Monday 28 January 2013

Livraison

Palasin eilen illalla aika myöhään kotiin; oli ihanaa pitkän matkustuspäivän jälkeen ottaa kuuma suihku ja sen jälkeen kääriytyä pehmoiseen kylpytakkiin ja mutustella take-away -sushia. Haikein mielin hyvästelin taas perheeni ja ystävät, onneksi moni läheisistäni on suunnittelemassa kevään mittaan vierailua tänne meillekin.

Tänään sain kotiin kaksi pitkään odotettua sisustusjuttua, nimittäin niin sohva, kuin ruokapöydän yläpuolelle kaavailtu lamppukin tulivat. Lampun asennus saa odottaa viikonloppuun, sen puuhan saa mieheni hoitaa, mutta sohvaa aloin jo innokkaana purkamaan pakkausmuovistaan - vai huomatakseni, että toinen pala oli täynnä pieniä tummia tahroja! Otin heti kameran käteen, kuvasin muutaman kuvan ja laitoin sähköpostia firmalle: nyt toivon että asiaan saadaan ratkaisu nopeasti ja pääsisimme pian loikoilemaan uutukaiselle (ja puhtaalle!) sohvallemme.

Näitä likatahroja harmitellessani olen kuitenkin iloinen siitä, että valkoiset päälliset ovat irrotettavia. Sohvat saavat ennen käyttöä myös suoja-ainesuihkutuksen, toivottavasti se auttaisi osaltaan taistelussa tahroja vastaan.

6 comments:

  1. Voi harmi. Tosiaan valkoisessa sohvassa on työ pitää se puhtaana, mutta en voisi kuvitella meille muunkaan väristä sohvaa :) haastetta lisää vielä koira!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä vauva ja koira ja haaveilen valkoisesta sohvasta.. Saattaa olla että jää haaveeksi, tuleeko niitä päälisiä pestyä vaikka olisi irrotettavat, niin usein ja pitäisiko olla muutamat irtopääliset? Mitä aiot " Maija " ( ? onko bloggarin nimi?) tälle sohvalle tehdä, odotatko firmalta uutta sohvaa tilalle vai meinaatko putsata itse?

      Delete
    2. Noora's Day: Ooh, valkoisen sohvan pitäminen puhtaana on varmasti haaste, etenkin kun taloudessa on myös koira! Meillä ei ole ennen ollut valkoista sohvaa ja aiempaan postaukseen sain kommentteja puolesta ja vastaan: saa nähdä miten onnistumme pitämään sen puhtaana! :)

      Anonyymi: Tähän sohvaan saa ainakin ostettua irtopäällisiä, tosin korkean hinnan vuoksi päädyimme katsomaan, miten näiden yksien kanssa eläminen sujuu. Sohva ei ole poistumassa mallistosta, joten siksi voimme rauhassa tutkailla tilannetta.

      Laitoin firmalle mailia ja he vastasivat, että lika pitäisi olla puhdistettavissa ihan vain saippualiuoksella ja liinalla: odottelen juuri kankaan kuivumista, pian näen tepsiikö puhdistus!

      Ja oikein olet ymmärtänyt, täällä ruudun takana bloggailee Maija! :)

      Delete
  2. Voi ei! Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se että on odottanut jotakin innoissaan ja sitten vihdoin ja viimein kun sen saa niin siinä on virheitä! Toivottavasti saatte pian uuden tilalle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jee! Champagne, löysin nyt sun uuden blogin. Kivaa! Sorry, kummentoin tänne, enkä sun blogiin, mulla ei vaan google tiliä, joten ei onnistu blogisi puolella. Tiesin, että jatkat vielä bloggaamista.

      Delete
    2. Champagne: No niinpä, etenkin kun odotteluaika oli jo muutenkin pitkä joulun vuoksi! :( Nyt pidän peukkuja että tahra lähtee ihan kotikonstein, muuten tänne kai lähetetään joku puhdistmaan sohvaa...

      Alle kommentoineen tavoin minäkin löysin taas blogiisi, kivoja bloggailuhetkiä! :)

      Anonyymi: Kiva että löysit blogiin tätä kautta, toivottavasti Champagne näkee kommenttisi! :)

      Delete