Monday 22 July 2013

Kesäilta - Nürnberg Klassik Open Air

Sunnuntaipäivä kului mitä kauneimmasta säästä, hyvästä ruuasta ja upeasta musiikista nauttien. Ystävämme kertoi meille, että nürnbergilaiset rakastavat klassista musiikkia aina kerran vuodessa, nimittäin Nürnberg Klassik Open Air -tapahtuman aikaan. Nürnebergin Staatsphilharmonie soitti illan aikana mitä mahtavimman konsertin ja esityksessä kuultiin niin Wagneria, Tschaikowskia, kuin suurelle yleisölle Star Warsin tunnusmusiikistakin tunnettua John Williamsia.
Aloitimme iltapäivän piknikillä jo muutama tunti ennen konsertin alkua ja jo tuolloin alueelle oli kerääntynyt hurja määrä ihmisiä. Me onnekkaat pääsimme ystäviemme tutun varaamalle paikalle ihan lavan eteen, nuo parhaimmat paikat olivat nimittäin menneet jo aamuvarhaisella.

Konsertin alkua odotellessa nautimme kuuman kesäpäivän lämmöstä ja hurjasta määrästä piknikherkkuja. Tarjolla oli muun muassa salaattia, juustoja, oliiveja ja yksi suosikkikesäherkuistani: melonia parmankinkun kanssa, nam!

Masut täynnä makoilimme ja jutustelimme vielä hetken piknikpeittomme päällä, mutta esityksen alettua puheensorina loppui ja keskityimme kuuntelemaan esitystä. Enpä ole pitkään aikaan kuullut mitään niin upeaa!
Väliajalla ilta oli jo pimennyt ja kävimme jälkiruokien kimppuun. Me vastasimme makeiden herkkujen tuomisesta ja söimme raikkaiden hedelmien lisäksi tekemääni sitruunamarenkipiirakkaa ja mieheni leipomia kookoskeksejä La Pâtisserie des Rêvesin reseptin mukaan.

Väliajan jälkeen saimme ystäviltämme tähtisadetikut käteen ja ympärille katsoessani huomasin, miten jokaisen konserttikävijän kädessä syttyi pian samanlainen. Siinä musiikkia kuunnellessamme saimme haltioituneena katsoa suurta tähtisadetikkumerta pimeydessä. Paikan päälle oli tullut 70 000 ihmistä, joten voitte varmasti kuvitella, kuinka upeina nuo tikut sädehtivät kesäyössä!
Ja jos herkkä ja kaunis kappale tähtisadetikkuineen ei vielä vetänyt sanattomaksi, niin puolen yön aikoihin soitettu, illan viimeinen kappale ilotulituksineen teki sen varmasti.

5 comments:

  1. Oih! Tuo on niin tyädellinen että harmitti ihan että en tänä vuonna päässyt, mutta meidän pikkuisemme päätti tulla ulos pari viikkoa etuajassa :D Ei siinä mitään, ei se minua haitannut (todellakaan <3), mutta ensi vuonna on sitten pakko päästä tuonne. Asutko jossain tässä Nürnbergin lähellä? :) Sittenhän ollaan "melkein" naapureita :)

    Onnea vielä kihlauksen johdosta <3

    ReplyDelete
  2. näyttääpä kivalta!! ihania ja tunnelmallisia kuvia!

    ReplyDelete
  3. Oi, Klassik Open Air on ihana! Olin viime kevään Nürnbergissä vaihdossa ja ekassa open airissa ehdin juuri sopivasti käydä ennen kotiinpaluuta. Näistä kuvista tuli kyllä niin se vuodentakainen fiilis mieleen kun mutustettiin juustokakkuja ja nautittiin upeasta tunnelmasta sädetikkuineen ja ilotulituksineen. Nyt iski kyllä Nürnberg-ikävä.

    ReplyDelete
  4. Annika: Voi että, paljon onnea teille pikkuisesta! :) Kiva kuulla muista alueella asuvista suomalaisista, vaikka Suomi-seuran tapaamisissakin pyrin käymään aina kuin ehdin! Me asumme täällä Nürnbergin kupeessa Erlangenissa. :)

    Ruut: Kiitos! Tapahtuma oli tosiaan mieleenpainuva, todella ihana ilta! :)

    Miffa: Todella hauska kuulla, että Nürnberg on myös sinulle tuttu kaupunki! :)
    Open Air oli kyllä sanoinkuvaamattoman upea tapahtuma! Se järjestetään reilu viikon päästä vielä uudestaan, toinen orkesteri on silloin esiintymässä, ja mietinkin, että sinne pitää mennä vielä uudestaan! :)

    ReplyDelete
  5. Dies ist ein großer Artikel. Dank für den Austausch mit uns.

    ReplyDelete