Tuesday 15 January 2013

Repetto prêt-à-porter

Moment choisis -postauksessa näytin muutamia mieleenpainuneita Pariisin hetkiäni ja kerroin muuan muassa, että Repeton sovituskopeista löytyy esirippu ja tanko niitä oikeita ballerinoja varten. Repetto on kuitenkin ollut jo vuosikymmeniä tunnettu meidän ihan tavallistenkin ihmisten kesken; monet pariisilaiset vannovat että Repetto on paras ballerina-merkki ikinä ja minä myötäilen heidän mielipidettään, parhaat arkiballerinat löytyvät ehdottomasti Repeton valikoimista.
Repetto on tehnyt täksi kevääksi uuden aluevaltauksen, sillä liikkeisiin on ilmestynyt S/S 2013 prêt-à-porter -mallisto. Malliston vaatteet ovat ihanan tyttömäisiä, keveitä ja niiden leikkaukset mukailevat balettivaatteita. Tässä mallistossa minua ihastutti etenkin avonaiset selät ja pehmoiset materiaalit, tosin osa vaatteista oli jopa liiankin läpikuultavia ja keveitä makuuni.

Luulenpa että aika monen pukinkontista paljastui Repeton vaatteita, sillä harmikseni en löytänyt niitä muutamaa etukäteissuosikkiani valikoimasta lainkaan. Rue de la Paixin Repetto on kuitenkin elämys sinällään ja ehdinpä vaatteiden katselun lomassa miettiä myös ensi kesän ballerinahankintoja!

7 comments:

  1. Oi! Haluaisin tuonne balettitossuostoksille! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuolla niitä riittäisi hyllykaupalla! :) Nyt vain uutta matkaa suunnittelemaan! ;)

      Delete
  2. Mun täytyykin käydä katsastamassa tuo uusi mallisto :) Vaarana vaan on, että sieltä on vaikea lähteä sen balleriina ympyrän jälkeen tyhjin käsin ;) Hyvää loppu viikkoa sinne!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, tuolta on kyllä vaikea lähetä tyhjin käsin... Sä olitkin saanut ihanan joululahjan, itse mallailin samoja, mutta lyhyenä olisin kaivannut kiristettäviä lahkeita.

      Olisi ihanaa saada joku pirteä ballerinaväri kesäksi, siinä ympyrässä tulee vain valinnan vaikeus! :D

      Delete
  3. Repeton ballerinat ovat ihania. Minulla oli varmaankin lähemmäs kymmenen paria niitä, mutta kolmen raskauden myötä jalkani kasvoivat juuri sen verran, että jokainen pari rupesi puristamaan inhottavasti. Laitoin kengät eteenpäin ja nyt uuden kokoelman keruu alkaa taas nollasta. :-(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Auts! :( Mä olen myös joskus miettinyt, että mitenköhän omat jalat reagoivat raskauksiin... Noh, noin tulee kenkäkokoelma ainakin päivitettyä, vaikka oman vuosien aikana kerrytetyn kokoelman menettäminen varmasti harmittaakin.

      Kivaa loppuviikkoa Paula! :)

      Delete
  4. Mäkin pidän ballerina-mallisista kengistä, mutta omistan vain repetton kärkitossut, tosin niitä en ole sieltä repettolta asti käynyt ostamassa.

    ReplyDelete