Thursday 7 March 2013

Sisustuksesta

Tykkäisin silloin tällöin kirjoitella tänne sisustusjutuista enemmän. Aikaisemmin kerroinkin jo uudesta sohvastamme (joka muuten puhdistui kuljetuksen aikana tulleista tahroista kostean liinan ja saippuan avulla) ja sen lisäksi muutama muukin sisustukseen liityvä postaus löytyy Sisustus-kategorian alta.

Nyt minulla on pitkästä aikaa mahdollisuus sisustaa enemmän. Monta vuotta ehti vierähtää ihan kivasti sisustetussa työsuhdeasunnossa, mutta Saksaan muuttaessamme saimme aloittaa itse hankkimamme vuokra-asunnon sisustuksen. Tänne muuttaessamme ostimmekin oikein urakalla huonekaluja, sillä keittiön lisäksi asunnossa ei ollut lainkaan kiinteitä kalusteita, mutta nyt sisustustahti on alkanut hiipua ja muutamat tietyt sisustushankinnat ovat tuottaneet päänvaivaa.
Olemme jo kuukausikaupalla pyöritelleet mielessämme erilaisia tuolivaihtoehtoja pyöreän ruokapöydämme ympärille, mutta lopullista päätöstä on venyttänyt ajatukset seuraavan mahdollisen muuton ajankohdasta ja huonekalujen tulevasta kohtalosta: päädymmekö pysymään Euroopassa, otammeko huonekalut mukaamme ja ehkä se tärkein, kuinka kauan ajattelimme asua täällä.

Tänään olen menossa matto-ostoksille, mutta viikonloppuna pohdin noita ruokapöydän tuoleja. Olen jo pitkään pitänyt muutamista tällä hetkellä pinnalla olevista tuoleista, mutta ovatkohan ne kuitenkin liian moderneja meille tai vaihtoehtoisesti "helppoja" ratkaisuja. Entä sitten se tuleva muutto? Yritänkö myydä tuolit siinä vaiheessa vai neuvottelemmeko osalle huonekaluista rahdin?

Ja sitten on se aiemminkin kertomani ongelma: saksalainen sisustusmaku poikkeaa aika tavalla omasta pelkistetystä linjastamme, joten edellä mainittujen design-tuolien (ja Ikean valikoimien) lisäksi vaihtoehtoja tuntuu olevan rajoitetusti. Takarajan olen kuitenkin asettanut ensiviikkoon, joten sitten viimeistään päätös ruokapöydän tuoleista tulee olla tehtynä!

Pinterest on muuten todella iso apu sisustusinspiraation etsimisessä ja olenkin ahkerasti pinnaillut kauniita sisustuskuvia Home Interior-kansiooni.

5 comments:

  1. Kannattaa tosiaan miettiä tarkkaan hankintoja. Meillä on muutto toiselle mantereelle oven takana ja järkevintä on jättää kaikki mahdollinen tänne. Vaikka maku on tarkka ja tietää mitä haluaa niin uudet seinät ja ympäristö maailman toisella laidalla voivat laittaa silmät näkemään ne entiset suosikit ihan eri silmin. Minä esimerkiksi näen meidän tulevan kodin Kaliforniassa paljon merellisempänä ja raikkaampana tai ainakin casuaalimpana kuin täällä vaikken edes tiedä tarkkaan missä tulemme asumaan:)

    Kokeile hakusanalla Bauhaus, se on saksalainen sisustuksen tyylisuunta joka on toiminut mm. Alvar Aallon suunnittelemien kalusteiden innoittamana. Löytyy varmasti edullisempinakin versioina.

    ReplyDelete
  2. Iso kiitos Champagne, olen miettinyt ihan samoja juttuja! :)

    Ehdottomasti googletan tuota vinkkiä, paikalliset Höffnerit ja XXXLutzit ovat toki valikoimiltaan huikeita, mutta meidän makuumme niiden huonekalut ovat usein liian värikkäitä/romanttisia/muuten vain epäsopivia timantteineen kaikkineen! ;)

    ReplyDelete
  3. Meillä taas on kulkenut tavarat pari kertaa muuttokuormassa. Aasiaan ja Eurooppaan. En voisi elää ilman omia tavaroitani, sillä niistä se koti muodostuu. Mietimme pitkään, kun lähdimme maailmalle yhden pienen lapsen kanssa tätä seikkaa ja päädyimme siihen, että koti lähtee mukaan. Erityisesti pohdimme asiaa siltä kantilta, että jos reissaaminen jatkuu niin kuinka kauan sitä haluaa asua esim. kalustetussa asunnossa muiden ihmisten tavaroiden ympäröimänä. Ratkaisu oli ainakin meille luonteva. Itse en halua sisustaa kertakäyttöisesti ja joka maassa uudelleen. Tämä oli tosiaan meidän ratkaisumme. :)

    Paljon pohdittavaa tosiaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minulla on sinulle haaste blogissani.

      -Mia http://mias-mia.blogspot.fi/

      Delete
    2. Betty: Nuo ovat kyllä monimutkaisia juttuja ja oman mielen lisäksi myös osaksi työsopimuksen sanelemia... Monet ekspat-ystäväni ovat samoilla linjoilla kanssasi, etenkin kun maassaoloaika ja tulevaisuus saattavat usein muuttua. Avomieheni lyhyt yhdeksän kuukauden pätkä Suomessa venähti viideksi vuodeksi, joten sille ajalle olisi helposti hankkinut ihan omatkin huonekalut! :) Meillä oli onneksi työpaikan puolesta todella kivat (suurelta osin itsevalitut) kalusteet, mutta silti kaiholla seurasin vierestä ystävieni rakennusprojekteja...

      Saa nähdä tuleeko tämä koti valmiiksi ennen kuin ehdimme muuttamaan, sen verran aikaa tähän pähkäilyyn tuntuu kuluvan! ;)


      Mia: Kiitos kovasti haasteesta, tulenkin heti kurkkaamaan! :)

      Delete