Tuesday 19 November 2013

Presents come in orange boxes

Aikaisemmassa postauksessani vilahti pieni oranssi paperikassi ja ehdin eilen pikaisesti nappaamaan muutaman kuvan sen sisällöstä.

Kävimme lauantaina päivällä tilaamassa avomiehelleni uuden puvun ja tarkoituksenamme oli mennä lounaalle, kun avomieheni päättikin yllättää ja johdatti minut viereiseen liikkeeseen lahjaostoksille. Olen tainnut joskus jutella, että rannekoruvalikoimani tarvitsisi hieman täydennystä, joten olin iloisesti yllättynyt, kun pääsin mallailemaan kauniita rannekoruja Hermèsille. Mielessäni oli ensin merkin nahkaiset rannekkeet, mutta koska minulta löytyy sellainen jo entuudestaan, päädyin valitsemaan klassisen valkoisen Clic H -rannekorun.

Kuvien taustalla näkyy muuten niin viime viikolla postin tuoma paketti, kuin yön aikana ikkunan edestä pudonnut valkoinen koristetähtikin. Lauantaina kaupungilla oli jo niin kiva joulutunnelma (puhumattakaan herkullisen tuoksuisista lebkuchen-, eli piparkakkumarkkinoista!), että innostuin sommittelemaan jo ensimmäisiä koristeita... 

16 comments:

  1. Oooh! Eipä tähän sanoja tarvita <3

    ReplyDelete
  2. Hieno valkoinen, tuo on kyllä koru joka ainakin minulla on ollut hyvin aktiivisessa käytössä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Mikko! :) Sinä oletkin ammattilainen näissä rannekkeissa! ;)

      Delete
  3. Täydellisen kaunis rannekoru :). Valkoinen on väreistä kauneimpia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Tiia! :) Tuo sopii kyllä värinsä puolesta kaiken kanssa, vaikkakin katselin yhtä kaunista sinistä myöskin... :)

      Delete
  4. Ihana klassikko ja ihana yllätys mieheltäsi!!

    -H

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Olin kyllä häkeltynyt - nyt pitäisi keksiä jotain kivaa hänelle kiitokseksi! :)

      Delete
  5. Oi miten kaunis! Kyllä, joulutunnelmaa alkaa olla eri puolilla. Itsekin mietin, että pitää ottaa kyntteliköt esiin.

    T. Maija

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Maija! :)
      Täällä avataan joulumarkkinat ensi viikolla, eli kyllä nyt voi mielestäni jo fiilistellä! ;)

      Delete
  6. Todella ihastuttava yllätys! Lahjoista parhain on kun saa itse valita ja varmasti tulee mieluinen. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :) Olen kyllä onnekas, kun toinen keksii aina näitä ihania yllätyksiä... Ja vaikka miehen lahjat ovat olleet aina toinen toistaan onnistuneempia, on ihan hauskaa, että välillä pääsee itsekin valkkaamaan! :)

      Delete
  7. Oi voi miten upea :) ! Heh vinkkasin poikaystävälle, että vastaavalle yllärille olisi kysyntää! Ei oikein vielä lämmennyt ajatukselle :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, uskon kyllä! ;) No olin kyllä itsekin yllättynyt tästä, nyt pitää keksiä, mitä voisin vuorostani keksiä hänelle... :)

      Delete
  8. Hei
    Nyt voitte avata myös sen pikkujoulupaketin - joulua odotellessa.
    T. Ä&I

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo paketti onkin kummitellut minua jo pitkään vaatehuoneessa, mutta maltoin mieleni ja avasin vasta nyt! :)

      Kiitos ihanat, oikein kivaa loppuviikkoa sinne! <3

      Delete