Wednesday 7 August 2013

Préparations de mariage

Alkuviikon illat ovat sujuneet niin loma- kuin hääsuunnittelujenkin parissa. Tämä vuosi kuluu tiiviisti häiden järjestämisen merkeissä, sillä haaveissamme on juhlia häitä jo ensi kesän aikana.

Sainkin jo aiheutettua itselleni pienen häästressin heti alkuun, sillä kosinnan jälkeen lähdimme Pariisiin avomieheni serkun häihin ja totta kai kaikki halusivat tietää, milloin häitämme vietetään - ja mikä taisi olla vielä kiinnostavampaa - missä häät tullaan viettämään.
Minulle oli alusta asti selvää, että häät järjestetään jomman kumman kotimaassa. Avomieheni ja perheemme miettivät ajatuksen tasolla myös jotain kolmatta maata, yhtenä vaihtoehtona oli tietenkin tämänhetkinen asuinmaamme. Lopulta päädyimme kuitenkin pohtimaan vakavasti vain kotimaitamme, Ranskaa ja Suomea.

Ja kumpaan sitten päädyimme? Aloin heti kosinnan jälkeisellä viikolla etsimään meille sopivia vaihtoehtoja ja muutenkin tekemään yleistä katsausta, miten häiden järjestäminen kummassakin maassa eroaa. Välillä olin jo ihan varma, että haluan häidemme olevan Suomessa ja silloin Helsinki tuntui varteenotettavimmalta paikalta, sitten taas vaakakuppini kallistui Ranskan suuntaan. Kumpaakin maata miettiessä tuntui löytyvän järkeviä perusteluja valintaa varten ja toisaalta mielikuvammekaan eivät tässä asiassa auttaneet lainkaan.
Jo nyt tiedämme, että avomieheni suuren suvun vuoksi hänen puoleltaan tulee enemmän kutsuvieraita. Haluaisinkin enemmän kuin mielelläni, että avomieheni sukulaiset pääsisivät näkemään kauniin Suomen ja nyt ulkosuomalaisena Suomi on myös omissa ajatuksissani entistäkin rakkaampi. Toisaalta voisi ajatella, että läheisteni taas olisi järkevämpää matkustaa Ranskaan, heitä kun on määrällisesti vähemmän.

Olemme myös yrittäneet pohtia niin vihkimistä, juhlapaikkaa, häiden järjestämisen helppoutta (tai siis tämän etäjärjestelyn haastavuutta) - ja niin kuin äitini on yrittänyt muistuttaa - omia toiveitamme. Vaikka olenkin ehtinyt vaihtaa mieltäni tässä asiassa jo moneen kertaan, olemme pikkuhiljaa kallistuneet päätöksessämme Ranskan suhteen.
Seuraava kysymys sitten onkin, elegantit kaupunkihäät Pariisissa vai romanttiset häät linnassa tai kartanossa? Se toivottavasti selviää ihan pian, kun pääsemme vierailemaan etukäteen miettimissämme vaihtoehdoissa!

(Kuvat lainattu: One and Only Paris Photohraphy)

20 comments:

  1. Voih, missä tahansa häänne ovatkin, niistä tulee varmasti tyylikkäät ja ihanat!♥ Tosi kivaa lukea kaikkea häähömppää, vaikkei juttu itselleni vielä ajankohtainen olekaan!:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ooh, kiitos kovasti lili! <3 Ihana kuulla että hääjutut kinnostavat, mielelläni nimittäin jaan niitä täällä blogissakin! :)

      Ja hurjan paljon onnea opiskelupaikastasi vielä tätäkin kautta! :)

      Delete
  2. Häistänne tulee aivan varmasti kertakaikkisen upeat, ihana päästä seuraamaan tätä taivaltasi. :))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, toivottavasti ainakin meille ikimuistoiset ja täydelliset! <3 Kiitos paljon Elisabete! :)

      Delete
  3. Eikös ainakin entisaikaan häät järjestetty morsiamen kotipuolessa????
    Ihana seurata häävalmisteluitasi ja odotan mielenkiinnolla kuvia siitä kihlasormuksestasi......
    -Ulla

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä niin on tainnut olla tapana... Me yritämme kunnioittaa osaksi vähän kummankin perinteitä, mutta osan hääjärjestelyistämme yritämme pähkäillä ihan omien toivomustemme mukaan! :)

      Saa nähdä, miten innostun sormustani esittelemään täällä... Joka tapauksessa joudun sitä vielä hetken odottelemaan! :)

      Delete
  4. Itse olen suomalainen, kihloissa italialaisen kanssa ja asutaan Ruotsissa. Päätettiin pitää häät Suomessa ensiksi, ihan oikeat kunnolliset häät. Kutsutaan koko iso italialainen suku mutta tiedetään jo nyt ettei kaikki pysty tulemaan. Siksi pidämme Italiassa myös hääjuhlat, mutta ilman vihkitilaisuutta mutta jotkut todella hauskat juhlat :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla muiden samassa tilanteessa olevien kokemuksia! :)
      Me jo alustavasti mietittiin jonkinlaista hääjuhlaa myös Suomessa, mutta se jäänee sitten myöhemmäksi. :)

      Delete
  5. Meilläkin oli vaihtoehtoina hääpaikaksi asuinmaa Ranska ja kotimaa Suomi. Häät ranskalaisessa linnassa oli alkuperäinen suunnitelmamme kun suunnitteluissa etesimme, mutta päädyimme kuitenkin Suomeen, Suomenlinnan kirkkoon ja hotelli Kämpiin. Sukulaisistani melkeinpä suurin osa asuu Suomen ulkopuolella ja harvoin käyvät Suomessa, joten heitäkin ajatellen oli kiva pitää häät kuitenkin Suomessa. Ranskalaiset vieraatkin olivat aika hämmentyneitä Suomen hiljaisuudesta ja turvallisuudesta, joten heillekkin häät ja loma Suomessa olivat aika eksoottinen kokemus. Kaikki suunnittelu (muutamaa tapaamista lukuunottamatta) sujui hyvin Ranskasta käsin, ehkä oma koulutukseni hieman oli apuna tässä. :) Mutta tsemppiä suunnitteluun, nauttikaa älkääkä stressatko liikaa, ja muistakaa päivän tarkoitus niin pikkumokatkaan eivät haittaa! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kävinkin jo kurkkimassa, josko olisit kirjoitellut enemmän häistänne, kuulosti nimittäin todella ihanalta! :)
      Kämpin Peilisali oli minullakin ihan suosikkipaikkojani, jos olisimme päätyneet pitämään häät Suomessa - upea paikka, tosin se olisi saattanut olla ihan inan liian pieni meidän häitämme varten...

      Kiitos kannustuksesta! <3

      Delete
  6. Kaverini menee jenkkimiehen kanssa naimisiin. häät pidetään ensin usassa ja sen jälkeen toiset suomessa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mekin olemme alustavasti miettineet, josko järjestäisimme jonkinlaisen juhlan myös Suomessa - sitä onneksi ehtii vielä miettimään! :)

      Delete
  7. Mä olin Italiassa aivan upeissa häissä sellaisessa ihanassa villassa, morsian oli suomalainen ja mies italialainen. Ja ainakin heidän tapauksessaan oli todellakin helpompaa, että meitä suomalaisia kun oli vähemmän niin meidän oli helpompi mennä sinne :)

    Emmi L.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oh, kuulostaa ihanalta! :)
      Kiva kuulla, että hääjärjestelyt olivat sujuneet siellä hyvin; italialainen villa kuulostaa täydelliseltä! :)

      Delete
  8. Mites muuten tuo uskontopuoli, onko miehesi katolilainen ? vaihdatko itse kirkkoa tai uskontoa ? tuleeko sormuksesi oikeaan nimettömään ?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mieheni on tosiaan katolilainen. En ole vaihtamassa uskontoani (enkä myöskään kirkkoani, jos sitä tarkoitit), eikä miehenikään vaihda.

      Sormukseni tulee vasempaan käteen, Ranskassa ja Suomessa on sama käytäntö sen suhteen. :)

      Delete
    2. Jännä juttu, miksiköhän Saksalaiset laittavat oikeaan nimettömään ?

      Delete
    3. Itse asiassa saksalaisetkin pitävät kihla- ja vihkisormusta yleisesti vasemmassa nimettömässä. Olisikohan espanjalaisilla sormus oikeassa..?

      Delete
  9. No kyllä saksalaiset ennen pitivät yleisesi oikeassa kädessä elleivät ole nyt sitten viime aikoina nuorempi sukupolvi ole ottanut uutta käytäntöä...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kysyin tätä saksalaisilta ystäviltäni, eivätkä he olleet kuulleet sormuksen pitämisestä oikeassa kädessä. Voi olla siis että tavat vaihtelevat, mutta ainakaan illallisseurueessamme kukaan ei tiennyt asiasta.

      Olisikin mielenkiintoista tietää, missä/kenellä tämä tapa on käytössä, itsekin kun olen kuullut että joskus sormusta pidetään oikeassa kädessä ja ilmeisesti joissain tilanteissa vaihdetaan jopa sormuskättä vihkimisen jälkeen! :)

      Delete