Tuesday 28 May 2013

Kesä, tule tännekin!

Vaikka täällä saadaan edelleen vain haaveilla kesäisistä ilmoista ja sunnuntailöhöilyistä rannalla, niin siltikin kauppojen värikkäät kesämallistot ovat saaneet minut innostumaan yhdestä jos toisestakin kesäasusteesta ja -vaatteesta. Viime aikoina olen löytänyt kaikenlaista raikasta ja kesäistä vaatekaappiini ja viikonlopun kaupunkireissulla mukaani tarttuikin sen ainaisen mustan sijaan myös pinkkiä ja keltaista.

Iltapäivän teekupposta nautiskellessani innostuin kokoamaan täydellisen kesäpäivän asua.
(Kuvat lainattu)
1. Diorin suuria huiveja on tarjolla ihanissa kesäväreissä: tämä pinkki olisi aika kiva pari samanväriselle clutchilleni.
2. Rakastan suuria hellehattuja, mutta mistä ihmeestä löydän sellaisen, jonka lieri ei painu koko ajan silmien eteen? (kuva: Mytheresa) 3. Tote-mallinen laukku taipuu niin kaupunkipäivään kuin rannallekin (Dior). 4. Olkaimeton musta mekko on Sandrolta. 5. Missasin nämä helmisankaiset aurinkolasit muutama vuosi sitten, mutta nyt niitä näyttäisi olevan taas saatavilla: aurinkolasifriikki taitaa siis ottaa suunnan kohti Chanelin putiikkia! 6. Sandaalivalikoimani on aika surkea ja omaksi yllätyksekseni olen ihastellut näitä Balenciagan sandaaleja jo useamman vuoden - en vain vieläkään osaa päättää, ovatko ne täysin minun juttuni... (Kuva: Mytheresa)

Olin muutama viikko sitten kirjaimellisesti luottokortti kädessä ja varaamassa meille matkoja lämpimään, mutta viimehetkellä aloin epäröimään kesäkuun aikataulujemme kanssa ja matka jäi varaamatta. Eilen pitkän ajan sääennustetta katsoessani alkoi kaduttamaan, sen mukaan täällä olisi nimittäin vain kolme aurinkoista päivää kesäkuussa! Taidanpa siis aloittaa matkojen selailun uudestaan...

4 comments:

  1. Ihana.
    Rakastan blogisi!

    ReplyDelete
  2. Aina saa haaveilla:) Erikoinen sää tällä hetkellä, Suomen Lapissa nautitaan helteistä ja muualla ei niin helteistä.

    T. Maija

    ReplyDelete
    Replies
    1. No nyt on kyllä ihan kumma sää koko Euroopassa! :/ Toivottavasti pian tasoittuisi ja saataisiin niitä aurinkopäiviä muuallekin! :)

      Delete