Monday 3 March 2014

Meikkipussin kevätsuosikit

Kevään tullen meikkausrutiinini muuttuvat asteen kevyempään suuntaan ja ajattelinkin esitellä muutamat tämänhetkiset suosikkini, jotka ovat apunani heleän ja kestävän meikkipohjan tekemisessä.

Aamuisen puhdistuksen, seerumin ja päivävoiteen jälkeen sipaisen iholleni Cliniquen Anti-Blemish Solutionsin Clearing Moisturizer -voidetta. Olen jo aikaisemminkin kertonut epäpuhtauksista kärsivästä ihostani ja vaikka tilanne onkin aiempaan verrattuna jo paljon parempi, olen jatkanut tämän käyttöä etenkin otsan, nenän ja leuan alueella. Ohut ja nopeasti imeytyvä voide pitää kiiltelyn kurissa, mutta antaa myös hyvän pohjan samaan aikaan epäpuhtauksista ja pintakuivuudesta kärsivälle iholle.

Iho-ongelmieni myötä olen joutunut vaihtamaan myös aiemmat meikkivoiteeni sopivampiin. Clarinsin Everlasting Foundation on osoittautunut todella hyväksi tuotteeksi; meikkivoidetta kerrostamalla saa helposti säädeltyä sen peittävyyttä ja lopputulos on kevyt, hennon puuterinen ja todella kestävä.

Lumenen CC-voidetta olen kehunut aiemminkin. Clarinsin meikkivoiteeseen verrattuna CC-voide on kuultavampi ja kevyempi, joten olen päätynyt levittämään vaaleampaa Clarinsia kasvojen keskiosiin ja asteen tummempaa Lumenea muualle. Meikkivoiteen päälle lisään hieman Bare Mineralsin irtopuuteria.

_______________________


Muita keväisiä suosikkejani on unohduksiin jäänyt ja sittemmin löytämäni Trucco-merkkinen pinkki huulikiilto. Olen ihan huumaantunut löytööni, sillä hento pinkki sävy tuo kivasti hehkua kasvoille.

Sephoran valkoinen silmänrajauskynä vesirajassa ja Essencen vaalea luomiväri silmäkulmaan sipaistuna raikastavat meikkiä ja tuovat katseeseen valoa. Lisään vaaleaa helmiäissävyä usein myös huulen yläosaan amorinkaarelle korostamaan huulten muotoa.

P.S. Muistakaahan suojata iho ihanalta, mutta petolliselta kevätauringolta!

2 comments:

  1. Kiitos, on kiva lukea toisten meikkisuosituksia, niin saa kokeilulistalleen lisää varteenotettavia vaihtoehtoja. Tuota Lumenen CC-voidetta ajattelin ostaa kevääksi ja kesäksi kokeiluun, olen kuullut siitä vain kehuja!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla! :) Tuota Lumenea kannattaa tosiaan kokeilla, se tuntuu sopivan monelle!

      Delete