Monday 31 December 2012

Notre Noël

Tänä vuonna Joulumme oli taas hieman erilainen. Jouluaaton vietimme tällä kertaa avomieheni vanhempien kanssa ja joulupäivän lounaalle istuuduimme hänen isovanhempiensa pöytään. Aattoillallisella herkuttelimme merenelävillä, kun taas isovanhempien luona saimme maistaa hieman perinteisempiä ranskalaisia jouluherkkuja.
(Postauksen kuvat on napattu aattoillan illallisvalmisteluista.)
Minua jännitti tuo joululounas aikalailla, sillä niin kuin etukäteen jo kerroinkin, minut esiteltiin tuolloin ensimmäistä kertaa avomieheni suvulle. Avomieheni äidin suku on aika suuri ja vaikka kaikki eivät valitettavasti päässeet mukaan, oli silti lounalla nelisenkymmentä ihmistä. Ja voi sitä kyselyiden ja kiinnostuksen määrää! Moni tiesi jo etukäteen, että olen kotoisin Suomesta, mutta erehtyipä joku luulemaan minua saksalaiseksikin tämänhetkisen kotimaani mukaan. Lähes kaikki nuoremmista serkuista puhuivat englantia, vanhempien kanssa keskustelu sujui lähinnä ranskaksi. Suurin yllätykseni taisi olla, kun avomieheni hurmaava isoisä tuli coctailin alussa juttelemaan karttakirja mukanaan ja pääsin kertomaan hänelle kotimaastani. Vaikka keskustelumme sujuikin osin ranskaksi ja osin avomieheni avustuksella, puhui isoisä myös yllättävän hyvin englantia!

Lounas sujui siis todella hyvin, saimme Save the date -kutsun kesähäihin, poseerasimme perhepotreteissa, yritin opetella uusia nimiä ja pääsin tutustumaan mielenkiintoisiin ihmisiin.
Jouluillallisemme sujui taas rauhallisemmin: hieman kuohujuomaa, valtava määrä erilaisia mereneläviä, makea päätös illalliselle ja lahjojen jakaminen. Aikuisporukalla juhliessamme lahjojen määrä oli pieni, mutta sitäkin mieluisampi.
Viikon aikana luvassa on vielä postaus perinteisestä ranskalaisesta joulunvietosta, mutta nyt toivottelen teille kaikille Hyvää Uutta Vuotta!

8 comments:

  1. Oi, miten tyylikkäitä ja tunnelmallisia kuvia! Mukava kuulla, että avomiehesi perhe otti sinut hyvin vastaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa että pidit kuvista! Nuo ovat vähän pikaisesti napattuja, jotenkin olisi ollut hassua olla koko illallinen kamera kädessä! ;)

      Delete
  2. Hyvää uutta vuotta!

    ReplyDelete
  3. Yhdyn edelliseen kommenttiin, eli todella tyylikkaita ja tunnelmallisia kuvia. Mukavaa lukea, miten eri maissa juhlitaan joulua, joten kiitos, etta jaoit kokemuksesi taalla.

    Hyvaa Uutta Vuotta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva että tällaiset ovat mieleen. Avomieheni muuten ehdotti että voisi kirjoittaa minulle postauksen lapsuutensa joulusta, eli sellaista on vielä tämän viikon aikana luvassa! :)

      Delete
  4. Voi miten kauniin näköistä! Varmasti ollut aikamoinen hälinä kun noin iso suku kokoontuu yhteen, mutta varmasti todella tunnelmallista :) Ja nuo ruoat! namsmums! Voittaa varmaan laatikot 10-0 :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, hulinaa kyllä riitti! Yksi avomieheni enoista kertasikin minulle kaikkien paikalla olleiden nimet ja sukulaisuussuhteet ja uhkasi pitää minulle tentin seuraavalla kerralla! :D

      Rakastan todella paljon mereneläviä, joten nuo ruuat olivat kyllä mieleeni. Tosin aina ulkomailla ollessa alkaa ikävöimään myös suomalaisia herkkuja... En ehkä ihan jouluruokia kaipaaa, mutta odotan innolla että pääsen taas nauttimaan äitini loihtimista herkuista! :)

      Delete