Wednesday 18 December 2013

Swimming Sushi

Aina silloin tällöin olen mietiskellyt, pitäisikö meidän katsella, josko löytäisimme itsellemme uuden asunnon. Voisimme saada hieman enemmän tilaa ja ehkäpä asua vieläkin käytännöllisemmässä paikassa. En kuitenkaan ole varma, olisimmeko ihan oikeasti valmiit jättämään tämän kivan, turvallisen ja kauniin asuinalueemme, saatika kotiamme, johon olemme tällä hetkellä aikamoisen tyytyväisiä.

Viime viikonlopun juhlissa satuimme keskustelemaan asiasta ja läheiset ystävämme naureskelivat, että muuttokriteereihini taitaa kuulua asunnon koon ja sijainnin lisäksi myös alueen japanilaisten ravintoloiden tarjonta... Ja totta on, että etenkin naapurustoomme avanneen uusimman tulokkaan jälkeen tulisinkin varmasti kaipaamaan näitä alueemme ravintoloita!
Olen saanut niin vanhempani, kuin monet ystävistänikin vakuutettua naapurissamme sijaitsevan japanilaisen ravintolan suhteen, joten olin innoissani kun huomasin, että tähän melkein viereen, erään vanhan vanhan smoothie-baarin tiloihin avataan myös toinen aasialaisia makuja tarjoileva ravintola.

Seurasimme tarkasti uuden ravintolan avautumista ja viime viikolla, heti avajaisten jälkeen, suuntasimme uteliaina katsastamaan ravintolan tarjontaa. Yllätykseksemme meille selvisi illallisen aikana, että uudella ravintolalla on sama omistaja vanhan lempparimme kanssa!
Ravintolan erikoisuutena on pienet tapas-tyyliset annokset, raikkaat coctailit, sekä ravintolan keskellä sijaitsevan pöydän swimming sushi, josta jokainen herkuttelija saa napata vedessä kulkevien veneiden kannelta omaan makuun sopivat annokset.

Ja kuulin juuri, että japanilainen ystävämmekin on antanut hyväksyntänsä näille ravintoloille (kovin moni japanilainen ravintola kun on kiinalaisten luotsaama) - tosin tuon ylemmän kollaasin jälkiruoka taitaa olla vähemmän japanilainen... Noh, jasmiiniteellä maustettu Créme Brulée oli kuitenkin ihan huippu tapa päättää illallinen!

2 comments:

  1. Replies
    1. Kiitos kovasti ja oikein ihanaa ja tunnelmallista Joulua myös sinulle! :)

      Delete