Wednesday 22 May 2013

Style du jour avec pantalon vert

Täällä Saksassa vietettiin maanantaina arkivapaata (josta onneksi tajusin mainita miehelleni - toinen olisi muuten löytänyt itsensä aamulla tyhjästä toimistosta, minä nimittäin lomailen tällä viikolla). Ylimääräinen vapaa kului sisällä puuhastellen, tällaiset arkipyhät ovat ihan parhaita tekemättömien töiden puolesta: saimme viimeinkin varattua hotellin tulevien häiden jälkeiseen yöpymiseen, tehtyä pientä kenkähuoltoa, suunniteltua erästä tulevaa illallista, kokkailtua jotain arjesta poikkeavaa ja selailtua uusia herkkureseptejä...

Vietettyämme koko päivän sisätiloissa, mielemme teki lähteä illalla hieman ulos ja päädyimme kaupungille lyhyelle kävelylle ja syömään. Koko päivän jatkunut sadekin loppui juuri sopivasti ennen iltahämärän tuloa ja saimme napattua matkan varrelta muutaman asukuvan.
Bleiseri & Housut Zara, Paita Mango,
Ballerinat Repetto, Laukku LV

22 comments:

  1. Arkivapaat ovat kyllä parhautta, silloin saa tosiaan hoitaa asioita, joita ei muuten ehtisi. Ja kaupungilla pyöriminenkin tuntuu jotenkin erilaiselta;) Klassisen tyylikäs asukokonaisuus ja leppoisa tunnelma muutenkin näissä kuvissa, ihana valo. Mukavaa keskiviikkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, noina "ylimääräisinä" vapaina on ihan eri tavalla tehokas kuin normaaleina viikonloppuina ja kivaa, että niitä on osunut tälle kuukaudelle niin monta! (Tosin meidän oli tarkoitus olla tänä viikonloppuna Lontoossa, joten siivoilusta ja arkipyhästä nautti ihan piirun verran vähemmän kuin yleensä...)

      Vähän ehdin pelätä, että aurinko laskeutuu liian nopeasti kun aloimme etsiä paikkaa johon valo vielä osuisi. Ilta-auringon laskussa otetut kuvat ovat kyllä kauniita, mutta tuossa kiireessä säätöjen asettaminen/kokeilu oli aika haastavaa...

      Kivaa viikkoa Mikko! :)

      Delete
  2. Todella kiva asu! Mistä nuo hienot aurinkolasit muuten ovat? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Marjaana! :) Aurinkolasit ovat muutaman euron hätäostos Primarkista, mutta tykästyinkin näihin ja viime viikkoina olen napannut useimmiten ne mukaani.

      Delete
  3. Huipputyylikäs asu! Ihanat nuo puseron yksityiskohdat!:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Elle-Marie! :) Tuollaiset statement-kaulukset ovat kyllä tosi kauniita! :)

      Delete
  4. Ihanat lasit!! Onko ne Chanel'it? Ja osaatko sanoa niiden tarkkaa mallia? Ja linssin väriä? Ne on upeat! Just sellaset mitä oon etsinyt!! :)
    /Mariia

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heippa Mariia, olen saanut viime postauksissa paljonkin kyselyitä näistä, mikä on aika hauska juttu, sillä aurinkolasit ovat niinkin tavallisesta paikasta kuin Primark! :) Eli ihan muutaman euron ostos siis, mutta viimeaikoina ne ovat päihittäneet niin Diorin kuin Michael Korsinkin aurinkolasit kun olen napannut ne kotoa mukaani!

      Minulla on tarkoitus tehdä aurinkolasipostausta ihan lähiaikoina, Chanelilta olen ihastunut niihin helmi-sankaisiin!

      Delete
  5. Kaunis asu! Minulla taitaa olla samat pökät ja mietin juuri, että ovatko ne liian tummat kesäksi. Ainakin tässä sinun asussasi toimii hyvin kesäisemmälläkin ilmalla :) Ja kaunis valokin näissä kuvissa, paistaisipa tännekin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Emmi! :) Kieltämättä tällainen oliivin väri taitaa sopia kaikkien parhaiten syksyyn, mutta en koe housuja liian tummiksi näillekään keleille.

      Täällä paistoi aurinko varmaan puoli tuntia, onnekkaina saimme napattua kuvat ennen kuin tuli pimeää! :)

      Delete
  6. Kauniita ja tyylikkäitä kuvia:) Minä en pidä näistä arkipyhistä erityisesti. Minulla menee toisinpäin, en saa silloin aikaiseksi mitään. Toisaalta, silloin on aikataulutonta.

    T. Maija

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Maija! :)

      Hyvä että tulee silloin tällöin vietettyä niitä lepopäiviäkin ja niin kuin sanoit, kivaa kun kerrankin ei ole aikatauluja!

      Delete
  7. Vitsit mua niin houkuttaisi hankkia tuo sinullakin oleva Alma, se kun on mitä tyylikkäin, varsinkin mustana! Miten olet kokenut sen arkikäytössä? Mahtuuko mukaan minkä verran tavaraa? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tykkään Almasta kovin, tosin jossain vaiheessa pidin sitä vähemmän kun se tuntui näkyvän joka paikassa, mutta nyt olen löytänyt sen vähän niin kuin uudestaan! :)

      Alma on mielestäni tosi hyvä kaupunki/arkilaukuksi, koulutavaroita se ei mahduta, mutta aika paljon muuta tavaraa kyllä. Jos laukun pakkaa liian täyteen, kannattaa se jättää auki, muuten tuo muoto menee ihan vinksalleen. Olen kuullut, että joku kantaisi siinä jopa läppäriä, itse en ymmärrä miten se onnistuu! Toisaalta tuo on kädessä kannettava laukku, joten senkään puolesta se ei ole sellaisen tavaramäärän kantamiseen kuin shopper-malliset laukut (esim. Neverfull).
      Oma arkivarustukseni on kuitenkin yleensä aika mittava, eikä laukku ole silloin läheskään täynnä!

      Tuo musta epi on minusta kivan klassinen, joten suosittelen sitä myös! :)

      Delete
  8. Aivan ihana asu ja vaikka sun hiukset ovat upeat auki, niin hauskaa nähdä ne joskus toisellakin tapaa laitettuna. Sulle sopii molemmat tyylit niin kauniisti. :) Tykkäsin myös valosta erityisesti, ihana tunnelma! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Norppa! <3 Kivasti sanoit hiuksista, musta nimittäin tuntuu, että nykyään hiukset on vähän liiankin usein ponnarilla/nutturalla! :)

      Ilta-auringossa saa kyllä kivoja kuvia, mutta kiirehän siinä meinasi tulla! :)

      Delete