Tuesday 12 August 2014

After one month



Reilu kuukausi sitten muuttofirma kurvasi Saksan kotimme pihaan ja muuttomiesten kymmenen tunnin uurastuksen päätteeksi pahvilaatikoihin pakatut tavaramme olivat matkalla väliaikaiseen säilytykseen varastolle. Seuraavat pari päivää olivat pitkiä, eikä kyyneleiltä vältytty: pankkitilien sulkemista, lukemattomien virallisten kirjeiden postitusta, asunnon siivoamista... Varmistimme, että kaikki asiamme Saksassa tulevat varmasti hoidetuksi - ja samaan aikaan jo mietin, että mitenköhän me jaksamme tulevat muuttojärjestelyt Pariisin päässä.

Lennettyämme Pariisiin ja vietettyämme avomieheni suvun kanssa viikonlopun Normandiassa, oli aika aloittaa asunnon metsästys. Ennen asunnon löytymistä päädyimme majoittautumaan avomieheni vanhempien luona; olin jo Saksaan muuttaessa kokenut useamman viikon hotelliasumisen ja ajattelin, että kotioloissa asuminen olisi helpompaa arkijärjestelyiden kannalta. Koin myös, ettemme myöskään tarvinneet tarjottua ulkopuolista apua asunnon etsimiseen - ajattelin, että itse etsimällä löytäisin helpommin valintakriteerimme täyttävät asunnot.

Viikon verran aamusta iltaan asuntonäyttöjä otti aikamoisen koville. Tiukkojen aikataulujen vuoksi saimme juosta paikasta toiseen ja illat selailin uusia mahdollisia asuntoilmoituksia. Mielessä kolkutteli usempaan otteeseen pelko asunnon löytymisestä: ovatko odotuksemme liian korkealla, ehdimmekö löytää meille mieluista kotia järkevän ajan kuluessa... Muuttotavaroidemme säilytys oli mitoitettu kuukauden mittaiseksi ja kieltämättä omien tavaroiden ja kodin kaipuu oli muutaman viikon jälkeen jo suuri.

Meillä oli aikamoinen lista kriteereitä (joita kyllä jouduimme muokkaamaan aika tavalla) ja Pariisin heikon asuntototilanteen tietäessämme epätoivo meinasi iskeä muutamaan otteeseen. Erään ihanan asunnon makuuhuoneeseen ei olisi mahtunut täysipituista sänkyä, toisessa oli karmivat rappukäytävät, kolmannessa ei yhtään suoraa seinää... Voisin kirjoittaa niin tarkemmista toiveistamme (ja niiden toteutumisesta), kuten myös asunnonetsimisprosessista hieman myöhemmin, mutta kerrottakoon nyt, että tuon rankan viikon aikana onnistuimme löytämään tulevan kotimme - jossa nytkin saan kirjoitella tätä postausta!

Mutta kuten kerroin, jouduimme matkan varrella tinkimään vaatimuksistamme ja ehkäpä suurimman kompromissin jouduimme tekemään sen suhteen, että vastarakennetussa kodissamme ei ollut keittiötä valmiina. Säilytyskalusteiden lisäksi jouduimme siis hankkimaan itse keittiön ja sen suunnittelu ja (tällä hetkellä käynnissä oleva) rakentaminen ovatkin olleet ne tämän matkan suurimmat haasteet. Asuntomme on siis tällä hetkellä täynnä niin muuttolaatikoita, remonttitarpeita, kuin keittiön kaappeja ja kodinkoneitakin, huh.

Kaikesta kaaoksesta huolimatta yritän kuitenkin pitää katseen tavoitteessamme - eiköhän pian tule sekin aika, että saan asetella kukat maljakkoon, sytyttää tuoksukynttilän ja pohtia koriste-esineiden ja taulujen paikkoja...

_____________

P.S. Parvekekuvat on napattu siitä talosta, jonka kauniissa vanhassa asunnossa ei ollut yhtään suoraa seinää!

19 comments:

  1. Ihanaa että löysitte uuden kodin:) Me majoitumme tällä hetkellä entisessä Berliinin kodissamme jonne meidän jälkeemme muutti ranskalaispariskunta pienen tyttönsä kanssa, kaikki entiset, valkoiset seinät ovat nyt melko vahvan värisiksi maalatut ja ovet myös:D Pala Provencea keskellä Berliiniä.

    Odotan innolla postauksia asettumisesta Pariisiin ja ehkä myös sisustamisesta???

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, keski-eurooppalaiset taitavat pitää skandinaavista sisustusta vähän tylsänä - sen verran värikkäitä koteja on minullakin tullut vastaan! ;)

      Kiva kuulla, että kotipostauksia odotellaan, koitan päästä niiden kimppuun heti kun pääsen sisustusvaiheeseen!

      Oikein paljon tsemppiä sinne muuttojuttuihin ja mukavaa loppukesää! :)

      Delete
  2. Kaikkea ei voi saada, näinhän se yleensä elämässä menee. Tyytyväinen voi olla, jos edes osa toiveista täyttyy... Eli tällä hetkellä hyvä, että löysitte suhteellisen miellyttävän kodin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Apua, tuliko postauksesta näin negatiivinen kuva? :/ Halusin kaikkien näiden Pariisin kesä -postausten jälkeen kirjoitella myös niistä ei-niin-helpoista jutuista, kuten tästä muuttamisesta. Meidän kotimme on niistä muutamista pienistä kompromisseista huolimatta todella ihana ja juuri sellainen, mitä halusimmekin - en olisi uskonut, että voisimme löytää näin kivan asunnon heti ensimmäisellä viikolla, joten koen, että olemme olleet todella onnekkaita! :)

      Delete
  3. Saksassahan on yleistä että keittiötä ei ole vaan seinässä "tököttää" vesijohtojen putken päät...
    meilläkin kauan sitten koti rakennettiin ihan alusta....vesihanat ja keittiö ja keittiökoneet....ja kun muutetaan ne otetaan taas mukaan ja huonolla onnella ei kaapit olekaan oikeaa kokoa uudessa asunnossa.......Minulle sopii se tyyli sillä silloin saan mitä haluan sillä harvemmin löytyy juuri sitä täydellistä keittiötä jonka on ollut jonkun toisen makuun.-Anne

    ReplyDelete
    Replies
    1. Saksassa tosiaan tuo keittiöiden puuttuminen on ilmeisesti verotuksesta kiinni?

      Saksassa asunnon omistajan ei tarvitse käsittääkseni maksaa (asunto?)veroa siltä ajalta, kun asunnossa ei ole asukasta - tämä siis, jos siellä ei ole myöskään keittiötä. Meillä oli Saksaankin muuttaessa yhtenä kriteerinä keittiö ja onneksemme löysimme asunnon, jossa oli täysin meidän tyylinen keittiö laadukkain kodinkonein. Etenkin lyhytaikaisessa asumisessa keittiön löytyminen helpottaa suuresti, tosin ymmärrän kyllä, että itse ostaessa voi valita juuri mieleisensä tyylin ja budjetin.

      Pitää toivoa, että sitten joskus seuraava asukas olisi halukas ostamaan keittiömme! :)

      Delete
  4. Onnea uuden kodin löytämisestä. :) Kompromisseja joutuu tosin usein tekemään, onneksi sellainen suunnilleen miellyttävä löytyi. Rakastan vastarakennettuja taloja ja niiden mukavuuksia, mutta toki pariisilaiset vanhatkin talot ovat kiehtovia.. voi kun joskus pääsisi niitä kokemaan!

    Ollaan muuttamassa tosiaan Taiwaniin ensi viikolla ja vannoin etten enää KOSKAAN muuta. No, takaisin sieltä on joskus muutettava mutta tämä härdelli alkaa käydä hermoille. Ymmärrän sun fiiliksiä ihan täysin, kai sitä on kuitenkin vaan uskottava että lopussa kiitos seisoo :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos!

      Ihailin niin Haussmann-tyylisiä vanhoja taloja (lautalattiat, takat, korkeat huoneet... <3), mutta vaikka vierailimme remontoiduissakin vanhoissa kohteissa, emme löytäneet mieleistämme. Aina olisi tehnyt mieli kaataa seiniä tai rempata laadukaammin - vaikka eihän sitä vanhan arvokkaan rakennuksen henkeä voita mikään! :)

      Onnistuimme kuitenkin löytämään ihanan asunnon, joka on juuri valmistunut - onneksi kauniit rautaiset parvekkeet ja sisäpihan suihkulähde saavat tännekin ripauksen pariisilaista tunnelmaa... :)

      Oh, oikein paljon tsemppiä Taiwaniin muuton kanssa, siitä tulee varmasti todella mielenkiintoista! <3

      Delete
  5. Löysitte kuitenkin kodin, hyvä. Onnea uuten kotiin...

    ReplyDelete
  6. Olipa mukava lukea tälläinen kirjoitus "oikeasta elämästä". Itselläni on syksyllä muutto ulkomaille ja kaikki siihen liittyvät asiat kiinnostavat. Täällä on asunnon metsästys käynnissä ja onneksi työnantaja auttaa kaikissa käytännön asioissa, mutta kyllä silti jännittää :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla, että muuttojutut kiinnostavat! :) Mihin päin olet muuttamassa?
      Oikein paljon tsemppiä järjestelyihin ja mukavaa viikonloppua!

      Delete
  7. Onnea uuteen kotiin! :)

    ReplyDelete
  8. Ja Anonymous onnea sinnulekiin muutton syksyllä. Minäkiin haluaan muutaa ulkomaille.

    ReplyDelete
  9. Varmaankin oli tuo asunnonmetsästysrumba aika väsyttävää, joten huippua että löysitte kivan uuden kodin ja pääsette asettumaan taas aloillenne. Uusi koti-postaus on tervetullut sitten kun olette saaneet tavarat järjestykseen ja keittiön paikoilleen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Rankinta taitaa olla sellainen epätietoisuus, mitä tapahtuu ja koska asunto löytyy - saa tällaisen kontrollifriikin aina hieman stressaantuneeksi! ;)

      Ihanaa, että koti-postausta odotellaan - toivon niin, että täällä on paikat pian siinä kunnossa, että pystyy miettimään sisustusjuttuja! :)

      Delete
  10. Olipas teillä sitten epäonnea asunnon etsimisen suhteen. Kun mä muutin Saksaan se oli ensimmäinen asunto mikä vei sydämeni heti. Hienoa, että löysitte asunnon kuitenkin, vaikka sekään ei se täydellinen ollut. Mä muutan jälleen kerran ulkomaille syksyllä ja mun ystävä on etsiny mulle asunnon jo, eli sen suhteen saan hengähtää :) vaatimuksena oli kaunis vessa ja toimiva keittiö Berliinin keskustasta. Luotan ystäväni arvioon ihan täysin, hänellä on erittäin hyvä maku.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja minä ajattelin, että viikko oli lyhyt aika - ja onnistuimme saamaan sellaisen asunnon, jonka oikeasti toivoimme saavamme! :)

      Pariisin asuntotilanne on aika heikko - eräs välittäjä sanoi, että asunnon nettiin laitettuaan hän sai ensimmäisen puolen tunnin aikana monta sataa puhelua ja itse asiassa meidän soittaessamme koko puhelin meni sekaisin jatkuvista soitoista, heh. ;) Minä olen vielä niin tarkka, että en edes halunnut relocation-agenttia, vaikka olisihan se helpottanut varmasti omaa työtaakkaa.

      Ihanaa, että sinulla on ystävä auttanut asunnon etsimisessä, tuollainen apu on kullan arvoista! :) Oikein mukavaa loppukesää, Berliini on varmasti ihana paikka asua! :)

      Delete