Wednesday 24 April 2013

Täydellisten korkokenkien metsästys

Koen olevani aika klassinen pukeutuja ja se näkyy varmasti vaatekaapissanikin. Pyrin hankkimaan pääasiassa ajattomia, laadukkaita vaatteita ja asusteita ja maustan niitä sitten kauteen sopivilla trendeillä. Myös kenkämakuni noudattaa aika pitkälle edellä mainittua ja olenkin pikkuhiljaa karsinut aikaisempaa, koko huoneen täyttänyttä kenkäkokoelmaani ja pyrkinyt määrän sijaan panostamaan hieman laadukkaampiin yksilöihin.

Tällä hetkellä minulla on sellainen tilanne, että yhdet kenkäklassikot puuttuvat kenkähyllystäni, nimittäin nudet/beiget korkkarit. Nudet avokkaat kuuluvat mielestäni jokaisen naisen vaatekaappiin; vaalea kenkä pidentää sääriä kauniisti ja sävy sopii loistavasti auringon päivettämälle iholle. Nyt sukkahousukauden loppuessa olenkin aloittanut täydellisen nuden korkokenkäparin metsästyksen.

Keräsin alla olevaan kollaasiin muutamia suosikkejani, nimittäin yritän kerrankin olla ajoissa liikkeellä: kesäisten illanviettojen lisäksi tarvitsen parin kesäkuun alussa pidettäviin häihin kaavailemani mekon seuraksi. Omiksi suosikeiksini nousi kollaasissa ensimmäisenä näkyvä MICHAEL Michael Korsin siro ja ajaton Elisa Pump ja ajattelin ennen tilauksen naputtamista kysäistä, onko teillä kokemusta kyseisen merkin korkokengistä?
1. MICHAEL Michael Kors 2. Badgley Mischka 3. Tiger of Sweden 4. Christian Louboutin 5. A Pair 6. Miu Miu

(Postaus sisältää mainoslinkkejä)

29 comments:

  1. Ihan kiva mutta h&m, zara ja mango ovat kaukana laadukkuudesta... klassikkokengät ja nudekengät hyvä valinta. Louboutinit taas ei välttämättä ne parhaimmat jalkaan..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mietin hetken, mitä mahdat tarkoittaa, mutta luulen tajunneeni pointtisi. Minulla ei ole korkokenkiä kyseisistä liikkeistä, muutaman kerran olen sovitellut, mutta lestin sopivuuden ja materiaalin vuoksi ne ovat toistaiseksi jääneet kauppoihin: hyvillä korkkareilla jaksaa seisoskella hieman pidempäänkin.

      Louboutinien lesti vaihtelee mielestäni todella paljon, joku tykkää, joku ei. Itse olen löytänyt merkiltä jalkaan sopivia malleja ja yhdet mukavimmista korkkareistani ovatkin punapohjaiset! :)

      Delete
    2. kirjoitit " Pyrin hankkimaan pääasiassa ajattomia, laadukkaita vaatteita ". Sitä tarkoitin. Laatuun kannattaa todella panostaa. Mutta h&m, zaraan ja mangoon ei..

      Delete
    3. Aa, niinpä! Itse koen omistavani mainioita (ja etenkin hinta-laatu-suhteeltaan hyviä) vaatteita myös näiltäkin ketjumerkeiltä, tosin ostoksilla pitää olla kriittisellä silmällä liikenteessä, myös niiden arvokkaampien merkkien kanssa...

      Delete
  2. Mullakin on uudet nudekengät haussa... ja aina mä vaan palaan miettimään noita Louboutaneja, mitkään muut ei tunnu näyttävän ihan yhtä hyviltä. Michael Michael Korsin vaatteiden laatu on mun mielestä silmiinpistävän huonoa mitä olen sitä tavarataloissa ohimennen nähnyt. En tiedä päteekö sama kenkiin... Tsemppiä metsästykseen :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta puhuen olen Lubut ja Jimmy Choot ovat olleet mielessäni, hyväksi todettuja jo valmiiksi! :)

      Pitääkin katsoa, jos pääsen noita MK:n kenkiä katsomaan jossain...

      Delete
  3. Kiiltävät nudet ovat kyllä niin kauniita! Itselläni on yhdet Jimmy Choot ja kahdet Pradat, kaikki vähän eri koroilla. Tykkään kovin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itse olen myös Jimmy Choo -fani ja tälläkin kertaa ne ovat vahvoilla! :) Ovat todella kauniita ja sopivat jalkaani todella hyvin!

      Delete
  4. Mulla on MK:n korkkarit, ja oon ollut kyllä ihan tyytyväinen, mukavat jalassa:) Mulla on avonainen malli, mutta näyttää saman väriseltä kuin noi numero ykköset. Ne näkyykin mun uusimmassa postauksessa; http://lililii.blogspot.fi/2013/04/out-with-old-in-with-new.html

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla että olet ollut tyytyväinen! Osa näyttää tykkäävän, toisilla on huonoja kokemuksia...

      Tulenkin heti kurkkaamaan tuon postauksen! :)

      Delete
  5. Mulla on nuo kyseiset Korsin kengät mustana; todella mukavat jalassa, mutta laatuun en ole ollut aivan tyytyväinen. Jostain syystä korkolaput irtoavat lähes jokaisella käyttökerralla. Vika tuskin on suutarissakaan, sillä tätä ongelmaa ei ole ollut missään muissa kengissäni, vaan suutarini mukaan näiden korko on sellainen, josta korkolaput lähtevät irtoamaan poikkeuksellisen helposti. Ärsyttävää! Mutta kauniit ovat, ja niillä jaksaa kävellä koko päivän. Toivottavasti ongelma on vain omassa parissani! Mukavaa kevättä :)

    Emma

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hmh, tuollainen on kyllä todella ärsyttävää! Kiva kuulla kokemuksia näistä, ovat mielestäni kauniin näköiset ja hintakin on mielestäni kohtuullinen.
      Pitää varmaan nähdä kengät ihan livenä, niin monenlaista kommenttia näistä on tullut!

      Ihanaa ja aurinkoista kevättä! :)

      Delete
  6. Mulla on nudet Louboutinit ostoslistalla. Kokeilen MK:n käärmekuosisia korkkareita NK:lla, mutta 36 oli liian pieni ja 37 aivan liian iso. Jouduin jättämään ne ihanuudet kauppaan. Olin jo aiemmin ajatellut tilaavani ne netistä, mutta onneksi en tehnyt sitä, kun ei kerran sopivaa kokoa löytynyt. Normaalisti jalkani on 37 tai 37,5.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minulla taitaa olla muuten samankokoinen jalka, joten hyvä kuulla tuosta kokoasiasta!
      Nuo Louboutinit on kyllä todella kauniit! :)

      Delete
  7. Mielestäni yhdet mustat korkkarit riittää. Nudet korkkarit eivät mielestäni kuulu joka naisen vaatekaappiin. Luontaisesti pitkät sääreni eivät kaipaa enää tekopidennysefektejä ja en edes juuri päivety auringossa. Mutta kukin tyylillään, kuluuhan se aika kenkiäkin metsästäessä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Uskon kyllä että kaipaat ennemmin ihan muita asioita. Kuten vähän löysempää pipoa.

      Delete
    2. Onneksi jokainen meistä tekee niin kuin parhaaksi näkee! :)

      Delete
  8. Minulta löytyy juuri nuo Michael Korsin nudet korkokengät ja täytyy sanoa, että ne ovat super mukavat jalassa! Olen siis tosi tyytyväinen ostokseeni :))

    http://mariannasdaily.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla että olet ollut tyytyväinen! :) Kauniin klassiset kengät, tykkään kovasti!

      Delete
  9. Mä menen ehkä katsomaan huomenna uusia korkkareita. Mustat olisi tarkoitus hankkia ja vähän pienemmällä korolla, kuin 10 cm. Tuntuu että mulla on kaikki korkkarit tosi korkeakorkoisia ja nyt ajattelin ehkä kahdeksaa (no on sitä siinäkin) tai kuutta senttiä. :)
    Tosi ihania noi nudenväriset korkkarit. Ihanaa loppuviikkoa sinne<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tsemppiä kenkämetsästykseen, esittelethän sitten löytösi! :)

      Ja ihanaa viikkoa myös sinne! <3

      Delete
  10. Nää on ihania!!:) Mä tahdon Jimmyt!!!!! ;D Nyt siis rankkaa säästökuuria ennen seuraavaa reissua;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minullakin on jotenkin sellainen olo, että päädyn taas kerran Jimmyihin tai Louboutineihin, mutta kenkiä selaillessa tuntui onneksi löytyvän muitakin kivoja vaihtoehtoja! :)

      Ehdottomasti mennään sitten yhdessä koluamaan kenkäkauppoja läpi, laitetaan miehet siksi aikaa kahville! <3

      Delete
  11. Nuo MiuMiut on kyllä täydelliset omaan makuuni!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Laitoin MiuMiut kollaasiin, vaikka tuskinpa ostan tällä kertaa platformilla varustettuja kenkiä. Ne ovat kyllä todella todella kauniit, mutta itse taidan kuitenkin kallistua klassisempien mallien puolelle! :)

      Delete
  12. Mulla oli myös juuri nudekengät ostoslistalla. Kävin läpi kaikki vanhat korkokenkäni ja vein vähälle käytölle jääneet second hand storeen myytäväksi. Jätin jäljelle vain yhdet Diorit ja ostin nämä nudet Louboutinit niille seuraksi. Nämä on ihan täydelliset! Eli Loubotineja ainakin voin suositella :). Niin klassinen malli, että haaveilen jo jos hankkisin toisessakin värissä ;). Huomasin, että mulla on ollut tapana ostaa platformillisia korkokenkiä, koska platform mukavasti vaimentaa ja jalka jaksaa niissä pidempään. Platformillinen look ei kuitenkaan ole enää oikein mieleeni, esim. YSL:n tribtoot tuntui jo tosi hurjalta. Mutta vanhat kiertoon ja uudet tilalle :).

    Else

    ReplyDelete
    Replies
    1. Samaa mieltä kanssasi, nimittäin nyt katson pääasiassa kenkiä ilman platformia, ne ovat kuitenkin klassisemmat ja etenkin häihin ja muihin virallisiin tilaisuuksiin sopivammat. Minulla on yhdet Louboutinit hillityllä platformilla ja tuleehan niistä kivasti pituutta ja mukavuutta jalkaan, mutta tällä kertaa siis toisen malliset kengät hakusessa...

      Nuo sinun punapohjasi ovat kyllä upeat, pitää ehdottomasti päästä sovittamaan tuota mallia! :)

      Delete
  13. Kauniita yksilöitä olet valinnut kollaasiin. Minulla ovat nämä: http://www.net-a-porter.com/product/320165 Aivan ihanat jalassa, eikä platoa ole häiritsevästi.

    ReplyDelete