Sunday 19 May 2013

Lumenen CC-voide

Kuluneen puolen vuoden aikana olen taistellut kaikenlaisten iho-ongelmien kanssa. Minulla on jo ennestään atooppinen iho, mutta viime kuukausina enemmän ongelmia on aiheuttanut iholle jatkuvasti ilmestyvät epäpuhtaudet.

Hetken aikaa olin jo aika toivotonkin ennalta-arvaamattoman ihoni kanssa: vaihdoin puhdistustuotteita, tehostin ihonhoitorutiinejani ja kiinnitin huomiota ruokavaliooni. Vaikka tiesin iho-ongelmieni syyn (ja sen, että ihon pitäisi olla muutaman kuukauden päästä jo paljon parempi) päätin käydä myös ihotautilääkärillä ja sain ihon hoitoon reseptillä määrättävää voidetta.

Olen jo monta vuotta vannonut mineraalimeikkipohjan nimeen, mutta lääkevoiteen kuivattamalle iholle nuo tuotteet eivät sopineet lainkaan. Mineraalimeikkivoide ei tuolloin sulautunut ihooni - primerin laitosta, kasvovesisuihkautuksesta tai muistakaan apukeinoista huolimatta. Kävin hädissäni ostamassa myös uuden nestemäisen meikkivoiteen, vain todetakseni että superpeittävä ja paksu pakkeli jämähti kuivalle iholleni aina siihen kohtaan mistä aloitin levittämisen.
Ihana Mona tulikin apuun juuri oikealla hetkellä, sillä täällä ollessaan hän esitteli minulle Lumenen uuden CC-voiteen. Color Correcting -meikkivoide levittyy todella helposti ilman erillistä pohjustusta, mutta se onnistuu silti piilottamaan ihon epätasaisuudet ja punaisuuden. Lumenen mukaan voiteessa yhdistyy kuusi ominaisuutta: meikkivoide, peitevoide, pohjustus, heleytys, pitkäkestoisuus ja suojakerroin.
Itse tykästyin erityisesti siihen, että voidetta on helppo kerrostaa ihon ongelmakohtiin ja siltikin iho jää kauniin hehkuvaksi ja luonnollisen näköiseksi. Voide on myös helppo levittää iholle - itse käytän levittämiseen useimmiten sormia. Puuterilla kiinnittämisen jälkeen CC-voide säilyy kauniina pitkään ja helppoutensa vuoksi se on varmasti omiaan kesäihon meikkivoiteeksi!

12 comments:

  1. Ihastuin jo viime kesänä BB-voiteesiin ja nyt on käytössä ne jo olleet. Tämä on ollut ostoslistalla ja nyt tästä sainkin idean, että ensi kauppareissulla pitää muistaa ostaa. :)
    Mukavaa viikkoa sinne!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minä olen aikaisemmin ollut niin uskollinen mineraalimeikkien käyttäjä, että BB-voiteet jäivät kokonaan testaamatta. Olenkin todella iloinen että tutustuin tähän, se on ollut kyllä aamujeni pelastus! :)

      Ihanaa viikkoa Riina! <3

      Delete
  2. Mikä sävy sinulla on tuosta voiteesta? Tuosta yhdestä kuvasta yritin tiirailla, että siinä olisi Medium- sävy? Ostin tuosta sen vaaleimman Light- sävyn, mutta se on kyllä liian vaalea iholleni, se ei jotenkin "häivy" luonnollisesti, vaan se voiteen vaaleus jotenkin korostuu. Mun täytyy varmaan ostaa tosta se Medium myös ja sekoittaa sitä vaaleampaan, koska yksistään se Medium oli liian tumma, kun sitä kaupassa testasin.

    En tosiaan ole kuin kerran käyttänyt tuota CC-voidetta ja silloin huomio kiinnittyi lähinnä siihen liian vaaleaan sävyyn, mutta täytyy kyllä sanoa, että en siihen tuotteeseen noin muutenkaan vielä ihan ehdoitta ihastunut.
    BB-voiteita olen käyttänyt Lumenelta, Lorealilta ja Estee Lauderilta ja noista ainoastaan Lorealin Nude Magique oli tarpeeksi mattainen käyttööni, koska mulla on sekaiho. Nuo muut päästivät päivän mittaan kiillon läpi.
    Samaa kiiltelyä tuon CC-voiteen kanssa oli havaittavissa, mutta puuteria en päälle kylläkään laittanut. Ehkä tykkään kaikista eniten kuitenkin ns. tavallisesta ja suhteellisen ohuesta meikkivoiteesta, mutta en tuota CC:täkään vielä ole hylännyt. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä vain, kyseessä medium-sävy. Minulle tämä taas on talvikalpealle iholle ihan pikkuisen liian tumma, joten jos ihosi on yhtään samaa tummuusluokkaa, luulen että vaaleimman ja mediumin yhdistelmä on juuri sopiva! :)

      Vaikka ihoni on aamuisin ihan rutikuiva, rasvoittuu se helposti päivän mittaan etenkin lämpimällä säällä (ihan uusi juttu muuten minulle!), joten itse koen puuterin välttämättömäksi. Minusta tämän meikkivoiteen kestävyys on hyvä, tosin olen minkä tahansa muunkin tuotteen kanssa tottunut siihen, että silloin tällöin vilkuilen peilistä, onko meikki vielä paikoillaan ja tarpeen mukaan korjaan sitä meikkivoidepuuterilla.

      Kannattaa siis ehdottomasti kokeilla sitä puuteria tämän kanssa, itse olen ollut ainakin todella tyytyväinen! :)

      Delete
  3. Moi Maija! Rakastan sinun blogia! Halusin sanoa sulle jotain, et tarvitse julkaista tätä kommenttia, tämä on tarkoitettu vain sulle. Huomasin että usein jossain kuvissa nostat paljon kulmakarvat (kuten tämän jutun kuvissa). Älä tee sitä, se aiheuttaa ryppyjä. Olen itse 35 siksi kiinnitän huomiota näihin juttuihin. Tämä ei ole kritiikki enkä tarkoita missäään nimessä pahaa. Mä vaan huomaan kun nuoremmat naiset nostavat kulmakarvoja turhan usein, ja siitä muodostuu tapa, jotta toistetaan tiettämättä. Ja vasta sitten minun ikäisenä alkaa näkyä seurauksia.

    Ei mulla ole mitään ryppyjä vastaan, ei ainakaan minua häiritse että mulla on silmien ympärillä pieniä ryppyjä, se on luonnollista. Myöskään hymyistä tulleita ryppyjä, ne vain osoittavat että ihmisellä on ollut iloinen elämä. Mutta nuo otsarypyt on eri juttu, koska niistä voi tulla isoja ja syviä. Niitä ei myöhemmin pysty peittämään millään voiteella,

    Usein varmaan huomaat, että 40 v naiset alkavat käyttää otsatukkaa, just sen takia että se peittäisi otsaryppyjä. Ja nämä ovat semmoisia ryppyjä mitä olisi voinut ehkäistä. Toinen yleinen virhe on nosta kulmakarvoja kun meikataan. Jos sitä tekee joka päivä, myöhemmin se näkyy.

    Maija, anteeksi tästä, ja toistan vielä kerran ettei tämä ole kritiikki. Olet vain niin kaunis, siksi se jotenkin minua häiritsi kun huomasin kuinka usein nostat kulmakarvat ja rypystät otsaa. Pahoittelen jos tämä kommentti häiritsee. Ei ole tarkoitus.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kommentistasi, mieleeni ei tullut lainkaan pahastua siitä, niin ystävälliseen sävyyn minulle kirjoitit!

      Tämä otsan kurtistelu ei valitettavasti ole minulle uusi juttu, isänikin huomauttelee siitä minulle aina silloin tällöin. En taida kuitenkaan ihan koko aikaa olla otsa kurtussa, mutta kameran edessä jännitän helposti ja se saa minut vetämään hartiat korviin ja otsan rypyille! :)

      Eli nyt vain opettelemaan pois tuosta otsan kurtistelusta! :)

      Delete
  4. Hei Maija. Voisitko kertoa vinkin kuivan ihon meikkivoidepuuterista? Käytin itse aikoinaan Kanebon tuotetta, mutta Kanebon meikkivoidepuuterin koostumus muuttui jossakin välissä sellaiseksi, etten enää tykännyt. Chanelia olen käyttänyt myös, mutta se on ihan liian kuivattavaa. En ole vielä löytänyt itselleni ihan sopivaa. Ja vaatimukseni on ehdottomasti sellainen, että meikkivoidepuuterin pitää olla hyvin kevyt kasvoilla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minulla on itseasiassa yksi ihan suosikkimeikkivoidepuuteri (johon tosi kuivaihoinen äitinkin ihastui), mutta se löytyy juurikin Chanelin valikoimista. Voisin kuitenkin tehdä siitä postausta, ehkäpä se on eri kuin kokeilemasi! :)

      Delete
  5. Onneksi osuin blogiisi. Ihanan maanläheinen paikka näiden kaikkien "uusien blingbling"-hörhiäisten keskellä ;)
    Ja onneksi löysin postauksen, nyt siis CC ostoksille :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva että löysit tänne, tervetuloa! :)

      Ihanaa viikkoa!

      Delete
  6. Ehdoton vinkki ihon epäpuhtauksiin: EIivo Kaunis iho -tabletit apteekista. Tyttärelläni oli hyvä iho kunnes murrosiän myötä meni "tukkoon". Iho oli epäpuhdas ja samea. Syötyään noita tabletteja nyt taas kaunis kuulas iho. Ihan uskomaton tuote. Haluaisin kertoa tämän kaikille :) Turha miettiä päänsä puhki mikä ihon saa kukkimaan kun näin helppo ratkaisu olemassa. Ikävä kyllä hintaa tulee pakkauksessa 40 tabl hinta n 24 €. Kaikkea hyvää mukavalle blogillesi! T. Raita

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Raita!

      Pidin itseäni onnekkaana kun vältyin näiltä ongelmista silloin nuorempana, enpä olisi uskonut että saan tämän kanssa vielä taistella. Onneksi ihoni alkaa nyt jo olla parempi, mutta pidän tämän mielessäni, kiitos vinkistä!

      Delete