Thursday 26 September 2013

Päivä Rothenburgissa

Kävimme muutama viikko sitten pienessä Rothenburgin kaupungissa ihailemassa siellä järjestettyjen keskiaikaispäivien tunnelmaa ja ajattelin jakaa muutaman hetken matkastamme myös täällä blogin puolella.
Rothenburg on der Tauberin kaupunki on kuuluisa erittäin hyvin säilyneen keskiaikaisen kaupunkinsa ansiosta. Rothenburgin muurien sisäpuolelle astuttaessa tuntuukin, että aika on pysähtynyt: katukuvaa värittävät vieri viereen rakennetut talot, kivetyt tiet, sekä kahvilat - puhumattakaan pikkuruisista putiikeista sulosine seinästä riippuvine kyltteineen!
Näyttääkö Rothenburgin kaupunkimaisema tutulta? Sen on nimittäin kerrottu olleen inspiraationa Disneyn Pinoccio-elokuvalle ja kaupungissa on kuvattu myös kahden viimeisimmän Harry Potter -elokuvan kohtauksia.

Rothenburgista löytyy myös ympäri vuoden auki oleva joulukauppa, johon meidänkin piti tietenkin päästä. Olikin aika hauskaa mennä paahtavasta kolmenkymmenen asteen helteestä kaikkien niiden joulukoristeiden, pähkinänsärkijöiden ja käkikellojen keskelle!
Rothenburgissa hyvät kävelykengät tulivat tarpeeseen, sillä vanhan kaupungin romanttisilla kaduilla tuli tallusteltua kilometri jos toinenkin. Vierailimme päivän aikana niin kauniissa kirkossa, sympaattisissa pikkuputiikeissa, kuin kävimme nappaamassa kotialbumiin muutamat kuvat kidutusmuseon edustallakin. Kaupungista löytyy myös useita Schneeball-, eli lumipalloleivoksia myyviä leipomoita ja pitihän meidänkin maistaa näitä suurehkoja, pikkuleipätaikinasta tehtyjä erikoisuuksia; tosin omiksi suosikeiksini ne eivät nousseet. Illan hämärtyessä kiipesimme vielä kaupungin muurille ja nousimme ihailemaan maisemia korkealla nousevasta tähystystornista.

4 comments:

  1. Voi miten kauniita kuvia! Ja nuo pienet kujat ihanan värisine taloineen näyttävät kyllä todella idyllisiltä. :)

    ReplyDelete
  2. Niin kauniita kuvia taasen :)

    ReplyDelete
  3. Ihanan idyllisen näköinen pikkukaupunki, varmaankin kiva juuri päiväreissukohteeksi!

    ReplyDelete
  4. Stiina: Tuo oli kyllä ihanan tunnelmallinen kaupunki! :)

    Maria: Kiitos paljon! :)

    Anna: Päiväreissuksi tuo on juuri sopiva! :) Sopivan pieni, että ehtii yhden päivän aikana kiertämään ja kuitenkin kaupungista löytyy paljon nähtävää ja tekemistä! :)

    ReplyDelete