten latvoihin saakka.
2. Kiepsauta ponnari sisäänpäin (pidemmät hiukset saa rullata muutaman kerran kokonaan ympäri) ja sujauta latvat piiloon.
 3. Kiinnitä kiepsautus muutamalla poikittain asetetulla pinnillä niin, että pinni menee nutturan sisällä olevan ponnarin läpi.
 4. Asettele hiukset haluamallasi tavalla ja kiinnitä levitetyt hiusosit pinneillä. Viimeistele lakalla.
Itse olen pelastanut tällä kampauksella monta ns. bad hair dayta ja kuivashampoon kanssa se onkin mitä parhain apu venyttämään hiusten pesua päivällä. Omasta mielestäni klassinen niskanuttura on mitä kaunein myös juhliin, joten hieman enemmän aikaa ja huolellisuutta (ehkäpä jokin siloittava tuotekin) ja kampauksesta saa salonkikelpoisen vaikkapa kesähäitä varten!

26 comments:

  1. Kiitos selkeistä ohjeista, pitääkin kokeilla! Olen niin huono (ja mielikuvitukseton) hiustenlaittaja, että kaikki ohjeet ovat aina tervetulleita :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, ajattelinkin etten varmaan ole ainoa laiskimus hiusten laittamisen suhteen... Toivottavasti onnistut näillä ohjeilla, tule ihmeessä kertomaan sitten, miten sujui! :)

      Delete
  2. Itse yritin äsken näillä ohjeilla tehdä nutturan, mutta koska olen täysi tumpelo mitä tulee kampausten tekoon, niin eihän se tietenkään onnistunut :). Itselläni on pidemmät hiukset kuin sinulla, pitääkö ponnari siis pitkissäkin hiuksissa liu'uttaa latvoihin saakka?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olisikohan ongelmasi tuo kiepautus-vaihe, sillä pitkillä hiuksilla ei yksi kiepautus riitä... Lisäsin tekstiinkin vielä selvennyksen, että pidemmät hiukset rullaillaan aina niskaan asti, eli hiukset kääritään jämäkälle "rullalle", joka sitten kiinnitetään pinneillä. Kampaus voi olla hieman haasteellinen toteuttaa todella pitkiin hiuksiin, mutten usko sen olevan mahdotonta!

      Toivottavasti onnistut näillä ohjeilla! :)

      Delete
    2. Kiitos vielä tästä selvennyksestä! Äsken kokeilin, ja nyt nuttura jopa onnistui joten kuten :). Hieman treenaamista, niin kyllä se jossain vaiheessa onnistuu niin, että kehtaa ihmisten ilmoille lähteä :).

      Delete
  3. Todella kaunis kampaus! :))

    http://crushonfash-style.blogspot.fi

    ReplyDelete
  4. Aivan loistava idea! Aion kokeilla, ehkä heti huomenna :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt kun opetat vielä oman lettikampauksesi, se olisi niin ihana etenkin näin kesäkeleillä! :)

      Delete
  5. Onpa kaunis nuttura, vaikea kuvitella että onnistuu noin helposti! :) Itse pystyn hädin tuskin laittamaan sen ballerinanutturan ja usein sekin on vähän vinksin vonksin... Täytyy kokeilla onnistuisiko tämä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, minullakaan tämä ei taida olla aina niin symmetrinen ja etenkin näissä kuvissa hiuksetkaan ei ole kaikki ihan oikeilla paikoilla! ;)

      Kokeile ihmeessä, uskon että muutaman kerran harjoittelun jälkeen saat tästä nopean ja takuuvarman huonon hiuspäivän pelastajan! :)

      Delete
  6. Kiitos tästä, nyt tiedän, miten laitan huomenna hiukset, koska tänään aion laiskotella ja jättää hiukset pesemättä. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti onnistuit! :) Tämän on varmasti sunkin tukkaan tosi hyvä kampaus! :)

      Delete
  7. Kaunis kampaus! Voi vitsit, näyttää tarpeeksi simppeliltä, joten tätähän voisi kokeilla. :)

    ReplyDelete
  8. Onpa nätti ja tosi helppo tehdä! Kokeilin pikaisesti mun ylipitkiin hiuksiin, mutta niitä joutui kiepauttelemaan niin monesti, että nutturasta tuli liian leveä. Ehkäpä kokeilen tätä uudelleen lyhyemmillä hiuksilla, oon nimittäin suunnitellut sellaista pitkää polkkaa. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Uskon tosiaan, että tämä on enemmän puolipitkien hiusten kampaus! :) Mutta kiva kuulla että ohje toimii ja on helppo ymmärtää! :)

      Vau, pitkä polkka sopii sulle varmasti hyvin, tosin nuo pitkät hiuksesi on myös kadehdittavat! :)

      Delete
  9. Mä en nyt ymmärrä yhtää.. Miten oot saanu ton vikan kuvan kohan tehtyy tollee kivasti ku tokavikassa kuvassa toi nukkura on tollai "suora" ja vikassa se on tollee kivasti :DD En tajua... XD

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toiseksi viimeisessä kuvassa nutturassa ei ole vielä yhtään pinniä, joten siksi se on tuollainen rulla. Eli pinnit sinne sisään poikittain ja sitten muutamia pystyyn, jotta hiukset pysyvät niille asetetuilla paikoillaan - ja lopputuloksen pitäisi näyttää viimeistä kuvaa vastaavalta! :)

      Tämä on oikeasti todella yksinkertainen kampaus, videolla näkysisi varmaan vieläkin paremmin nuo eri vaiheet! :)

      Delete
  10. ai että simppeli kampaus ?!:-D siis oikeesti, en edes uskalla lähteä yrittämään koska tiedän ettei siitä mitään tulisi kuitenkaan...:-D oon ihan toivoton tän mun kamalan hiiren hännän kanssa...:-D

    mutta siis aah ihanan näköinen kampaus, ja sopii sulle aivan älyttömän hyvin :-)<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta kai kokeilet! Uskon, että sopii sulle tosi hyvin, enkä nyt ihan ymmärrä mistä hiirenhännästä puhut; sullahan on kauniit hiukset! :)

      Kiitos! <3

      Delete
  11. Kokeilin kampausta suht pitkiin hiuksiini mutta molemmille pään sivuille jäi roikkuvat löysät "heltat"! Mitä teen väärin? :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Et tee mitään väärin; ne "heltat" pitää vain vetää sinne taakse nutturaan ja kiinnittää pinneillä! :)

      Jos minulla on muutama minuutti aikaa, laitan hiukset ihan ensiksi "puoliponnarille" linkin tavoin (http://pinterest.com/pin/305822630915728514/) ja teen kampauksen muuten samalla tavalla. Näin kampauksesta tulee siistimpi, eikä kasvoja reunustavia kutreja tarvitse erikseen kiinnitellä! :)

      Delete
  12. Oi ihana kampaus toi on just hyvä jos on lyhyet hiukset :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä taitaa olla ihan paras tälläisille keskipitkille hiuksille, muistan että sain väkerrettyä tämän, vaikka tuntui että tukka oli liian lyhyt ballerinanutturaankin... Ihana, helppo kampaus tosiaan! :)

      Delete
  13. Siis mitä tarkoittaa "liuta ponnari hiusten latvoihin saakka"? Lienen vähän yksinkertainen, mutta mitä on ponnarin liu'uttaminen latvoihin saakka?

    Entä mitähän tarkoittaa pinnien laittaminen poikittain? Tarkoitatko hiusten kasvusuunnan vastaisesti eli vaakaan?

    ReplyDelete