Monday 29 April 2013

Mitä pukea valkoisen paidan alle?

Minulta on pyydetty postausta kauniista ja istuvista alusvaatteista, mutta ennen kuin rohkaistun kirjoittamaan niistä, ajattelin kertoa oman vinkkini ohuesta kankaasta valmistettujen puseroiden käyttöön.
Olen jo vuosikausia käyttänyt niin kauluspaitoja kuin erilaisia ohuempia silkkipaitojakin ja pyrin siihen, että alusvaatteeni toimisivat hyvin näiden olemassa olevien vaatteideni kanssa. Alusvaatelaatikostani löytyykin siis aika paljon perusvärejä: valkoista, mustaa ja erilaisia puuterisia sävyjä. Kuitenkin joskus ne kaikista huomaamattomimmatkin puuterin sävyiset liivit saattavat aiheuttaa harmaita hiuksia vaatekaapin ohuiden valkoisten silkkipaitojen alla: alusvaatteiden selvät rajat kuultavat liikaa läpi ja toisaalta valkoisen tuubimallisen topin pukeminen paidan alle pilaa helposti silkkipaidan kankaan kauniin laskeutumisen.

Itse käytän nykyään tällaisten läpikuultavien ja ohuiden paitojen kanssa kuvissakin näkyvää bandeau-mallista toppia. Toppi on juuri sopiva peittääkseen alusvaatteiden rajat (ja se antaa muuten myös hieman lisätukea olkaimettomien liivien kanssa), eikä se kuitenkaan kinnaa päällä olevan paidan kanssa. Ensimmäisen tällaisen toppini olen ostanut Lindexiltä, mutta täältä Saksasta olen hankkinut samanlaisia myös Primarkista. Tällainen toppi on myös omiaan paksumpienkin kauluspaitojen kanssa: jos tuntuu, että kauluspaidan nappi on ihan millin väärässä paikassa, niin valkoinen siisti toppi kauluspaidan alla auttaa myös siinä pulmassa!

6 comments:

  1. Hei Maija! Kiva kun kävit kurkkaamassa blogiani. Sinäkin olet näemmä vaihtanut osoitetta. Ihana blogi, yhä edelleen. <3 Blogimaailmassa onkin ehtinyt tapahtua vaikka mitä sillä aikaa kun olen ollut pois maisemista... :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minulla olikin kova ikävä blogiasi, ihanaa että olet palannut kirjoittelemaan! :)

      Ihanaa loppuviikkoa! <3

      Delete
  2. Kiitos loistavista vinkeistä! ;) Puhutko muuten täydellistä ranskaa ja jos saa udella niin onko se teidän parisuhteen pääkommunikaatiokieli? :D

    t. Veera

    veeraeinolanelamaa.blogspit.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voih, voisinpa sanoa että puhun täydellistä ranskaa! Olen kyllä opiskellut ranskaa (joskus aikoinaan lukiossa) ja työskennelytkin ranskalaisissa yrityksissä, mutta valitettavasti ranskan taitoni ovat aika vajavaiset. Luen aika sujuvasti esim. sanomalehtiä ja ymmärrän puhetta kohtalaisesti, mutta itse saan liian harvoin suuni auki ranskaksi. Juttelemme avomieheni kanssa silloin tällöin ranskaksi, mutta pääasiassa puhumme englantia.

      Ja kiva, jos tästä vinkistä oli apua! :)

      Delete
  3. Kiitos ihan mahtavasta vinkistä, kun minulla on aina sama ongelma. Tätyy käydä Lindexissä kurkkaamassa olisiko siellä tuollaisia toppeja vielä. Ihanaa vappua! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva jos vinkistä oli apua! :)

      Ihanaa Vappua ja loppuviikkoa sinnekin! :)

      Delete