Wednesday 23 October 2013

Kuulumisia


Huh, mikä alkuviikko takana! Kalenterini on tällä hetkellä aikamoisen täynnä ja nyt kotiin päästessäni nostinkin jalat hetkeksi ylös ja jumiuduin tähän sohvalle. Nyt suunnittelen seuraavien päivien (ja hieman viikkojenkin) ohjelmaa, kaiken aherruksen keskellä pitää muistaa myös rentoutua.

Rentoutumisesta puheen ollen, ehdimme viime viikolla nähdä kaksi uutta elokuvaa ja kävimmepä myös kotikaupungissamme järjestetyssä tieteiden yössä tutustumassa muutaman meitä kiinnostavan alan uusimpiin tuuliin. Viikon kulttuuriannin saimme taas elokuvateatterissa, nimittäin kävimme viikon aikana katsomassa niin ranskalaisen kirjailijan, Boris Vianin samannimiseen klassikkokirjaan perustuvan surrealistisen L'Écume des jours -elokuvan, sekä täysin toista ääripäätä edustavan, Sandra Bullockin ja George Clooneyn tähdittämän Gravityn.

Olemme myös saaneet viime päivinä nauttia ihanasta syysilmasta. Lämpötila on kipunut useampanakin päivänä lähes kahteenkymmeneen asteeseen ja vaikka olen jo muutaman kerran ollut ulkona saappaissa, tänäänkin tepsuttelin koko päivän ballerinoilla.

Nyt on kuitenkin aika nousta sohvalta ja siirtyä keittiöön valmistamaan illallista. Oikein mukavaa keskiviikkoiltaa kaikille!

6 comments:

  1. Mukavaa iltaa sinnekin ja tsemppiä arkeen! :)

    ReplyDelete
  2. Tykkäsitkö Gravitysta? Tsempit arkeen täältäkin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Tessa! :)
      Täytyy sanoa, että olin hieman pettynyt elokuvaan, sillä olin kuullut hyviä arvosteluja siitä etukäteen. Gravity ei ollut huono, mutta jotain jäi silti puuttumaan... Noh, sainpahan ainakin kuukauden popcorn-yliannostuksen! ;)

      Delete
  3. Ihania syyslämpötiloja! Olen katsonut sääennusteista, että etelämpänä on mukavan lämmintä. No, nyt on täälläkin noin +10.

    T. Maija

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuulinkin, että myös Suomessa lämpötilat nousivat hieman! :) Täällä on tänään myrskynyt koko illan; hyvä syy sytyttää kynttilät, ottaa muutama pala(?) suklaata ja kääriytyä viltin alle! :)

      Delete