Wednesday 30 May 2012

Joyeuse surprise

Saimme eilen hyviä uutisia, asunnonhakumme onnistui!

Muutama vikko sitten Nouvelles-postauksessa kerroin että olimme asunnonmetsästyksessä, kahden päivän aikana vierailimme yli kymmenessä asunnossa kahdessa eri kaupungissa. Noina kahtena päivänä karsimme jo suurimman osan asunnoista heti ensinäkemältä ja tulimme myös hyvin yksimieliseksi tulevasta asuinkaupungistamme. Kotiin päästessämme meillä olikin kolme hyvää vaihtoehtoa, joista päätimme hakea yhtä. Täytimme monisivuisen kaavakkeen taustoistamme, harrastuksistamme ja asunnon käyttötarkoituksesta ja jännitimme viikon verran. Kunnes, kuten jo totesinkin, saimme sähköpostia jossa kerrottiin meidän tulleen valituiksi asunnon uusiksi vuokralaisiksi.
Ja mihin sitten muutamme? Kerroinkin jo teille aikaisemmin, että muuttokuvioihimme tuli viime hetkellä muutos, nimittäin alunperin seuraava asuinpaikkamme olisi ollut Aasiassa. Pitkien pohdintojen jälkeen päätimme kuitenkin jättää mahdollisuuden muuttaa Kiinan Shenzheniin, tai ainakin lykätä sitä hieman, ja jäädä tänne Eurooppaan, ihan vain muutaman tunnin lentomatkan päähän Suomesta. Postauksen kuvat on otettu siis tulevalta asuinalueeltamme ja kotikadultamme, keskisuuresta kaupungista Etelä-Saksassa.

46 comments:

  1. Mahtavaa! Onnea! Varmasti mieletön tunne, kun nyt voi ihan konkreettisesti alkaa miettiä muuttoa, kun on saanut mieluisen asunnon :) Kippis!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Vanilla! Olin aluksi hyvin skeptinen asunnon saamisen suhteen ja olinkin valmistaututunut että teemme nyt kesäkuussa uuden asunnonhakureissun, joten olin niin iloinen näistä uutisista! :)

      Delete
  2. Oi, varmasti ihanan helpottunut olo kun asunto on loytynyt!

    ReplyDelete
    Replies
    1. On kyllä! Olen niin helpottunut kun saimme asunnon, seuraavaksi saankin sitten aloittaa pakkailut! :)

      Delete
  3. Erlangen? Juuri tulin sieltä visiitiltä, näyttää hirmun tutulta. Saatan toki olla väärässäkin! Onnea kuitenkin muuton johdosta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vau! Olen vieläkin häkeltynyt arvauksestasi, Erlangen on nimittäin kyseessä. Pitkään mietimme Erlangenin ja Nurnbergin välillä, mutta jostain syystä Erlangen tuntui meille sopivammalta kaupungilta, ainakin nyt kun emme tiedä vielä kaupungeista ja eri asuinalueista.

      Jos Erlangen-Nurnberg -alue on sinulle tuttu, kuulisin mielelläni kokemuksia ja vinkkejä! :)

      Delete
  4. Paljon onnea, hieno juttu! En muista olenko koskaan kommentoinut aikaisemmin, joten hiljainen lukija siis ilmoittautuu :) Saanko kysyä, että millaista työtä teet, muutatteko sinun työsi perässä vai onko työsi sellaista jota voit tehdä myös etänä? Itse siis juuri (ja taas kerran) pohdiskelen muuttokuvioita uuteen maahan, joten samalla pohdin tätä työasiaa..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ja kiva että jätit kommenttia! :)
      Muutamme Saksaan avomieheni työn vuoksi ja nyt aluksi minun tehtäväni on hoitaa muuttojärjestelyt ja muut juoksevat asiat hänen pitkien työpäiviensä aikana. Tarkoituksenani on myös alkaa opiskella tai hakea töitä sitten myöhemmin, luulen että minulla on hyvät mahdollisuudet löytää oman alani töitä kunhan vain opin kielen.

      Muuttopohdiskelut ovat samalla ihania ja vaikeita, omani toteutuu nyt monen vuoden pohtimisen jälkeen! :)

      Delete
  5. Kivaa että löysitte mieluisen kämpän. Onnea!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Veera! Näin jo edellisellä viikolla untakin ettemme saa kämppää, oli kyllä iloinen yllätys kun kaikista hakijoista meidät valittiin! :)

      Delete
  6. Replies
    1. Kiitos Myy, täällä ollaan onnellisia! :)

      Delete
  7. Hei! Olen lueskellut blogiasi jo jonkin aikaa ja tämä postaus kirvoitti myös kommentoimaan :) Sain nimittäin juuri tietää, että itsellänikin on edessä muutto samaan maahan vaikkakin ilmeisesti eri kaupunkiin. Samanlaisia järjestelyitä siis edessä... voi jännitys :D Olisi siis mukavaa kuulla muuttonne vaiheista jatkossakin.
    Siunulla on kaunis, klassinen tyyli, varmasti tulee blogiasi seurattua jatkossakin!

    -martta-

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla muistakin sinne päin muuttavista suomalaisista! :) Postailen varmaan osia muuttoomme liittyvistä jutuista tänne, meillä on vielä sellainen erikoinen tilanne että työnantajan näkökulmasta me palaamme komennukselta takaisin kotimaahamme... Emmekä tosiaan kumpikaan puhu saksaa! :)

      Kiitos ihanista sanoistasi ja tsemppiä sinulle muuttopuuhiin!

      Delete
  8. Hienoa! Onnea! Ihanaa, että saitte asunnon jonka haluatte ja muuttoa voi alkaa suunnittelemaan kunnolla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos. Tällä viikolla lähdemme vielä Pariisiin, mutta sen jälkeen aloitammekin jo pakkailut! :)

      Delete
  9. No mutta Sehr Gut! Onnea uudesta asunnosta. Tunne on varmaan tosi voittaja, kun saa tuollaisen tiedon:)! Hienoa. Säidenkin puolesta Etelä-Saksa on varmaan hyvä vaihtoehto.

    T. Maija

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, kiitos! Yksi ensimmäisistä asioistani siellä onkin aloittaa saksan opinnot, sopeutuminenkin on varmasti helpompaa kun ymmärtää kieltä.
      Olen joka päivä katsonut noita tulevan asuinkaupunkimme lämpötiloja igoogle:ssa, aika hyvältä näyttää! :)

      Delete
  10. Wau, upeaa! Paljon onnea asunnon saannista! Alue näyttää todella ihastuttavalta!! Menetkö/menettekö tuonne opiskelemaan vai töihin (Ei ole pakko vastata)? Mahtavia asioita tapahtuu mahtaville ihmisille <3 <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Celina! <3

      Muutamme poikaystäväni työn vuoksi, itse aloitan kyllä opiskelut/työt mahdollisimman pian, kunhan vain ensin opin hieman kieltä! :)

      Delete
  11. Hieno juttu:) Nyt vain sitten muuttohommiin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos champagne, ensi viikolla aloitamme pakkaamisen! :)

      Delete
  12. Onnea asunnosta! Hitsi ku vaikuttaa kivalta alueelta kuvien perusteella :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Alue tosiaan vaikutti meidänkin mielestä kivalta ja rauhaliiselta ja silti se on vain muutaman kilometrin päässä keskustan kävelykaduista! :)

      Delete
  13. Hei hienoa! Jään mielenkiinnolla odottamaan postauksia uudesta kotikaupungista!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Marjukka! Näillä näkymin itse muutan sittenkin vasta elokuussa kun saamme uuden asunnon avaimet, sitä ennen poikaystäväni saa aloittaa työt hotellista käsin. :)

      Delete
  14. Onnea! rauhallisen näköistä seutua

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meistäkin tuo vaikutti aika rauhalliselta ja mukavalta alueelta, tykkäsimme kovasti! :)

      Delete
  15. Hienoa :)! Saanko kysyä, miten on mahdollista valita asuinpaikan mukaan asunto eikä työpaikan mukaan :)?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Kaupungit ovat kymmenen minuutin matkan päässä toisistaan, lähes kiinnikasvaneita, joten siksi olisi ollut mahdollista asua myös siinä toisessa! ;)

      Delete
  16. Onnea asunnosta! Ja kiva kuulla, että teillä on muutto kaikin puolin hyvällä mallilla.

    Eikö olekin muuten ihan eri etsiä asuntoa ulkomailla kuin Suomessa!? Täällä kun riittää, että vuokraisäntä hyväksyttää hakijan paikan päällä, pitää ulkomailla sepustella vaikka mitä. Jouduin nimittäin samanlaisen puuhan eteen, kun mies haki Lontoossa asuntoa. Netin kautta täyttelin monenlaista lomaketta, ja vielä peräänkin soitettiin ja tahdottiin nykyisen vuokraisännän yhteystiedot jne... Byrokratiasta ja minusta ei taida koskaan tulla ylimpiä ystävyksiä, kun on kerran tottunut, miten asiat voidaan selkeästi hoitaa kotimaassa. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta! Meiltä pyydettiin lupa tarkistaa rikosrekisteritkin, huh! :) Toinen kummallinen asia oli että asunnon neliöihin sai laskea puolet parvekkeen pinta-alasta, jotenkin tosi monimutkaista! :D

      Delete
  17. Onnea! Luin vähän aikaa sitten Guy Delislen kirjan Shenzhen, ja täytyy sanoa, että sen jälkeen en yhtään ihmettele että muutatte mieluummin johonkin muualle :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ohhoh, luin kirjan detailit, aika hurjalta kuulosti! Itse olen kuullut vain positiivista Shenzenista, monet ekspatriaattiystävämme ovat muuttaneet täältä Suomesta sinne ja tykänneet kovasti. Pitääpä hankkia kirja käsiin jos vielä vuoden päästä pohdimme sinne muuttoa! ;)

      Delete
  18. Onpa kiva, onnittelut! :)

    ReplyDelete
  19. Voi ihanaa! Onnea teille uuden kodin johdosta!:) Varmasti jännittävää muuttaa ihan uuteen maahan, innolla odotan postauksia sieltä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Viime aikojen kiireessä ei ole vielä ehtinyt kauheasti edes jännittää, mutta eiköhän tuo muutto konkretisoidu sitten kun aloitamme pakkaamisen. Meidän pitäisi luovuttaa asuntomme tämän kuun loppuun mennessä ja sitä ennen matkustamme vielä kahdesti Pariisiin, tuota kiirettä tuntuu riittävän ihan loppumetreille asti! :)

      Kiitos ihana lili! :)

      Delete
  20. Oh, ihanaa, onne uudesta kodista! :) Etelä-Saksa on todella mukavaa aluetta ja baijerilaiset ihmiset hyvin ystävällisiä! Isäläni oli asunto Munchenin lähellä noin 10 vuotta ja koko perhe viihtyi siellä aina hyvin. Toivottavasti tekin viihdytte! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla! Poikaystäväni on asunut tuolla kolmisen kuukautta muutama vuosi sitten, hänkin piti alueesta kovin. Odotan kyllä innolla Baijeriin tutustumista! :)

      Delete
  21. Onnea uuden kodin johdosta vielä täältäkin! Etelä-Saksa on kyllä parasta Saksaa, mikäli multa kysytään :)

    ReplyDelete
  22. Onnittelut teille, mahtavaa kun asunto napsahti kohdalle :)

    ReplyDelete
  23. Ihania uutisia, tuhannesti onnea uuteen kotiin <3 Siitä tulee upeeta!

    ReplyDelete