Sunday 31 March 2013

Hyvää Pääsiäistä!

Pääsiäisterkut täältä kotisohvalta! Pääsiäisemme on sujunut aika rauhallisissa merkeissä; perjantai-aamuna hyvästelimme takaisin Suomeen suunnanneet vanhempani ja sen jälkeen viikonloppu on mennyt pääosin kotitöitä tehdessä ja levätessä. Eilen piipahdimme niin pääsiäistorilla kuin muutamissa kaupoissakin ja tänään kävimme ihastelemassa Fränkische Schweizin alueella pieniin maalaiskyliin rakennettuja pääsiäismunilla koristettuja Osterbrunnen-vesilähteitä.
Tämä Pääsiäinen taisi olla jo toinen perättäinen poikkeus perinteestämme viettää Pääsiäinen Pariisissa avomieheni vanhempien luona. Avomieheni juuri muisteli, miten hän on Pääsiäisenä esitellyt minut ensimmäistä kertaa vanhemmilleen; tuolloin tulppaanit kukkivat kaikkialla ja talvitakit päällä Suomesta saapuneet matkalaiset pääsivät nauttimaan aamiaisista ulkosalla - muutaman Pariisissa vietetyn päivän aikana ehdin jopa saada pienen päivetyksen! Kävin tuolloin myös ensimmäistä kertaa maistamassa Angelinan Mont Blanc -leivosta, piipahdimme Normandiassa kollegamme syntymäpäiväjuhlissa ja söin ensimmäistä kertaa elämässäni puikoilla erään pienen sivukadun autenttisessa japanilaisessa ravintolassa. Myöskin jättikokoinen pääsiäismuna La Maison du Chocolatilta on jäänyt mieleeni, nams!

Huomisen ohjelmaani kuuluu valokuvien läpikäymistä, ehkäpä sieltä löytyisi jokunen Pariisi-muisto myös tänne blogin puolelle jaettavaksi. Ajankohtaisempia Pariisin tunnelmia jään kuitenkin odottelemaan ainakin Mikolta ja Riinalta,
Joyeuse Pâques à tous!

8 comments:

  1. Terveisiä toisiaan Pariisista! Tulimme juuri eilen illalla takaisin. Olihan se ihan yhtä ihanaa kuin aina, mutta nyt siellä oli aika kylmä ja kevät jäljessä. Olin pakannut mukaan ohuempia takkeja, mutta käytinkin koko ajan samaa villakangastakkia kuin täällä Suomessa. No onneksi vinkkasit Angelinasta, jossa kävimmekin lämmittelemässä ;)
    Tunnelmia tulossa ehkä jo huomenna. Ihanaa pyhää! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :)

      Sanoin itse asiassa viikon lopulla, että jos Pariisin sää näyttää lupaavalta, niin pakataan matkalaukut ja lähdetään yllätysvisiitille! ;) Saimmekin myös miehen perheeltä samanlaisia kuulumisia säästä: milloinkohan se kevät oikein saapuu tänne keski-Eurooppaan?

      Niin ihania Pariisi-kuvia sinulla! Ja kiva että Angelina-vinkistä oli hyötyä, siellä pitäisi jokaisen muodin rakastajan pistäytyä! :)

      Delete
  2. Liittyypä sulla pääsiäiseen kivoja muistoja! :) Itselleni tämä on vähän sellainen väliinputoajapyhä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hah, meinasin jo kirjoittaa postaukseen, että aika kultaa hyvin muistot: vaikka mielelläni matkustan avomieheni perheen luokse, niin silti toisten nurkissa asuminen voi olla ajoittain rankkaa (tiedät varmaan, mitä tarkoitan)! ;)

      Delete
  3. Hei Maija. Mitkä tossut sinulla on jalassasi kuvassa? Kiva pääsiäinen sinulla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heippa,

      Minulla on jalassa valkoiset korkeavartiset Converset, tuollaiset rennon päivän lenkkarit! :)

      Delete
  4. Kiitos linkkauksesta! :) Mekin päädyimme viettämään pääsiäisen muualla kuin Pariisissa, mutta Pariisia on luvassa taas tuota pikaa tuutin täydeltä ja kyllästymiseen asti! ;D

    Kivalta kuulosti lepäilypääsiäinenkin! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No huomasin myöhemmin että sinäkin olit reissussa (ainakin Sofian ja Julian lisäksi)! :)

      Teillä olikin ollut kiva reissu, hymyillen luen aina postauksesii! :)

      Delete