Wednesday 17 April 2013

Tenue de Printemps

Olen juuri lähdössä hoitamaan viimeisiä asioita kaupungilla, ennen kuin iltapäivällä hyppäämme autoon ja otamme suunnnan kohti Frankfurtia. Ihanainen Mona ja hänen avomiehensä ovat tosiaan tulossa tänne meille ja tiedossa on superkiva loppuviikko heidän kanssaan. Monan tuntien matkan kuvasaldo tulee olemaan aikamoisen suuri ja tulen varmasti jakamaan kuulumisia myös täällä blogissa. Olen aivan mielettömän innoissani tulevasta viikonlopusta!
Uuden keväthuivin lisäksi olen viimepäivinä uskaltautunut ulos myös ballerinojen ja trenssin kanssa. Ensimmäinen kuva on napattu sunnuntaina vähän kiireessä, näytän hieman kalpoiselta kun meikkaamiseni on vasta puolivälissä. Olemme jo muodostaneet itsellemme täällä viikonloppurutiinit, sunnuntain vietämme yleensä rästiin jääneitä kotitöitä tehden, käymme ulkona kävelyllä ja usein samalla myös lounaalla; illan vietämme taas elokuvaa katsellen. Viimeisin sunnuntai-elokuvamme oli The Sound of Music, kuvitella etten ole nähnyt sitä aiemmin!

Näitä kevätvaatteita minulla olikin jo ikävä!
Paita COS, Housut & Ballerinat Mango, Huivi Louis Vuitton, Trenssi Zara, Laukku Dior

19 comments:

  1. Ooh, tulisipa ballerinakelit pian tännekin! Olet varmaan aiemminkin vastannut tähän kysymykseen, mutta kuinka pitkä olet? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heippa, taidan olla enemmän pätkä kuin pitkä, pituutta on 165 cm! :)

      Ja eiköhän ne ballerinakelit saavu ihan pian sinnekin!

      Delete
  2. Huivi on tosi raikkaan näköinen! Täälläpäin pärjäillään jo ilman trenssiä ja mennään pelkällä paidalla... :) Toisaalta Frankfurt onkin 600km pohjoisemmassa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mekin asumme muutama sata kilometri etelämpänä, mutta en vain osannut vaihtaa suoraan talvitakista toppiin, vaikka asteita olikin lähemmäs 25! :)

      Me olemme muuten haaveilleet matkasta sinne päin, kesä olisi varmasti parasta aikaa siihen! :)

      Delete
  3. Ihana väripilkku tuo huivi, jotenkin niin klassinen, mutta silti niin pirteä. :) Sopii sinulle tosi hyvin!

    Ballerinakelejä odotellessa... Sentään villakangastakin jo vaihdoin keveämpään. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Eirene! <3 Täälläkin ilmat taas kylmenivät, tosin vain muutamaksi päiväksi... Tulevalla viikolla onneksi taas lämpenee! :) Eköhän sielläkin ihan pian jo ala ballerinakelit! :)

      Delete
  4. Onpa tuo huivisi upean värinen ja sopii sinulle todella hyvin!:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Zandra! :) Avomies sanoi että väri on kuin tehty minulle ja itsekin kyllä ajattelen että tuo sävy on omiaan kirkastamaan kasvoja!

      Delete
  5. Kaunis tuo sininen huivisi. :) Olipa ihana talsia viisi päivää baltsuissa Roomassa, jäi jopa rusketusraidan jalkapöytiin, kun oli niin hyvät ilmat. Nyt on ollut vähän tylsää vetäistä taas saapikkaat jalkaan, tai pikemmin tuolla olisi kumisaapas kelit. Suomen kesäisiä ilmoja siis odotellaan. Mukavaa loppuviikkoa, odottelen kuvasaldoa. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oih, miten ihania ostoksia olitkaan tehnyt, vau! :) Ja Rooma... Se on ollut listallamme jo jonkin aikaa, annathan jotain vinkkejä! :)

      Mulla on koneella satoja kuvia tästä viikonlopusta, niitä on varmasti tulossa ja paljon! :D

      Delete
  6. Tyylikäs asu ja huivin väri on täydellinen ! Ballerina kelejä vielä odotellaan Helsingissä, ehkä jo ensi viikolla :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo sävy on kyllä ihanan pirteä! :)

      Eiköhän ne baltsukelit sinnekin saavu ihan pian! :)

      Delete
  7. Asusi näyttää oikein kivalta ja ihanan rennolta! Voi kunpa saisimme tänne Suomeenkin ballerinakelit. Vaatekaapissa kun odottaa ihka uudet baltsut ensimmäistä käyttökertaansa. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :)

      Minullakin on yhdet kesäkengät, jotka odottelevat vielä käyttöönottoa... Ihanaa, eiköhän ne kelit ihan pian tule! :)

      Delete
  8. Naiselta ei saisi kysyä ikää mutta saanko kysyä että minkä ikäinen olet? Aivan ihastuttava, tyylikäs ja niin upea blogi sinulla. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, taidan olla vielä sen verran nuori, etten osaa pahastua ikäkysymyksistä! ;) Täytän tänä vuonna 26 vuotta.

      Mukavaa, että olet löytänyt tiesi tänne ja ihanaa, että olet viihtynyt matkassani! :)

      Delete
  9. Kaunis huivi! : ) Ja muutenkin näytät tosi nätiltä. Teille tulee varmaan ihana viikonloppu. Minäkin odotan hyvää ystävääni USAsta kotiutuvaksi kesäkuussa, maltan tuskin odottaa. The Sound of Music on niin ihana, leffa, osaan kaikki laulut ulkoa...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Marjukka! <3 Tiedätkö, että ajattelin sinua tuota elokuvaa katsoessamme! :) Aivan ihana; viime päivät ovat menneet lauluja hyräillessä! :D

      Delete
  10. Kiitos nona! Tulenkin samantien kurkkaamaan blogiasi! :)

    ReplyDelete