Saturday 19 April 2014

Paris - Day 1





























Voisiko päivä alkaa enää kauniimmalla näkymällä? Ensimmäisenä Pariisin päivänämme aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, joten päätimme viettää mahdollisimman paljon aikaa ulkosalla. Ensin oli kuitenkin aamupalan aika; minulle maustamatonta jogurttia ja avomiehelle muutama minikokoinen pain au chocolat ja croissant. Aamupalan jälkeen pikainen laittautuminen ja ulos!




Laskettelimme Avenue Fochea ja Champs-Elyséestä hiljalleen alas, kävimme apteekissa ja pysähdyimme muutamiin kauppoihin. Lounaan nautimme Cojeanissa, joka onkin yksi lempipaikkojani pikaista lounasta varten. Terveellistä, tuoretta ja herkullista ruokaa, jonka saa helposti napattua mukaan ja nautittua vaikka puistossa. Itse söin salaattia josta löytyi edamame-papuja, kesäkurpitsaa, ituja ja fenkolia paremesanmoussen, peston ja uppomunan kera. Aivan mielettömän herkullista ja tämän jälkeen jaksoikin taas jatkaa matkaa!



Jatkoimme matkaa pikkuhiljaa kohti Rue du Faubourg Saint Honoréta, ihastellen ensin matkan varrelle osuneita taidegallerioita ja sen jälkeen pysähdellen kiinnostaviin vaateliikkeisiin. Muutaman tunnin kauppojen kiertelyn jälkeen kaipasimme taas pientä levähdystaukoa ja nappasimme Paulista muutamat herkut mukaan. Olimme ehtineet jo Opera Garnierin lähettyville ja istahdimme oopperan portaille nauttimaan iltapäivästä ja kuuntelemaan katumuusikon esitystä.



Tuo oikealla oleva rakennus, jossa liehuu ranskan lippu on Palais de l'Elysée, eli Ranskan presidentin palatsi.



























Meillä ei ollut ensimmäisen päivän varalle sen erikoisempia suunnitelmia ja päivä hujahtikin nopeasti ohi. Illan hämärtyessä nappasimme vielä patongin mukaan ja suuntasimme avomieheni vanhempien luokse syömään. Täytyy sanoa, että kaiken tuon kaupungilla kävelyn jälkeen jalat olivat aika poikki ja oli kiva saapua valmiiseen illallispöytään!

9 comments:

  1. Voi ku Pariisi näyttää niin kauniilta. Jospa minäki joku päivä pääsisin käymään sielä...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pariisi on kyllä kaunis - tosin viime viikonloppuna sain ihailla myös upeaa Helsinkiä! <3
      Toivottavasti pääset pian käymään täällä; sitä ennen toivon, että pystyn tarjoamaan pienen virtuaalimatkan täällä blogissani! :)

      Delete
  2. Pariisi on minultakin kokematta, näyttää kyllä siltä että viihtyisin minäkin !! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä on kyllä tosi kiva kaupunki lyhyeen kaupunkilomaan! <3 Pariisi on onneksi aika lähellä, Helsingistä taitaa lentää EasyJet aika mukavilla hinnoilla? :)

      Delete
    2. En ole EasyJetistä kuullutkaan, kiitos tiedosta !! :)

      Delete
    3. Hmm... Ainakin muistelisin, että ystäväpariskuntamme on Easyjetillä Pariisiin matkannut? Nyt en ole ihan varma, mutta kannattaa kurkata! :)

      Delete
  3. Ihana Pariisi <3 haluaan takasi.

    www.instagram.com/katjiiia

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, nyt vain suunnittelemaan seuraavaa matkaa! :)

      Delete