Sunday, 11 May 2014

Terveellisempi pizza




Ulkona on kovin tuulinen ja sateinen sää, joten tämä sunnuntai menee kotosalla leväten - ja hieman myös herkutellen. Löysin tämän mielettömän herkullisen, hieman terveellisemmän pizza-reseptin alunperin Ninnumaarian blogista ja olemmekin tehneet tätä monta jo kertaa.

Reseptin maukas pizzapohja koostuu ainoastaan kananmunasta, joten se on siis gluteeniton. Päällisistä riippuen pizzasta saa halutessaan myös hyvinkin terveellisen - tätä voi siis herkutella vähän useamminkin!

Kanamunapizza:
- Viisi kananmunaa
- Tomaattimurskaa ja tomaattipyreetä
- Valkosipulin kynsi
- Oreganoa

- Haluamasi täytteet (meillä tällä kertaa parmankinkku, mozzarella ja pesto)

Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää mukaan keltuaiset ja kääntele ne varovasti vaahdon joukkoon. Levitä seos uunipellille ja paista 225-asteessa noin 12 minuuttia.

Pilko valkosipulin kynsi hienoksi ja lisää se tomaatimurskan joukkoon. Mausta oreganolla, tomaattipyreellä ja ripauksella suolaa ja levitä tomaattiseos paistetulle pohjalle. Levitä päälle haluamasi täytteet ja paista uunissa toiset 12 minuuttia.


Rentouttavaa sunnuntaita kaikille ja hyvää äitienpäivää rakkaalle äidilleni!

13 comments:

  1. Mikas ihana kirja tuossa nurkassa vilahtaa?
    t. Steffi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kirja on My Little Paris. Hauskasti kuvitettu, Pariisi-vinkkejä sisältävä kirja. Heiltä löytyy myös nettisivut täältä http://www.mylittleparis.com :)

      Delete
  2. Oi kun kiva että olet tämän löytänyt, vieläpä suosikiksi! :) tämä on meilläkin ihan bravuuri ja herkku! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja minä en edes yleensä ikinä syö pizzaa! :) Tämä oli kyllä huippuhyvä resepti, kiitos! :)

      Delete
  3. Hei! Oletko muuten huomannut, että huudat teksteissäsi!? Nimittäin! Jos ei jokainen lause, niin ainakin jokainen kappale päättyy huutomerkkiin! Vastatessasi kommentteihin jokainen lause päättyy huutomekkiin! Olen tätä miettinyt, kun se on todella ärsyttävää! Ja todella huonoa suomea myös! Olisi kiva tietää oletko itse kiinnittänyt huomiota tähän tapaasi! Upea pahvimuki tuossa yhdessä postauksessa!!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heippa,

      Olen kyllä huomannut asian. Kirjoitustyylini on ihan mietitty - hymiöitä en käytä, mutta innostuneet huudahdukset sopivat mielestäni hyvin kepeään blogiin. En kirjoita kirjakieltä, mutta pyrin helppolukuiseen ja virheettömään tekstiin. Hymiöt jätän tänne kommenttiboksin puolelle, mutta huuto- ja kysymysmerkit, sekä sulkeiden sisäpuolelle jäävät huomiot ovat tervetulleita myös tekstini puolelle.

      Kommenttikentän puolella kiitokset ja muut tervehdykset kaipaavat mielestäni huutomerkin. Täällä teksti on muutenkin paljon rennompaa ja virheitäkin (ja niitä huutomerkkejä) tulee usein - minusta on pääasia, että asia tulee selväksi ja vastauksestani jää lukijalle hyvä mieli! :)

      Kivaa maanantaita!

      Delete
  4. Mielenkiintoinen resepti , täytyy kokeilla jos kerta on vielä hyvääkin ! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä on ihan älyttömän herkullista, joten kannattaa ehdottomasti kokeilla - ties vaikka päätyisi sinunkin suosikiksesi! :)

      Delete
  5. tykkään pitsoista ihan älyttömästi mutta en siitä valkoisesta lihottavasta jauhomäärästä ;))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, et ole varmasti ainoa! :D

      Delete
  6. No juustohan ei ole lihottavaa, eihän? Kuka on sanonut, että pitsa pohja pitää valkosesta jauhosta???

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toisen terveellinen ei sovi välttämättä toiselle, ihan totta. Yksi syö gluteenitonta, toinen laskee kaloreita, kolmas keskittyy luomuruokaan - ja joku tekee kaikkia näitä yhdessä. Parasta löytää ne jutut, jotka toimivat itsellä ja saavat hyvän olon.

      Halusin vain vinkata tälläisestä vehnättömästä versiosta, itse kun olen todennut reseptin hyväksi ja helpoksi tehdä! :)

      Delete
  7. Nyt oli kyllä niin mielenkiintoinen resepti, että piti pistää jemmaan. Oletko vielä testannut pizzapohjaa kukkakaalista? ;)

    ReplyDelete